Pirkanmaa

Ulkopuolisen henkilön epäilleen kaupanneen koululaisille huumeita Sastamalassa – Rehtori kuvaa tapausta härskiksi

Poliisin mukaan kannabiksen käyttö on arkipäiväistynyt niin, ettei koululle lähdetä tekemään ratsioita kovin helposti.

Arkisto/Tapio Pessi
Ulkopuolisen henkilön epäilleen kaupanneen koululaisille huumeita Sastamalassa – Rehtori kuvaa tapausta härskiksi

Komisario Pauli Pitkäkoski esitteli kannabiskasvia vuonna 2012, kun poliisi teki Sastamalassa säännöllisesti näiden kasvien takavarikkoja.

Mika LampiSastamala

Sastamalan Sylvään koulun rehtorin Jari Anderssonin mukaan jonkun koulun ulkopuolisen henkilön epäillään kaupanneen tiistaina laittomia aineita oppilaille koulun alueella.

Tämä on Anderssonin mukaan erittäin harvinaista.

–Haluan siksi varoittaa heti vanhempia ja lisätä heidän tietoisuuttaan asiasta. Tästä lähtee ilmoitus poliisille.

Anderssonin mukaan valvontakameroiden kuvista voi olla apua tekijän tunnistamisessa.

–Joku on härskisti uskaltanut tulla koulun alueelle. Hän voi olla koulun entinen oppilas ja tietää talon tavat.

Anderssonin mielestä yksittäistä tapausta ei kannata liikaa korostaa vaan se kertoo laajemmasta ilmiöstä.

Pitääkö siitä olla huolissaan?

–Pitää. Kyse on yleisestä trendistä. Osassa perheistä hasis ei ole nykyään mikään ongelma vaan se on hyväksyttyä.

Poliisi ei helposti lähde koululle

Sylväällä ei ole enää tehty huumeratsioita.

–Niitä emme saa enää tehdä, vaikka olisi syytä epäillä. Meillä on kuitenkin oikeus tarkastaa tavarat ja lokerikot. Poliisilla pitäisi olla syytä epäillä, mutta poliisi ei enää operoi hasiksen takia, sanoo Andersson.

Rikoskomisario Anssi Köykkä vahvistaa, että kannabiksen käyttö on sen verran arkipäiväistynyt, että kovin helposti poliisi ei kouluille lähde.

–Emme halua tulla häiritsemään. Pitää olla jotain merkittävämpää.

Anderssonin mielestä varhainen puuttuminen nuorten ongelmiin on tärkeää.

–Mikä on se lainkohta, joka estää varhaisen puuttumisen, kysyy Andersson.

Hän ihmettelee, kun poliisi ei enää ratsaa viritettyjä mopojakaan, vaikka ne ovat riski liikenteessä.

Onko Sylvään oppilailta löytynyt huumeita?

–Ei ole enää tänä lukuvuotena, eikä viime lukuvuotenakaan löytynyt, Jari Andersson sanoo.

Miten huumeenkäyttö ilmenee?

–Oppilaan käytös voi muuttua ja voi olla hajuhaittaa.

Lähes puolet tietää mistä huumeita saa

Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella lähes puolet Sastamalan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tietää, mistä huumeita saa hankittua.

Rikoskomisario Köykkä ei ole yllättynyt tuloksesta.

–Hyvinkin joku kaveri tietää tai ainakin joku kaverin kaveri tietää mahdollisesti jonkun, joka kasvattaa kannabista kotonaan.

Köykän mukaan kannabiksen kasvatus on yleistynyt ja kasveja tulee vastaan poliisitehtävien yhteydessä.

Kannabis on suomalaisten eniten käyttämä huumausaine, kertoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus viime vuodelta.

Vuosittain kannabista käyttää arviolta 240 000 suomalaista.


Lue myös nämä


Kommentit (7)

  • Nimetön

    ”Eikö tämä ole vähän sama kun on tiettyjä paikkoja missä esim ajetaan ylinopeutta jatkuvasti, niin poliisi sanoisi ettei viitsi mennä sinne valvomaan kun se on niin arkipäiväistä?”

    No esim. tietyömaathan ovat tällaisia.

  • Nimetön

    ”Rikoskomisario Anssi Köykkä vahvistaa, että kannabiksen käyttö on sen verran arkipäiväistynyt, että kovin helposti poliisi ei kouluille lähde.”

    Eikö tämä ole vähän sama kun on tiettyjä paikkoja missä esim ajetaan ylinopeutta jatkuvasti, niin poliisi sanoisi ettei viitsi mennä sinne valvomaan kun se on niin arkipäiväistä?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet