Ylen uusi toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila haluaa Suomen medioilta lisää yhteistyötä: "Näen paljon mahdollisuuksia"

MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana toiminut Ylä-Anttila aloittaa Ylen toimitusjohtajana 1. syyskuuta.

Kimmo Penttinen
Ylen uusi toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila haluaa Suomen medioilta lisää yhteistyötä: "Näen paljon mahdollisuuksia"

Merja Ylä-Anttila on valittu Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi. Yle piti tiedotustilaisuuden valinnasta tiistaina toimitalollaan Helsingin Ilmalassa.

Markku UhariHelsinki

Suomalaiset mediat voisivat tehdä entistä enemmän yhteistyötä keskenään, arvioi Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Merja Ylä-Anttila.

Ylä-Anttila siirtyy toimitusjohtajaksi MTV Uutisten päätoimittajan tehtävästä. Fyysisesti siis Ylä-Anttilan työpiste siirtyy liki pitäen kadun toiselle puolelle Helsingin Ilmalassa.

Ylä-Anttila ja Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson totesivat tiistaina tiedotustilaisuudessa, että yhteistyön tiivistäminen muun mediakentän kanssa on asia, jota pitäisi tulevaisuudessa selvittää.

Ylä-Anttila arvioi, että varsinkin suuret kansainväliset mediayhtiöt, kuten Google ja Facebook, kiristävät median kilpailua Suomessa entisestään.

–Jos emme mieti, miten Suomi-media todella pärjää, niin ei se hyväksi ole tälle yhteiskunnalle. Näen paljon mahdollisuuksia, hän totesi.

Yhteistyö voi hänen mukaansa liittyä Ylen teknologiaan, julkaisualustoihin tai sisällöntuotantoon. Ennen kaikkea hän toivoisi asiasta vuoropuhelua muiden suomalaisten mediatoimijoiden välillä.

–Pitää miettiä, miten asioita voisi tehdä ja myös katsoa, mitä intressejä muilla on, hän sanoo.

Samaisessa tiedotustilaisuudessa Ylä-Anttila lisäsi, että Suomessa tarvitaan sekä vahvaa julkista että kaupallista mediaa.

Kimmo Penttinen
Merja Ylä-Anttila totesi tiedotustilaisuudessa, että hän on valmis ”vielä yhteen uraan” media-alalla.

Merja Ylä-Anttila totesi tiedotustilaisuudessa, että hän on valmis ”vielä yhteen uraan” media-alalla.

Yleisradio ilmoitti tiistaina, että Ylä-Anttila aloittaa yhtiön toimitusjohtajana 1. syyskuuta alkaen.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson totesi, että Ylä-Anttilan edeltäjä Lauri Kivinen on lupautunut pysymään johdossa siihen saakka, kunnes Ylä-Anttila aloittaa.

Yhtiön toimitusjohtajan tehtävä tuli hakuun sen jälkeen, kun Kivinen ilmoitti tammikuussa eroavansa tehtävästä ja siirtyvänsä yksityiselle sektorille.

Ylä-Anttila sanoi medialle, ettei hän itse hakenut Ylen toimitusjohtajan tehtävää vaan niin sanottu headhunter otti yhteyttä ja pyysi hakemaan tehtävään. Vakavasti otettavia hakijoita tehtävään oli Wilhelmssonin mukaan noin 25. Hallituksen valintaa hän kuvaili yksimieliseksi.

–Hän on toiminut 30 vuotta media-alalla ja 15 vuotta johtavissa asemissa, Wilhelmsson sanoi Ylä-Anttilaan viitaten.

Ylä-Anttila, 57, itse totesi tiedotustilaisuudessa, että hän on valmis ”vielä yhteen uraan” media-alalla. Toimittajataustainen Ylä-Anttila myös otti kiinni omaan työhistoriaansa ja siihen, vaikuttaako journalistin työssä oleminen hänen tulevaan työhönsä Ylessä.

–On päivänselvää minulle, että toimitusjohtajan tehtävään ei kuulu sisällöistä päättäminen eikä niihin puuttuminen. Ne ovat vastaavien toimittajien ja vastaavan päätoimittajan vastuulla.

Yleisradiossa on viimeisen vuoden aikana vaihtunut kaksi merkittävää johtajaa. Ylä-Anttilan ohella Ylessä vaihtui viime vuonna vastaava päätoimittaja. Nykyisin vastaavan päätoimittajan tehtävää hoitaa Jouko Jokinen.


Lue myös nämä


Kommentit (22)

  • Nimetön

    Asiantunteva ja pätevä toimittaja, vaikka on harvoin itse kameran edessä. Vaalitilaisuuksista muistamme hänet hyvin. Nainen ja osaava sellainen. Miksi siis mollata, vaikka hän onkin tehnyt uraa kaupallisen median puolella. YLE tarvitsee juuri tällaista osaamista näinä aikoina.

  • Aatteella

    Rajat auki -propaganda lisääntyy veronmaksajien kustannuksella. Yksipuolisen ”suvaitsevaisuuden” ylistys on tämäkin päätös.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio