Venettä kunnostanut Janne Savin pelasti jäihin pudonneen miehen Nokialla – Pilkkijän henki säästyi kahden onnellisen sattuman ansiosta

Oli vain pienestä hetkestä kiinni, ettei rannalla venettä kunnostanut merivartija Janne Savin olisi enää kuullut miehen avunhuutoja.

Janne Savin
Venettä kunnostanut Janne Savin pelasti jäihin pudonneen miehen Nokialla – Pilkkijän henki säästyi kahden onnellisen sattuman ansiosta

Samoissa maisemissa oli pilkkijän mukaan kulkenut vielä lauantaina myös yksi potkukelkkailija, ja järvenselkä oli ollut täynnä muitakin pilkkijöitä.

Tiina ElliläAamulehti

Merivartija Janne Savin oli sunnuntaina kunnostamassa vuonna 1965 veistettyä, kymmenmetristä Meriläinen-venettä. Hän oli juuri työntämässä puurimoja sirkkeliin. Sen jälkeen kukaan ei olisi enää kuullut mitään.

–Apua, apua!

Samaan aikaan 30–40-vuotias pilkkijä oli humpsahtanut jään läpi vain kymmenen metrin päässä rannasta, Kalamiehen jalat eivät yltäneet Pyhäjärven pohjaan.

Savin lähti juoksemaan ääneen suuntaan, ja näki veden pinnalla miehen pään. Savin ryömi niin pitkälle kuin pääsi. Kalamies sai naskaleilla vetämällä itseään sen verran ylöspäin, että Savin sai nyittyä miehen hihasta jäälle.

–Kalamies kertoi, että oli eilen ostanut naskalin. Sanoin, että se oli varmaan elämäsi paras sijoitus. Ilman niitä miestä olisi ollut hankala saada ylös, koska jää oli pettävää muhjua, Savin kertoo.

"Ei täälltä ylös pääsekään"

Naskalit kaulassa veteen plumpsahtanut pilkkijä oli tuuminut ensin, että kyllä hän täältä itse ylös pääsee. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei onnistu.

–Mies ehti olla vedessä ehkä pari minuuttia, mutta sanoi, että kädet kohmettuivat jo siinä ajassa niin, ettei hän pystynyt puristamaan edes naskaleita.

Mies saatiin nopeasti rantaan. Janne Savin vei "ukon lämpöiseen", Nokian veneilijöiden sataman vahtikoppiin. Sitten kuorittiin märät vaatteet. Savin antoi miehelle paitansa ja hanskansa.

Alkoi kuulua ambulanssin sireenin ääntä eli joku muukin oli ilmeisesti kuullut avunhuudot.

Pilkkijä vapisi ja hytisi, muttei ollut vielä hypoterminen. Savin arvelee, että mies ei olisi jaksanut enää veden varassa kauan.

Jenna Keto-Tokoi
Pilkkijä oli ollut eilenkin kalaa narraamassa samassa paikassa Viholan sataman ulkopuolella, Saviselän puolella.

Pilkkijä oli ollut eilenkin kalaa narraamassa samassa paikassa Viholan sataman ulkopuolella, Saviselän puolella.

"Taisi olla talven viimeinen kalareissu"

Pilkkijöitä näkee vielä paljon jäillä, vaikka lämpö haurastuttaa jäitä.

–On sanonta, että viisi senttiä teräsjäätä kannattaa ihmisen ja kaksi senttiä kalamiehen, Savin heittää.

Kastuneelle pilkkijälle hän sanoi, että älä mene enää tänä talvena pilkkimään.

Taitavat talven kalareissut olla siinä, pilkkijä tuumasi.

Paikalla kävi kaksi ambulanssia ja poliisi. Mies sanoi olevansa ajokuntoinen, ja hänet päästettiin ajamaan kotiin. Kalamies lupasi tulla paikalle käymään vielä illalla.

Miehen kaira ja reppu jäivät jäälle, mutta muut rannassa olleet ihmiset saivat ne talteen.

Pilkkijä ei ollut ensimmäinen ihminen, jonka Savin on vedestä pelastanut.

–Pääasia, että ukko säilyi, Savin summaa.

Paukkuliivit tai pelastusliivit päälle

Onko jäille enää asiaa, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Suokonautio?

–Jää on paksua, mutta lämpö ja virtaukset heikentävät sitä. Myös karien lähellä jäät voivat olla heikkoja. Jään paksuus on hyvä varmistaa, ja pitää liikkua vain mahdollisimman varmoilla alueilla.

–Olisi hyvä, ettei liikkuisi jäillä yksin. Ja naskalit ja jokin kelluntaväline olisi hyvä olla.

Kelluntavälineeksi käyvät paukkuliivit, kevyet pelastusliivit tai esimerkiksi pilkkijän kelluntahaalari. Ne tosin eivät ole vesitiiviitä, joten ne eivät estä kylmettymistä, mutta pitävät ihmisen pinnalla.

On myös olemassa kumisaapasasuja ja kevyitä vesitiiviitä kuivapukuja, esimerkiksi Ursuit-merkkisiä. Vesitiiviit puvut tosin ovat hiostavia.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Nimetön

    ”Uima housut / puku, unohtui luettelosta,
    ne edullisimmat”

    Kuinkas hyvin ne ”uima housut” kannattelevat ihmistä pinnalla?

  • Meillä veneessäkin jokaisella perheenjäsenellä

    On olemassa myös Goretex-tyyppisiä hiostamattomia vesitiiviitä pukuja, Ursuitillakin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio