Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Uusi palvelu ostaa kotisi ja lupaa pelastaa kahden asunnon loukusta – Otimme selvää, miten se toimii ja kenelle siitä voi olla hyötyä

Jokainen omistusasuntoa vaihtanut tietää, millainen show uuden ostaminen ja vanhan myyminen on. Saimme itse hetki sitten myytyä kerrostalokaksion ja kesällä muutamme uuteen asuntoon. Kävimme läpi monelle tutun rumban. Uuden kodin löytäminen kesti kaikkiaan puolisen vuotta. Kun sitten sopimus lopulta tehtiin, vanhan asunnon myyntiprosessi sai alkaa. Ensin etsimme sopivan kiinteistönvälittäjän ja teimme myyntisopimuksen. Sitten välitysfirma kävi ottamassa kuvat asunnosta, välittäjä tilasi taloyhtiön paperit ja laati myynti-ilmoituksen. Asunto saatiin julkiseen myyntiin noin viikon kuluttua ja ensimmäinen näyttö oli seuraavalla viikolla. Kauppojen jälkeen piti vielä sovitella uuden asunnon myyjän, meidän ja vanhan ostajan aikataulut yhteen. En takuulla ole ainoa asunnonvaihtaja, joka on miettinyt valokuvauksen, näyttöjen, siivouksen ja arjen muiden kiireiden keskellä samaa kysymystä. Onko asunnon vaihtamisen pakko olla näin vaivalloista? Lue myös: Asuntolainojen ehtoja neuvotellaan nyt ahkerasti uudelleen – Osa haluaa lyhennysvapaita, osa marginaalimuutoksia, toiset kilpailuttavat pankkeja keskenään Eroon kahden asunnon loukusta? Asuntokaupan yleinen ongelma on ajoitus. Uuden osto ja vanhan myynti on vaikea saada sopimaan samaan hetkeen, koska suuri osa haluaa välttää kahden asunnon loukun. Yhden ratkaisun tällaiseen ongelmaan esittää uusi palvelu nimeltä Kodit.io. Se ostaa asuntoja suoraan ilman välikäsiä ja tarjoaa joustavuutta muuttoon. Näin idea toimii: firman verkkosivuilla asunnon myyjä voi tehdä keinoälyyn perustuvan hinta-arvion asunnostaan. Hinta muodostuu laajasta data-aineistosta. Algoritmit yhdistävät tietoja esimerkiksi asuinalueella toteutuneista kauppahinnoista, hintapyynnöistä, kauppojen määristä, kehitysnäkymistä, palvelujen läheisyydestä ja liikenneyhteyksistä. Hinta-arvion ja asunnon tarkastuksen perusteella Kodit.io tekee käteistarjouksen asunnosta. Kodit.io on toiminut aktiivisesti vuoden alusta asti pääkaupunkiseudulla. Toukokuun aikana yritys laajentaa toimintaansa myös Tampereelle. Voiko hinta olla oikea? Tässä vaiheessa herää epäilys. Voiko tekoälyyn luottava firma maksaa asunnostasi saman hinnan kuin ammattitaitoinen välittäjä saisi siitä vapailla markkinoilla? Kodit.ion markkinointijohtaja Tero Tiainen ymmärtää epäluuloisuuden. Asuntokauppa on suurimmalle osalle taloudellisesti elämän isoin päätös. –Ihmisillä on vielä epäilevä asenne keinoälyä kohtaan. Siksi startup tarjoaa asiakkaalle kahdeksan viikon takuuajan. –Jos kahdeksan viikon aikana asiakas saa välittäjän kanssa tehtyä paremmat kaupat, voi ne tehdä ja silloin me laskutamme prosentin tarjoushinnasta. –Jos taas asiakas ei saa asuntoa tuossa ajassa kaupaksi, hän voi hyväksyä meidän tarjouksemme ilman laskutusta. Myyjä voi myös vuokrata asunnon itselleen määräajaksi kaupan toteuttamisen jälkeen, jos hänellä on tarvetta väliaikaiselle asunnolle. Lue myös: Pankit tarjoavat asuntolainoja jopa 45 vuoteen asti – Laskimme, onko jättipitkää lainaa järkeä ottaa: Näin valtava korkopotti loppulaskuun kertyy Näin tekoäly arvioi asuntomme hinnan Testasimme, millaisen arvion juuri myydystä asunnostamme saisi tekoälyn avulla. Annoin Kodit.iolle tiedot entisestä asunnostamme ja he laativat arvion. Tulos oli yllättävä: tekoälyn arvio oli 7 000 euroa korkeampi kuin hinta, joka asunnostamme maksettiin, vaikka ajattelimme tehneemme hyvät kaupat. Tosin Tero Tiainen huomauttaa että arvio on vain suuntaa-antava. Järjestelmä ei löytänyt riittävästi dataa