Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Rikkoutunut lipputanko Hervannassa ja maastopalo Kangasalla – Näin keskiviikon ukkosaalto eteni Pirkanmaalla

Ukkosaalto saapui Pirkanmaalle keskiviikkona iltakuuden tienoilla. Aamulehti seurasi reaaliajassa ukkosten etenemistä ja niiden aiheuttamia vahinkoja. Kello 22.41 Kangasalan Sahalahden maastopalon alue on saatu rajattua, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari Matti Saarinen . Alueella tehdään järjestelmällistä sammutusta. Saarinen kertoo, että palossa kärähti noin 1,2 hehtaaria nuorta metsää ja etenkin aluskasvillisuutta. Saarisen mukaan palopaikan maasto oli vaikeaa, sillä pelastajat joutuivat vetämään sammutusletkuja satoja metrejä kivikkoisessa metsässä. Kello 20.58 Kangasalan Sahalahdella sammutetaan ilmeisesti salaman sytyttämää maastopaloa. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan palo on pian saatu rajattua. Palava alue on noin kahden hehtaarin kokoinen metsäalue. Paikalla on yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä. Kello 20.46 Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne arvioi, että ukkoset alkavat olla tältä päivältä ohitse Pirkanmaan alueella. Pohjois-Pohjanmaalla ukkoset jyrähtelevät vielä. –Ukkoset ovat olleet hyvin paikallisia, joten Pirkanmaalla sademäärät ovat jääneet pieniksi. Paikallisten ukkoskuurojen keskuksissa vettä on voinut tulla useitakin millimetrejä. Rinne sanoo, että torstaina ukkosia on odotettavissa taas Pirkanmaalle. Kello 20.15 Voimakkaimmat ukkoskuurot näyttävät laantuneen Pirkanmaalla. Kello 20.05 Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Kangasalan Sahalahdella on syttynyt maastopalo, jonka aiheutti ilmeisesti salama. Vielä ei ole tietoa, kuinka suuri alue on tulessa. Pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt saapuivat paikalle hieman ennen kello 20. Kello 19.54 Salama osui lipputankoon Hervannan Tohtorinkadulla. Paikalla ollut Eino Koskimäki kertoo, että lipputanko suorastaan räjähti ukkosen voimasta. –Kuului aivan hirveä pamaus, kuin haulikolla ampuisi. Sitten lipputangon kappaleet lensivät talojen parvekkeille ja terasseille. Kello 19.42 Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kiirettä pitää. Ukkonen on aiheuttanut useita automaattisia hälytyksiä. Kello 19.40 Myös muualla Suomessa on salamoinut tänään. Lahdessa kadut ovat tulvineet ukkosmyrskyn jälkeen: Kello 19.16 Tällä hetkellä salamakartta kertoo välähtelyn keskittyvän Tampereen kaakkoispuolelle ja Kangasalle. Kello 19.13 Ukkoset ovat voimakkaimmillaan Kangasalan pohjoisosissa. Lightning Maps -palvelun perusteella vaikuttaa siltä, että ukkosrintama on liikkumassa Lempäälän ja Valkeakosken suuntiin. Kello 18.57 Aamulehden uutispäällikkö Sari Passaro ja Helena Kivelä tallensivat hurjan ukkospuuskan Kangasalla Suomatkan tallilla: Kello 18.57 Lightning Maps -palvelusta näkyy rajua salamointia Kangasalan seudulla. Kello 18.55 Salamointia reaaliajassa seuraavan Lightning Maps -palvelun mukaan kello kuuden jälkeen ukkonen riehuu Lempäälän, Sastamalan, Nokian, Hämeenkyrön eteläpuolen ja Kangasalan alueilla leviten koko ajan lähemmäs Tamperetta. Aiheuttiko myrsky tuhoja sinun lähelläsi? Lähetä kuva tai video Aamulehden uutisvinkin kautta tai osoitteeseen al.online@aamulehti.fi.