Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Uutiset

Tampere jakoi lähes 15 miljoonaa euroa kulttuuriavustuksia – kolme suurimman toimijan osuus noin 11 miljoonaa euroa Gallen-Kallelan suurteos Aino tulee esille Tampereen taidemuseoon – Kultakauden helmi täydentää museon nykyistä näyttelyä Entiset työntekijät Airi Mäkinen, 79, ja Tauno Saarinen, 74, palasivat Finlaysonille – Näin he muistelevat puuvillatehtaan aikoja: ”Tämä talo oli minun elämäni” Tampereen Kunkun parkin maanalaisen kaavan valmistelu etenee – aineisto nähtäville, yleisötilaisuus tulossa Lähi-Tapiolan pääjohtaja Juha Koponen odottaa yhä viranomaiselta nimityslupaa – "Perehdytys olisi tehty, vaikkei Fiva olisi puuttunut nimitykseen" Kuvat: koronavirus on hiljentänyt Kiinan – maailman väkirikkaimmassa maassa rajoitetaan merkittävästi ihmisten liikkumista Patrik Laineella tehoilta – Kasperi Kapanen väläytti lähtönopeuttaan Näissä Pirkanmaan kunnissa tehdään eniten henkirikoksia – Aamulehden selvitys osoittaa, että maakunnan sisällä on valtavat erot vakavan väkivallan määrissä Sanna Marinin hallitus päihittää selvästi edeltäjänsä: on suositumpi kuin Sipilän ja Rinteen hallitukset kertaakaan Kaukolämmön jakelun häiriö on korjattu – kaukolämpö oli poikki muutamia tunteja Tampereen taivaalla ikuistettiin hehkuva tulipallo, joka saattaa olla harvinainen maapallon hipaisija – Katso sekunneissa ohi vilahtava lento videolta Suomi hakee EU:lta tukea viidelle ratahankkeelle – päätökset tehdään ensi kesänä EU:n rahoituskehysneuvottelut alkoivat – Emmanuel Macron: "Tämä voi viedä useita tunteja, useita öitä ja useita päiviä" Vanha kuntoutuskeskus on kuin aavekaupunki Ylöjärvellä – Rikotut ikkunat, murretut ovet ja lojuvat tavarat kertovat karua tarinaa autioitumisesta ja ilkivallasta Ruuhkabusseihin luvassa helpotusta ehkä jo ensi syksynä: TKL päätti kahdeksan uuden nivelbussin hankinnasta – lähtö pysäkiltä nopeutuu, kun matkakortin voi lukea kaikilla ovilla Tätä kaikkea seuturatikalta halutaan nyt: Palautevyöry nosti esiin hyvät pyöräparkit, uudet ratasuunnat ja pitkän listan pysäkkejä Nokialla alle kolmekymppisten työttömyys on selvästi muuta kaupunkiseutua isompi ongelma – Uusi hanke käy nuorisotyöttömyyden kimppuun Maailman suurimpiin kuuluva muotiketju tekee vaatemalliston Finlaysonin kanssa Pirkanmaa vaatii lisäsatsauksia pääradan parantamiseen – EU:lta haettavan suunnittelurahan lisäksi tarvitaan myös investointeja Tamk perustaa Ikaalisiin uuden koulutusohjelman: tutkinnolla houkutellaan yrittäjähenkisiä Suomen uusi hävittäjä on joku näistä – Tutustu tästä kaikkiin viiteen hävittäjäehdokkaaseen Tämä kaikki Tampereen sortumavaarassa olevasta talosta tiedetään nyt: Maanrepeämä huomattiin viime viikolla, asukkaat evakossa, talo käyttökiellossa Löytyykö tänään sopu EU:n tulevaisuuden rahankäytöstä? Europarlamentti on jo ilmoittanut vastustavansa uusinta budjettiesitystä Näsijärven rannassa jäälautalla ajelehtinut koira pääsi kotiin – Pieni koira on hyvässä kunnossa Robitin loppuvuosi oli tappiollinen – yllättää maksamalla pääoman palautusta osakkaille Analyysi: Hanaun terroristi iski Saksan sydämeen – ”Kasvavaa äärioikeistolaisuutta on pidetty harmittomana liian kauan” Tampereen Kaarilassa tarkkaillaan nyt sortumariskiä kahden muunkin talon tontilla – ”Siellä seurataan nyt tarkkaan, tapahtuuko maassa liikettä” Keskustan ryhmäjohtaja Kurvinen: Mikko Kärnän seksiviestittelyä ei käsitellä eduskuntaryhmässä Poliisi sai ampumavamman voimankäyttöharjoituksessa – valtakunnansyyttäjä selvittää tapausta Vieraslajeista puhunut kansanedustaja Mäenpää: "En ole loukannut mitään kansanryhmää" 10 ihmistä Saksassa surmanneen ampujan motiivi oli äärioikeistolainen – useat uhrit olivat maahanmuuttajia Tampere myy Härmälästä tontin yli miljoonalla eurolla – paikalle tulee uusi päiväkoti Rakennusyhtiö Lehto teki loppuvuonna nollatuloksen, koko vuosi raskaasti tappiolle – aloittaa yt-neuvottelut Avunannosta Tampereen Vasaratien murhaan epäilty nainen vaatii päästä vapaaksi – Poliisi harkitsee suostumista Influenssatartuntojen määrä on ylittänyt epidemiakynnyksen – Pirkanmaalla tapauksia kohtalaisesti Perustuslakivaliokunta kuulee kansanedustaja Mäenpäätä vieraslajipuheista – tästä kohussa on kyse Copypasten kehittäjä ja tietokoneiden syntyyn merkittävästi vaikuttanut Lerry Tesler on kuollut Kun vanha tehdashalli jäi tyhjilleen Ylöjärvellä, yksi yritys päätti ostaa 45 000 neliön tilat – alkuun koko hirvitti, mutta nopeasti tiloihin syntyi tehokas yrityskylä Helpotusta päiväkotipulaan: Lielahden uuden päiväkodin rakentaminen alkaa maaliskuussa – paikkoja 160 lapselle Lautakunta näytti vihreää valoa: sisäilmaongelmista kärsineeseen Lentävänniemen kouluun tehdään miljoonaremontti Nuorten kouluhyvinvointia lisää uusi keino Tampereella – Tarvittaessa Niko Torvinen menee vaikka kotiin teettämään tehtäviä, jotta koulunkäynti jatkuu Pirkanmaan kunnat kehittyvät eri suuntiin: kartta näyttää selvän eron kaupunkiseudulla ja reuna-alueilla – katso tästä, miltä oman kotikuntasi tulevaisuus näyttää Roope Hintz namutteli Arizona Coyotesin kumoon – Kaapo Kakko pitkästä aikaa pisteille Somekirjoittelu kärjistyi rajusti Ylöjärvellä: nuorisojoukko piiritti punaisen pakettiauton ja heitteli kivillä – Rikoskomisario: ”Varoittava esimerkki” Ylöjärveläinen yritys on tehnyt voittoa kiistellyllä taksiuudistuksella: tila-autojen räätälillä oli yhtäkkiä kädet täynnä töitä, kun tilatakseja tilattiin ennätysmäärä Talvilomalaisten hiihtohaaveet jäävät toteutumatta Pirkanmaalla: ”Hiihtokelejä ei ole tulossa” Koppikorvaukset romahtivat viime vuonna 1,3 miljoonalla eurolla – vuotta aiemmin syyttömänä vangituille maksettiin ennätyssumma Näkökulma: Olof Palmen murha järkytti lintukotoa ja heikensi luottamusta poliisiin – syyllisen löytäminen toisi Ruotsille vihdoin rauhan Growler suojaa nykyisin kaikkia Yhdysvaltain laivaston ja ilmavoimien operaatioita – Nyt Boeing tarjoaa sitä myös Suomelle Äänestysinto on nousussa Yhdysvaltojen demokraattimielisillä alueilla – luvut lupaavat hyvää Trumpin kaatoa yrittäville