alueelta, jotta se voisi tehdä täysin luotettavan hinta-arvion. Entinen asuntomme sijaitsee Lempäälän keskustassa. –Meidän tarkin mallimme, joka analysoi tietoja tarkan osoitteen mukaan, ei löytänyt riittävästi datapisteitä. Niinpä arvio tehtiin perustuen postinumeroon ja isompaan alueeseen, joka saattaa lisätä epätarkkuutta. Lisäksi arviossa ei ollut mukana tarkastajan käyntiä paikan päällä. Kun yritys aloittaa toimintansa Tampereen seudulla, miten voi tietää, että se laatii luotettavan arvion? –Paras data meille on Tampereesta, koska asuntokauppaa on enemmän kuin ympäryskunnissa ja meidän pääfokus tulee olemaan nimenomaan Tampereella. Voittoa remontilla Kodit.ion bisnes perustuu siihen, että se ostaa asunnon, jonka sitten remontoi ja myy muuttovalmiina kalliimmalla. Startup ei itse myy asuntoja, vaan antaa ne myyntiin kiinteistönvälittäjälle. Toinen yrityksen ansaintaväylä on takuuseen kuuluva yhden prosentin laskutus. Tavoitteena on iso volyymi, jotta bisnes olisi kannattavaa. Siksi yksittäisistä asunnoista ei haeta maksimaalista tuottoa. Firma on tähän mennessä ostanut noin 50 asuntoa ja myynyt parikymmentä. Mistä se saa pääomaa tehdä noin paljon kauppaa? –Meidän taustalla on monia yksityisiä kiinteistösijoittajia ja kiinteistösijoitusyrityksiä. Jaamme tuotot heidän kanssaan tietyssä suhteessa. "Täysin eri bisnes" Ovatko Kodit.ion kaltaiset palvelut eivät ole uhka perinteiselle kiinteistönvälitykselle? –Ei, puhutaan täysin eri bisneksestä, sanoo tamperelainen Huom!-ketjun kiinteistönvälittäjä Jussi Uusitalo. –Mielestäni palvelu on hyvä sellaiselle asiakkaalle, joka haluaa kaupan nopeasti ja on valmis joustamaan hinnassa helppouden takia. Heillä bisnes perustuu siihen, että ostetaan halvalla ja myydään voitolla. Suurin osa myyjistä haluaa parhaan mahdollisen hinnan asunnostaan. Uusitalon mukaan se ei toteudu, jos kohde myydään ilman julkista myyntiä. –Tällä hetkellä markkinat käyvät sen verran kuumana, että vain avoimilta markkinoilta saa parhaan hinnan, hän väittää. Lue myös: Tiesitkö tämän kikan asuntokaupassa? Laskimme, miten tavallinen perhe säästää miltei 4 000 euroa lähes olemattomalla vaivalla Uudet palvelut haastavat Kodit.io ei ole ainoa tulokas, joka pyrkii uudistamaan asuntobisnestä. Viime vuonna alaa kohautti Blok, joka välittää asuntoja 0,75 prosentin palkkiolla. Suomessa kiinteistönvälittäjän keskimääräinen palkkio on yli neljä prosenttia myyntihinnasta. Blok pystyy tarjoamaan palveluaan niin edullisesti, koska asuntoa myyvä ihminen esittelee itse asuntonsa näytöllä. Yrityksen toimitusjohtaja Rudi Skogman kommentoi Kauppalehdelle , että välityspalkkiot ovat aivan liian korkeita. ”Ei esimerkiksi Helsingissä välittäjä tee muuta kuin avaa ovia. Ei se ole mitään myyntityötä ole", hän sanoi. Kiinteistönvälittäjä Jussi Uusitalo uskoo, ettei myöskään Blok vie häneltä töitä. –Blok ei edusta kiinteistönvälitystä, vaan se on markkinointialusta. Tämän tyyppisiä palveluita on ollut ennen ja tulee olemaan jatkossa. Aina on ihmisiä, jotka haluavat myydä itse kotinsa ja on ihmisiä, jotka ovat valmiita ulkoistamaan palvelun. Homerun ­Technologies Oy:n kehittämä palvelu ja sovellus. Tekee asunnon myyjälle dataan perustuvan käteistarjouksen ja tarjoaa joustavuutta kaupan aikataulussa. Tavoitteena päästä eroon asunnon myynnissä ja ostossa aikaa ja rahaa vievistä vaiheista. Tämän vuoden aikana firma on ostanut yli 50 asuntoa ja myynyt yli 20. Myydyistä asunnoista noin 30 prosenttia on ostanut asuntosijoittaja. Hinta-arvioita Kodit.io on tehnyt yli 900 miljoonan euron edestä. Toimitusjohtaja: Kalle Salmi. Henkilöstö: 11. Omistus: Kalle Salmi, Martti Suomela, Nico Rotstein, Tero Tiainen, Icebreaker VC.