Kiira Korpi valmistautuu elokuvarooliin: "Tuntuu, että minun on pitänyt heittää romukoppaan kaikki, mitä olen oppinut"

Tamperelaisluistelijalla on edessään pitkiä kuvauspäiviä Romaniassa.

Zumawire / Aleksi Poutanen
Kiira Korpi valmistautuu elokuvarooliin: "Tuntuu, että minun on pitänyt heittää romukoppaan kaikki, mitä olen oppinut"

Kiira Korpi valmistautuu parhaillaan Oslossa Sonja Heniestä kertovan Queen of Ice -elokuvan kuvauksiin.

Elina PaasonenAamulehti

Kiira Korpi valmistautuu parhaillaan elämänsä ensimmäiseen elokuvarooliin. Korpi toimii norjalaisnäyttelijä Ine Wilmannin sijaisnäyttelijänä Sonja Heniestä (1912–1969) kertovassa elokuvassa, jonka kuvaukset jatkuvat syyskuun ensimmäisellä viikolla Romaniassa.

Henie voitti aikoinaan kolme taitoluistelun olympiakultaa (1928, 1932 ja 1936) sekä peräti kymmenen maailmanmestaruutta.

Luistelu-uransa jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin ja teki näyttävän uran Hollywoodissa. Henie oli ennen toista maailmansotaa yksi Hollywoodin parhaiten palkituista naistähdistä.

Sodan jälkeen hänen uraansa varjostivat yhteydet Adolf Hitleriin ja muihin korkea-arvoisiin natsijohtajiin.

Korpi on mukana nyt kuvattavan elämänkertaelokuvan noin kymmenessä luistelukohtauksessa, joiden liikekieli ja koreografiat noudattavat tiukasti Henien aikakautta.

–Osa pätkistä on kopioitu suoraan Sonjan vanhoista numeroista. Elokuvan ohjaaja Anne Sewitsky haluaa, että pysymme tiukasti kiinni kyseissä ajassa, Aamulehden Oslosta tavoittama Korpi kertoo.

Piikeille nousuja, yhden kierroksen hyppyjä ja jään pintaan kauniisti piirtyviä kuvioita. Katso videolta, miltä Sonja Henien suoritukset näyttivät vuoden 1934 EM-kilpailuissa:

"Älkää ottako mallia Kiirasta"

Korpi on harjoitellut elokuvaa varten toukokuun alusta saakka ja myöntää, että on joutunut useaan kertaan tarkentamaan käsitystään aikakauden luistelijoiden taitotasosta.

–Tässä on tultu katsottua paljon YouTube-pätkiä. Alkuun Sonjan aikalaisten luistelu näytti veikeän huvittavalta ja ajattelin, että selviän tästä helpolla. Piikeille nousut ja ajanmukaiset pyörähdykset eivät lopulta olleetkaan niin helppoja kuin ensin ajattelin, Korpi myöntää.

– Tuntuu, että minun on pitänyt heittää romukoppaan kaikki, mitä olen vuosien varrella oppinut. Sonjan aikana jokaisessa liikkeessä piti aina olla joku pieni koukku ja kädet huitoivat sirklatessa. Yksi päivä, kun harjoittelin Tampereella Tapparan jäällä, entisen valmentajani Maaret Siromaan piti sanoa valmennettavilleen, että älkää missään nimessä ottako mallia Kiirasta.

SNAP/ Zumawire
Yksi Sonja Henien tunnetuimmista elokuvista on My Lucky Star. Suomessa elokuva sai nimekseen Nuoruuden kevät.

Yksi Sonja Henien tunnetuimmista elokuvista on My Lucky Star. Suomessa elokuva sai nimekseen Nuoruuden kevät.

Luistimet kuin nuukahtaneet tulppaanit

Eroa on myös välineissä.

Sonja Henie taituroi aikanaan luistimilla, joiden varret nousivat korkealle pitkin pohjetta. Korpi taas on tottunut matalaan, mutta sitäkin paremmin nilkkaa tukevaan luistinkenkään. Hänen nykyluistimissaan on kolme nipsua, joiden ympäri luistelija nyörittää luistimennauhansa. Elokuvaa varten hän on opetellut luistelemaan tilaustyönä Yhdysvalloissa tehdyllä mallilla, jossa on seitsemän nipsua.

–Onneksi minun ei tarvitse luistella sellaisilla sukilla. Siinä olisi mennyt nilkat. Elokuvassa käyttämäni luistimet ovat välimallia.

Kahden Sonjan yhteistyö toimii

Kilpajäät kaksi vuotta sitten jättänyt Korpi valikoitui mukaan elokuvaan useammastakin syystä.

Ensinnäkin hän on taitava luistelija ja valovoimainen esiintyjä, jolla on kokemusta erilaisista kuvaushankkeista. Toiseksi hän on luonnostaan hyvä kopio pääosanesittäjästä Ine Wilmannista. Korpi on kaksi senttiä norjalaisnäyttelijää pidempi ja kolme vuotta häntä nuorempi, mutta kaksikko muistuttaa muuten paljon toisiaan.

–Inen kanssa on ollut kiva tehdä töitä. Olen yrittänyt tukea häntä mahdollisimman paljon. Ei ole helppo hypätä tällaiseen rooliin ja luistimille. Olemme puolikkaat Sonjasta. Kuvausryhmä tekee meistä lopulta yhden.

Lindberg Management
Norjalaisnäyttelijä Ine Wilmann esittää elokuvassa Sonja Henietä. Hänet tunnetaan kansainvälisestikin palkitusta elokuvasta Homesick.

Norjalaisnäyttelijä Ine Wilmann esittää elokuvassa Sonja Henietä. Hänet tunnetaan kansainvälisestikin palkitusta elokuvasta Homesick.

Luistelijoita yhdistää yksi tunne

Entä mitä yhteistä Kiira Korvella ja Sonja Heniellä on? Korpi miettii hetken ja vastaa.

–Tunnistan perfektionismin ja tunteen siitä, ettei mikään riitä. Aina haluaa vain lisää ja lisää. Sonjalla se tunne oli kyllä vieläkin vahvempi kuin minulla. Hän ei koskaan päässyt irti siitä.

–Voin ymmärtää, mistä sellainen sairaalloinen kunniahimo voi tulla.

Korpi tunnistaa lopulta jotain samaa myös kahden eri aikakauden luistelijan tavassa elää ja liikkua jäällä.

–Näen itseni nuorena. Ah, tuolla tavalla minäkin liikuin lapsena. Avoimesti ja iloisesti. Hymyilin korvasta korvaan. Sonjalla oli se sama virne kasvoillaan vielä uransa lopussakin, mutta se on enemmän ja enemmän väkisin väännetty.

Keystone Pictures USA
Valokuvaajat olivat paikalla, kun Sonja Henie saapui vuonna 1968 Los Angelesiin. Henie menehtyi vain vuosi kuvan ottamisen jälkeen.

Valokuvaajat olivat paikalla, kun Sonja Henie saapui vuonna 1968 Los Angelesiin. Henie menehtyi vain vuosi kuvan ottamisen jälkeen.

Vapauttava kokemus toisen nahoissa

Tuleviin kuvauspäiviin Korpi on valmistautunut huolellisesti. Luvassa on viisi viikkoa kuvauksia Romanian Galatissa ja Bukarestissa.

– Vaikka numerot eivät sisällä kolmoishyppyjä, olen valmistautunut siihen, että odottelua on paljon ja minun pitää olla valmiina, kun ohjaaja käskee: uudestaan!

Toisen nahoissa luistelemisen Korpi kokee vapauttavana. Jäällä on kerrankin joku muu kuin hän itse.

– Yritän olla parhaani mukaan juuri se Sonja. En muuta.

Valmis elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa 2018.

Aikansa supertähti, Hitlerin suosikki

Sonja Henie syntyi Oslossa 8. huhtikuuta vuonna 1912. Hän kuoli lennolla Pariisista Osloon 12. marraskuuta vuonna 1969 leukemian uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 57-vuotias.

Henie voitti urallaan kolme olympiakultaa (1928, 1932 ja 1936), 10 maailmanmestaruutta (1927–1936) ja kuusi Euroopan mestaruutta (1931–1936). Kukaan toinen naisluistelija ei ole yltänyt vastaavaan taitoluistelun historiassa.

Henien vaikutuksesta naisluistelijoiden hameenhelmat lyhenivät, jotta luistelijat pystyivät tekemään jäällä entistä vaativampia liikkeitä. Hänen tanssillinen ja uutta luova luistelutyylinsä johdattivat lajin suuntaan, josta se nykyisinkin tunnetaan.

Kilpauransa jälkeen Henie muutti Kaliforniaan ja teki näyttävän uran Hollywoodissa ja ympäri Yhdysvaltoja kiertävän jääshow’n mukana. Elokuvat Thin Ice (1937), My Lucky Star (Nuoruuden kevät) (1938), Sevond Fiddle (1939) ja Sun Valley Serenade (1941) tekivät hänestä aikansa supertähden.

SNAP / Zumawire
Elokuvassa Thin Ice, Liukkaalla jäällä Sonja Henien esittämä Lili Heiser rakastuu Tyrone Powerin esittämään prinssiin.

Elokuvassa Thin Ice, Liukkaalla jäällä Sonja Henien esittämä Lili Heiser rakastuu Tyrone Powerin esittämään prinssiin.

Henien maine kärsi läheisistä suhteista natsijohtajiin. Norjalaisluistelija esiintyi usein kilpauransa aikana Saksassa, jossa hän nautti Adolf Hitlerin henkilökohtaisesta suosiosta.

Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa 1936 hän teki natsitervehdys kohdatessaan Hitlerin ja sai tältä myöhemmin kutsun lounaalle kisojen jälkeen.

Henie oli kolmesti naimisissa.

Hänet on haudattu Onstadissa Oslossa kukkulalle, josta avautuu näkymä Henien ja hänen viimeisimmän aviomiehensä Niels Onstadin nimeä kantavaa taidekeskusta kohti.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Kiiran kannattaisi palata takaisin taitoluistelukentille niin kuin teki Kostner !

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet