Ilari Tapio

Flinkkilä & Tastula

Tampereen Tohlopin ohjelmilla on kunniakas historia ihmisten kohtaamisessa.

Inhimillinen tekijä, Yhdenillan pysäkki ja Punainen lanka olivat TV2:n maineikkaita 1990-luvulla kehitettyjä asiaohjelmia, joissa haastateltavat saivat aikaa kertoa näkemyksiään ja kokemuksiaan.

Sarjoista valovoimaisin oli Inhimillinen tekijä. Se siirtyi vuonna 2012 TV1:lle, kunnes loppui yllättäen viime keväänä. Fanit pitivät ratkaisua epäinhimillisenä erehdyksenä.

Tuolloin Yle lupasi pukata uutta putkeen vuonna 2018.

Lupaus lunastetaan tänään, kun toimittaja Maarit Tastula kysyy kirjailija Sirpa Kähköseltä, miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918.

Flinkkilä & Tastula on Tastulan ja Anne Flinkkilän vuorovedolla vetämä uusi keskusteluohjelma. Edeltäjiensä tavoin senkin iskusanoja ovat merkitykselliset hetket, voimalliset tarinat ja rohkeus tulla lähelle.

Tulevissa jaksoissa vieraina ovat rauhanneuvottelija Hussein al-Taee ja hänen ensimmäinen opettajansa Maisa Istolainen, kapellimestari Santtu-Matias Rouvali sekä Hyvinkäällä viisi vuotta sitten haavoittunut poliisi Heidi Foxell ja hänen poliisikaverinsa Tuomas Pelkonen.

Luvassa on isoja käännekohtia ja selviytymisiä ilman kommervenkkejä. Formaatti on koruton.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Flinkkilä ja Tastula tyytyvät kysymään ja kuuntelemaan.

Tastula on ollut Avec Tastulaa lukuun ottamatta useita vuosia poissa ruudusta. Hänen tyylinsä saattoi ja saattaa kenties yhä jakaa katsojia, mutta Flinkkilää ei mustinkaan kyynikko voi luonnehtia muuta kuin empaattiseksi ja sympaattiseksi.

Lauantain alkuiltoina lähetettävät 50-minuuttiset jaksot uusitaan sunnuntaisin kello 9.05.

TV1 lauantai 13.1. klo 17.10


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Vaikka näiden naisten ohjelmat eivät huonoja ole olleetkaan, silti ihmetyttää tämä trendi palauttaa useita jo vuosia sitten loppuunkulutettuja ohjelmia uudelleen ruutuun. Tietysti helpointahan on vanhan kopiointi. Katsojana kuitenkin arvostan tällaista dokumentinluonteista ohjelmaa yli kaiken ns. viideohjelman, jonka taso on surkea oli sitten Yle tai kaupalliset asialla.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet