Tuulia Viitanen

Ulkolinja: Veren tahrima rauha

Pertti Pesosen ohjaama dokumentti paljastaa, ettei Kolumbian vuosi sitten solmittu rauhansopimus ole tuonut rauhaa. Päinvastoin.

Maassa oli sisällissota yli 50 vuotta. Sen aikana kuoli yli 220 000 ihmistä.

Dokumentissa päästetään moni vanha sissi ääneen. Aluksi kuulostaa siltä, että tilanne on hyvä. Sissit voivat liikkua vapaasti kadulla ja tehdä rehellistä politiikkaa metsissä piileskelyn ja ammuskelun sijaan.

Ihannekuva on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Rauhan aikana aseet puhuvat kovempaa kieltä kuin ennen rauhaa. Joka neljäs päivä joku yhteisönjohtaja, vanha sissi tai ihmisoikeusaktivisti pääsee hengestään. Rauhan aikana on pelkästään yhdessä Tumacon kaupungissa tapettu 250 ihmistä.

Ohjelmassa kuullaan myös hallituksen puheenvuoro sekä rikollisjärjestön johtajan, ihmisoikeusaktivistin ja tutkijan haastattelut. Kaikista näistä jää mielikuva, että maassa asiat ovat edelleen pahasti sekaisin ja ihmisiä vaivaa suuri turvattomuuden tunne.

Vanhat Farc-sissit eivät ole saaneet hallituksen lupaamaa koulutusta, ja hallituksen lupaamat tuet tulevat koska sattuu, jos ollenkaan. Useat sisseistä ovat toimettomina tyhjän päällä.

Toiset rikollisjärjestöt ovat jatkaneet Farcin pyörittämää huumebisnestä, eikä valtio ole pystynyt tai halunnut puuttua asiaan.

Herää kysymys, tekeekö hallitus voitavansa.

Yle TV1 torstaina klo 22 ★★★


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet