Alma MediaValkeakoski

Oikea työskentely luksustason keittiössä, joka sijaitsee romanttisen näköisessä saksalaisessa kivilinnassa. Sellainen tilaisuus tarjoutui valkeakoskelaiselle kokkiopiskelijalle Kim Ketoselle ja hänen opiskelutoverilleen, Akaasta kotoisin olevalle Minna Vannelle.

Molemmat ovat kolmannen vuoden kokkiopiskelijoita. Parhaillaan he suorittavat opintojaan koulutussopimuksella Saksan Rotenburgissa. Siellä sijaitseva viiden tähden Hotel Landhaus Wachtelhof on antanut suomalaisopiskelijoiden tehdä muun muassa À la carte -annosten esivalmisteluja ja esille laittoa.

Markkinointisihteeri Marika Renfors VAAOsta kertoo, että Valkeakosken ammattiopisto VAAO ja saksalainen oppilaitos BBS Rotenburg ovat toteuttaneet kokkiopiskelijoiden vastavuoroista liikkuvuutta jo yli vuosikymmenen.

–Tänäkin keväänä neljä saksalaisopiskelijaa suorittaa opintojaan VAAOssa.

VAAO
Näin romanttiselta näyttää hotellirakennus, jossa kaksi VAAOn opiskelijaa koulutussopimuksella parhaillaan työskentelevät.

Näin romanttiselta näyttää hotellirakennus, jossa kaksi VAAOn opiskelijaa koulutussopimuksella parhaillaan työskentelevät.

Ketosen ja Vannen opintoihin kuuluva liikkuvuusjakso mahdollistui Erasmus+ -hankeohjelman Learning by Living -hankkeen rahoituksella.

Koululle nuorilta saapuneiden viestien mukaan alku on sujunut mahtavasti. Erasmus+ -liikkuvuusjaksot eivät ole pelkkää työntekoa. Tämänkin jakson aikana opiskelijat pääsevät vapaa-ajallaan tutustumaan myös lähikaupunki Bremeniin sekä Hampuriin.

Molempien opiskelijoiden majoitus on järjestetty perheeseen, jonka tytär suoritti vastaavan jakson Valkeakosken ammattiopiston ravintola- ja catering-alalla muutama vuosi sitten.

Myöhemmin keväällä kaksi kokkiopiskelijaa on lähdössä Pohjois-Italiaan Veronaan vastaavalle liikkuvuusjaksolle perhehotelliin. Heidän matkansa on välittänyt ammattiopiston yhteistyöoppilaitos ENAC Ente Nazionale Canossiano.

–Valkeakosken ammattiopistossa osallistuminen kansainvälisiin liikkuvuusohjelmiin on mahdollista kaikilta ammattialoilta, Renfors sanoo.

Osa kansainvälisistä, työpaikalla järjestettävistä koulutusjaksoista tarjotaan myös oppilaitoksen omarahoituksella.

–Vuodesta 2009 noin 200 opiskelijaa lähes kaikilta VAAOn ammattialoilta on suorittanut pitkäkestoisen vaihtojakson, joka yleisimmin on ollut pituudeltaan kahdeksan viikkoa.

Ammatillisten taitojen lisäksi jaksoilla opitaan vierasta kieltä ja kulttuuria. Opiskelijoiden oman palautteen mukaan tärkeintä on olut kuitenkin oma henkinen kasvu ja itsenäistyminen.

VAAO
Hedelmät tarjoillaan hotellissa kauniisti kerrosvadille aseteltuina.

Hedelmät tarjoillaan hotellissa kauniisti kerrosvadille aseteltuina.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio