Televisio

Onnistuuko Idolsin comeback? Näin ohjelma on muuttunut 14 vuodessa

Laulukilpailuohjelma Idols saapui Suomeen 14 vuotta sitten. Kahdeksannelle kaudelle vaihtui sekä kanava että koko tuomaristo.

Nelonen
Onnistuuko Idolsin comeback? Näin ohjelma on muuttunut 14 vuodessa

Uudistuneen Idolsin tuomareina nähdään Jurek Reunamäki, Antti Tuisku ja Erin Anttila.

Onnimanni Liukkonen

Vuonna 2003 maailma oli kovin erilainen kuin nyt. Kännyköitä käytettiin soittamiseen ja liikkuvaa kuvaa katsottiin televisiosta.

Parin vuoden sisällä tositelevisio oli rantautunut Suomeenkin. Selviytyjien amerikkalaisversio oli esitetty MTV3:lla ja laulukilpailuista Suomeen ehti ensimmäisenä Popstars vuonna 2002.

Sen voittajista koottiin Gimmel-bändi, josta Jenni Vartiainen nousi kestotähdeksi. Kisassa aiemmin pudonneet Mira Luoti ja Paula Vesala taas nousivat supersuosioon bändillään PMMP.

Popstarsia tehtiin vielä toinenkin kausi, mutta laulurealityn tärkeimmäksi ohjelmaksi nousi Idols. Ensimmäisen kauden aikana keskusteltiin monesta asiasta.

Numi Nummelin / Nelonen
Idolsin juontavat Anni Hautala ja Juuso Mäkilähde.

Idolsin juontavat Anni Hautala ja Juuso Mäkilähde.

Koelaulujen aikana naureskeltiin huonoimmille laulajille, joista osa oli ilmaantunut paikalle selvästi ”läpällä”. Osa taas näytti kovasti uskovan kykyihin, joita ei selvästikään ollut.

Tylytyksestä itseisarvo

Tuomaristo koostui musiikkialan ammattilaisista. Puheenjohtaja Asko Kallonen, Hannu Korkeamäki ja Nanna Mikkonen toimivat kaikki musiikin tuottamisen parissa.

Jone Nikula taas oli musiikin ja viihteen monitoimimies.

Esikuvana tuomaristolla oli sekä Britannian että Amerikan Idolsin tuomaristossa ilkeillyt Simon Cowell. Mallia otettiin ihan tosissaan. Erityisesti Korkeamäen ja Nikulan suorasanaista kritiikkiä alettiin pitää turhan tylynä.

Talentit esiin

Koelauluvaiheen jälkeen puheet pehmenivät ja todellisia talentteja alkoi löytyä. Ensimmäisen kauden voitti Hanna Pakarinen, toiseksi sijoittui Jani Wickholm ja kolmanneksi Idolsin uuden kauden päätuomariksi nouseva Antti Tuisku.

Jukka Ritola / Aamulehden arkisto
Antti Tuisku on yksi Suomen Idolsin kaikkien aikojen menestyneimmistä kilpailijoista.

Antti Tuisku on yksi Suomen Idolsin kaikkien aikojen menestyneimmistä kilpailijoista.

Tuiskuun kiteytyy ohjelmaformaatin idea. Hän ei ollut paras laulaja, mutta tähtipotentiaali oli ilmeinen. Näyttävän uran tehneen Tuiskun paluuta Idolsiin voidaan pitää ympyrän sulkeutumisena monessakin mielessä.

Formaatti hiipui

Vuosien ja kausien aikana Idolsin tuomaristot muuttuivat, vain Jone Nikula tuntui pysyvän mukana ikuisesti. Formaatti hiipui pikkuhiljaa ja voittajat unohdettiin nopeasti.

Jenni Gastgivar / Alma Median arkisto
Jone Nikula oli Idolsin tuomarina monta vuotta.

Jone Nikula oli Idolsin tuomarina monta vuotta.

Syitä oli varmasti useampiakin. Vuosittaisen laulukilpailun uutuudenviehätys katosi, eikä Suomen kokoisessa maassa tainnut riittää uusia laulajakykyjä ihan joka vuodelle.

Muuttunut musiikkimaailma

Myös musiikkikentän muuttumisella oli oma vaikutuksensa. Levymyynti ei enää vetänyt, musiikin kuunteleminen siirtyi suoratoistopalveluihin. Uudet talentit myös valitsivat uusia kanavia itsensä esille tuomiseen. Sara Forsberg ja Arttu Lindeman olisivat hyvin voineet nousta pinnalle Idolsista, mutta he valitsivat keinokseen tubettamisen.

Edellisellä, vuonna 2013 televisioidulla kaudella Idolsin tekijät tuntuivat lyöneen tuomariston rakentamisen kanssa ihan läskiksi.

Mukana oli Sini Sabotage, jonka läsnäoloa voi perustella lähinnä vain uraansa aloittelevan artistin Levikset repee -singlen markkinoinnin edistämisellä. Kultaahan single myikin.

Oli aika pistää formaatti hyllylle.

Paluu tulevaisuuteen

Idolsin paluu voi hyvinkin onnistua. Neljän vuoden aikana on ehtinyt kasvaa uusi sukupolvi alle kaksikymppisiä laulajalahjakkuuksia.

Kun Idolsin ensimmäisellä kaudella kokelaat tulivat vielä ihan pystymetsästä, nyt laulurealityt ovat osa nuorison tuntemaa mediakenttää.

Tuomariston tylytys ei enää ole yhtä iso juttu kuin vuonna 2003. Selfie-aikakauden milleniaalit ovat tottuneet esiintymään jo ihan pikkulapsista asti.

Tämä ratkaisee onnistumisen

The Voice of Finland ja Vain elämää ovat hallinneet monta vuotta suomalaisen television musiikkiviihdetarjontaa. Idols pyrkii napsimaan laariinsa hieman nuoremmat katsojat. Nähtäväksi jää, vieläkö teinit löytävät vanhan formaatin ääreen.

Keskeinen kysymys lienee se, löytyykö Antti Tuiskun, Erin Anttilan ja tuottaja Jurek Reunamäen muodostamasta tuomaristosta katsojia kiinnostavaa särmää.

Idols, Nelonen ke 13.9. klo 20


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • No joo!

    Liian paljon pääsee jatkoon surullisilla elämänkohtalo ja itkukertomuksilla!Sääliä ei saisi niin paljon olla valinnoissa mukana.Liian nuoria ovat tuomarit ja Antti itse niin sympaattinen, että haluaisi että kaikilla olisi kivaa!Myös tappiot ovat elämää.Voisi joku vähän vanhempi musiikin asiantuntija olla mukana vaikka esim.Henna-Riikka Siitonen,Marco Bjurström,Anna Puu,Laura Voutilainen,onhan näitä Suomen maassa!
    Joka ymmärtäisi musiikista ja osaisi rakentavasti myös tyrmätä, ettei susta ole!Se yks mies siinä reunalla ei oikein mitään sano!?
    Eivät saisi myös oman itsensä kosiskelun antaa valintaan vaikuttaa,siis tuomarit.

  • Nimetön

    Hyvin onnistui. Ja onnistui jopa ilman ilkeilevää tuomaria. Vaikka juuri siitä aiemmin pidinkin. Tuisku on yllättävän hyvin aikuistunut ja sopii mediapersoonaksi, vaiķka en miehen musiikista pidäkään. Hyvin tuo tuomaristo vetää. Mutta juontajat ovat aika persoonattomia…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet