terveys

Viisi nuorta kertoo, millaista huumemaailmassa on – Jääkiekon maailmanmestarit auttoivat ainutlaatuisen huumekuntoutuskodin alkuun ja nyt siellä autetaan joka vuosi kymmeniä

Tilaajalle

Villa Hockeyn huumekuntoutuskoti Kurussa on ainoa paikka Suomessa, joka auttaa nuoria eroon huumeista ilman päihdyttäviä lääkkeitä. Tarinat ovat rankkoja. Yksi nuorista on ollut kuivilla jo kahdeksan kuukautta, toinen on antanut itselleen vuoden aikaa selvittää elämänsä ja vasta tullut kärsii vieroitusoireista eikä tiedä, lähteekö pois.

Jukka Ritola / Aamulehti
Viisi nuorta kertoo, millaista huumemaailmassa on – Jääkiekon maailmanmestarit auttoivat ainutlaatuisen huumekuntoutuskodin alkuun ja nyt siellä autetaan joka vuosi kymmeniä

18-vuotias Sara ei ole varma, haluaako koskaan huumeista eroon. Hän haaveilee opinnoista, mutta toisaalta haluaisi saada miehekseen huumepomon, joka kustantaisi kaiken ja hän saisi vain vetää huumeita.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Olemme 80 kilometrin päässä Tampereelta, Ylöjärven Kurun takamailla Seitsemisen kansallispuiston kupeessa. Viisitoista vuotta sitten jääkiekkovaikuttaja, Ilveksen valmentaja Seppo Helle ajoi Länsi-Aureen koulun pihaan ja halusi perustaa tänne Suomen parhaan nuorten…


Tämä juttu on vain Aamulehden tilaajalle

Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin loppuun kirjautumalla sisään.


Pääaiheet

Sammio