Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Uudelle Tampereen yliopistolle nimitettiin neljä dekaania

Siirtymäkauden hallitus on nimittänyt rehtori Mari Wallsin esityksestä uudelle Tampereen yliopistolle neljä dekaania eli tiedekunnan johtajaa. Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaaniksi on valittu TkT Jyrki Vuorinen , johtamisen ja talouden tiedekunnan dekaaniksi TkT Matti Sommarberg , kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan dekaaniksi FT Päivi Pahta ja lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan dekaaniksi LT Tapio Visakorpi . Tiedekuntia on seitsemän, joten hallituksen on määrä valita vielä kolme muuta henkilöä rakennetun ympäristön tiedekunnan, tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan ja yhteiskuntatieteiden dekaaneiksi. Heidät nimitetään syksyn kuluessa. Puolet nyt valituista dekaaneista on Tampereen yliopistolta, puolet Tampereen teknilliseltä yliopistolta. –Uuden yliopiston seitsemässä tiedekunnassa törmäytetään nykyisten Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tiedekuntien koulutus- ja tieteenaloja. Nyt nimitetyt neljä dekaania vakuuttivat hallituksen uudistumiskyvyllään, johtajuudellaan ja kompetenssillaan, sanoo siirtymäkauden hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow tiedotteessa. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät vuodenvaihteessa uudeksi Tampereen yliopistoksi. Yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa ne muodostavat Tampereen korkeakouluyhteisön. Dekaanit aloittavat työnsä 1. tammikuutta 2019. Täsmennys 7.9. kello 10.14: Muokattu toiseksi viimeistä kappaletta. Aiemmin se oli muodossa "Tampereen yliopisto ja Tampereen Teknillinen yliopisto yhdistyvät vuodenvaihteessa uudeksi Tampereen yliopisto -nimiseksi korkeakouluyhteisöksi Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa." Päivi Pahta Dekaani, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta Filosofian tohtori Päivi Pahta on toiminut nykyisessä Tampereen yliopistossa viestintätieteiden tiedekunnan dekaanina vuodesta 2017 ja kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden tieteenalayksikön johtajana vuonna 2016. Hän on englantilaisen filologian professori. Matti Sommarberg Dekaani, johtamisen ja talouden tiedekunta Tekniikan tohtori, kauppatieteen maisteri Matti Sommarberg on toiminut Tampereen teknillisessä yliopistossa Industry Professorina vuodesta 2017. Vuosina 1985–2017 hän toimi teollisuuskonserni Cargotecissa johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Tapio Visakorpi Dekaani, lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta Lääketieteen tohtori Tapio Visakorpi on toiminut nykyisessä Tampereen yliopistossa lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnan dekaanina vuodesta 2017. Hän on lääketieteellisen teknologian ja bioteknologian (syöpägenetiikka) professori. Jyrki Vuorinen Dekaani, informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta Tekniikan tohtori Jyrki Vuorinen on toiminut Tampereen teknillisessä yliopistossa teknis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina vuodesta 2017 ja teknisten tieteiden tiedekunnan dekaanina vuosina 2014–2016. Vuorinen on muovitekniikan professori.