Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Viisaudenhampaat ja ranteen luut paljastavat turvapaikanhakijan todellisen iän: "Moni kertoo olevansa 17-vuotias"

Moni turvapaikanhakija valehtelee ikänsä, vaikka iällä ei ole merkitystä turvapaikan saamiseen. Alaikäiselle myönnetään kuitenkin oleskelulupa aikuista helpommin. Täysi-ikäisyys vaikuttaa myös turvapaikanhakijan velvollisuuksiin ja opiskeluun. Jos viranomaiset epäilevät tulijan kertomusta omasta iästään, tämä määrätään ikätesteihin. Tällä viikolla kävi ilmi, että molemmat Turun puukotuksista vangitut marokkolaismiehet ovat valehdelleet nimensä ja ikänsä Suomen viranomaisille. Päätekijäksi epäilty Abderrahman Bouanane on oikeasti 22-vuotias. Tullessaan viime vuonna Suomeen hän oli ilmoittanut iäkseen 17 vuotta. Toinen vangittu Monsif Bakir on 21-vuotias, mutta esiintyi 18-vuotiaana. Iän määrittäminen on sitä vaikeampaa, mitä lähempänä täysi-ikäisyyttä ihminen on, kertoo oikeushammaslääkäri Olli Varkkola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Testeissä tutkitaan ranteen luustoa ja hampaita. Varkkolan mukaan hammastutkimus on näistä yleensä tarkempi, mutta siinäkin on ongelmansa. –Jos hampaisto on vielä kehitysvaiheessa, saadaan selvästi tarkempia arvioita kuin aikuisiällä, jolloin tarkkuus heikkenee huomattavasti. –Ihmisen muun hampaiston kehitys päättyy noin 16 vuoden iässä ja silloin saadaan tarkahkoja arvioita, mutta 16 vuoden jälkeen ainoastaan viisaudenhampaat jatkavat kehitystään ja ne ovat paljon epämääräisempiä kuin muut pysyvät hampaat. Turvapaikanhakijat usein ilmoittavat olevansa 17-vuotiaita. Silloin viisaudenhampaat ovat ainoa tekijä, johon voidaan tukeutua, Varkkola kertoo. Kaksi asiantuntijaa Varkkola korostaa, että hampaat ovat aina yksilöllisiä. –Erään tutkimuksen mukaan, jos viisaudenhampaat ovat täysin kehittyneet, henkilö on noin 90 prosentin todennäköisyydellä täyttänyt 18 vuotta. Aina kuitenkin yksilöllisyyttä on mukana. Terveydentilakin voi vaikuttaa ja eri etnisissä ryhmissä saattaa olla eroavaisuuksia. Sen vuoksi meidän tutkimuksemme on aina ikäarvio, eikä iänmääritys, Varkkola huomauttaa. Turvapaikanhakijoiden ikätesteissä lausunnon antaa aina kaksi asiantuntijaa. Näiden muodostamasta arviosta vähennetään vielä testin mahdollisen epätarkkuuden vuoksi kaksi vuotta testatun hyväksi. Näin ollen, jos esimerkiksi Bakir olisi testattu viime vuoden keväänä hän ollessaan vielä 19-vuotias, hän olisi läpäissyt testin tarkasta iänmäärityksestä huolimatta. Poliisi ei ole paljastanut, koska Bakir saapui Suomeen. Se tiedetään, että Bouanane saapui maahan turvapaikanhakijana viime vuoden syksyllä. Tiedossa ei ole, onko kummankaan ikää testattu.