Kolumnit

Yhteisöllisyyttä ylistetään ylettömästi

Yhteisöllisyyttä ylistetään ylettömästi

Kolumni: Kyläyhteisön ylistetty talkoohenki saattaa kätkeä taakseen useita sukupolvia kestäneitä talojen välisiä riitoja jostain rajapyykeistä tai tielinjauksista, kirjoittaa dosentti Pertti Timonen.

Pertti TimonenAamulehti

Wikipedian mukaan yhteisöllisyys tarkoittaa sosiaalisten suhteiden muodostamaa kokonaisuutta. Yhteisö on puolestaan elämänmuotoon, aatteellisiin tai taloudellisiin päämääriin perustuva yhteenliittymä.

Yhteisöjä riittää joka lähtöön: on perheitä, sukuja, heimoja, kasteja, klaaneja, jengejä, kyliä, työyhteisöjä, poliittisia ja uskonnollisia yhteisöjä ja niin edelleen.

Yhteisöllisyyttä on alettu hehkuttaa lääkkeenä milloin mihinkin ihmistä vaivaavaan ongelmaan. Mallikansalainen on kuorolaulua harrastava strömsöläinen.

Kuitenkin yhteisö jakaa joukon kahtia: "meihin" ja "muihin". Pelin henkeen kuuluu, että muut ovat huonompia kuin me, vaikka sitä ei ääneen sanottaisikaan. Erityisen ahdistavia näyttävät olevan jotkin uskonnolliset yhteisöt, sillä eronneille on pitänyt perustaa jopa tukijärjestöjä.

Yhteisöihin kehittyy aina myös hierarkia, erilaisia kuppikuntia ja valtataisteluja.

Usein ihanneyhteisöksi mainitaan entinen kyläyhteisö. Kun olen lapsuuteni viettänyt moisessa paratiisissa, sallittakoon muutama havainto siitäkin.

Kyläyhteisön ylistetty talkoohenki saattaa kätkeä taakseen useita sukupolvia kestäneitä talojen välisiä riitoja jostain rajapyykeistä tai tielinjauksista. Myös poliittisia riitoja esiintyy usein.

Omassa lapsuuteni kylässä talot olivat taloudellisesti suunnilleen yhtä köyhiä: muutama hehtaari viljeltyä ja puolenkymmentä lehmänkantturaa.

Siitä huolimatta toiset äänestivät maalaisliittoa, toiset sosiaalidemokraatteja tai kommunisteja. Vasta Smp:n nousu 1960- ja 1970-luvulla rikkoi tämän pyhän kolminaisuuden. Kokoomustahan ei äänestänyt kuin kansakoulun opettajapariskunta.

Uskonnollisesti kylä oli yhtenäinen eli luterilainen. Vasta siirtolaiset toivat ortodoksian mukanaan.

Jos yksilö ei sopeutunut kyläyhteisön normeihin, valittavana oli vain kaksi roolia, kylähullun tai erakon roolit. Omassa kylässäni kierteli Pönttö-Eemeliksi kutsuttu, maitopeilaria nuijalla rummuttava mies.

Sanottiin hänen olevan kuitenkin kotoisin naapuripitäjästä. Homoja ja lesbojahan ei kylässä ollut? Joskus jäi sentään kiinni joku eläimiin sekaantunut.

Kaupungistuminen on pelastanut ihmiset suurelta osin ahdistavilta yhteisöiltä ja antanut tilaa yksilöllisyydelle. Toki ihmisen ikävä toisen luo säilyy vahvana, kuten Mikko Alatalo ja Harri Rinne ovat oivaltavasti todenneet. Ystäviä ihminen kaipaa, mutta ei välttämättä yhteisöjä.

Kirjoittaja on valtio-opin dosentti.


Kommentit (2)

  • Anonyymi

    Täysin samaa mieltä. Nykyisin yhteisöllisyydestä on tullut pakkomielle ja ainoa oikea toimintamalli vaikka ihmiset ovet erilaisia ja joku viihtyy mainiosti omissa oloissaan. Jos ihminen on introventti, niin hän ahdistuu yhteisöllisyyteen patisteluista.
    Lisäksi yhteisöissä saattaa vallita aivan sairas nokkimisjärjestys, joka tekee yhteistyön mahdottomaksi.

  • Nimetön

    Juuri näin se on. Tämä on kuin omasta elämästäni umpityperässä, ummehtuneessa teiskolaisessa yhteisössä. Tämän otan talteen, jos on paperiversiossa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio