Kauppasota olisi Suomelle myrkkyä – Trumpin terästullit voivat jopa olla vahingollisia amerikkalaisyrityksille, uskoo asiantuntija

Yhdysvaltain esittämät teräs- ja alumiinitullit voivat johtaa hintojen laskuun Euroopassa, mikä hyödyttäisi täkäläisiä konealan yhtiöitä, arvioi Matti Mannonen Teknologiateollisuudesta. Ilo kestäisi silti vain hetken.

Pekka Rautiainen
Kauppasota olisi Suomelle myrkkyä – Trumpin terästullit voivat jopa olla vahingollisia amerikkalaisyrityksille, uskoo asiantuntija

SSAB on yksi Suomessa toimivista yhtiöistä, jotka vievät terästä Yhdysvaltoihin. SSAB:lla on myös omaa tuotantoa Yhdysvalloissa. Kuva Hämeenlinnan-tehtaalta.

Markku Uhari

Yhdysvaltojen kaavailemat tullit tuontiteräkselle ja -alumiinille aiheuttavat muutakin kuin pelkkää ruostetta suomalaisyrityksille.

Alaa edustavan teknologiateollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Matti Mannonen arvioi Lännen Medialle, että presidentti Donald Trumpin ilmoittamista tulleista voivat hyötyä erityisesti Euroopassa toimivat koneteollisuusyhtiöt ja yritykset, jotka käyttävät terästä raaka-aineenaan.

Lähtöolettamana hänen arviossaan on, että Yhdysvalloissa teräksen ja alumiinin hinta nousisi tuontitullien seurauksena.

–Tämä tarkoittaisi, että terästä tarjotaan muille markkinoille enemmän, Mannonen toteaa.

Teräksen kasvava tarjonta puolestaan johtaisi hänen mukaansa Euroopassa todennäköisesti siihen, että maanosan markkinoilla teräksen hinta laskisi.

Tämä ei lämmitä teräsyhtiöitä, mutta konealan yrityksille arvokas raaka-aine muuttuisi Mannosen mukaan nykyistä edullisemmaksi.

Vastaavasti Yhdysvalloissa terästeollisuuden asiakkaiden tuotteiden hinta nousisi, joten tarjolla saattaisi olla jopa hetkittäinen kilpailuetu amerikkalaisiin nähden.

Hyöty voisi jäädä hänen mielestään kuitenkin lyhyeksi, koska tullit voisivat laajentua ennen pitkää myös muihin tuotteisiin. Tullinokittelu voi puolestaan johtaa lopulta asetelmaan, joka olisi Mannosen mielestä vientiriippuvaiselle Suomelle "myrkkyä".

–Paras vaihtoehto olisi, että nämä tullit peruttaisiin, sanoo Mannonen.

Vastareaktio voimakasta ulkomailla

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla aikovansa lisätä tuontitullit USA:han tuotavalle teräkselle ja alumiinille. Yhdysvallat on maailman suurin teräksen vastaanottajamaa.

Tulleista pitäisi tulla virallinen päätös tällä viikolla. Teräksen tuontitulli olisi kaavailtu 25 prosenttiin, kun taas alumiinin tulli olisi 10 prosenttia.

Trumpin ilmoituksen seurauksena EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti, että EU voisi asettaa omat tullinsa amerikkalaistuotteisiin, kuten Levi's-farkkuihin ja Harley Davidsonin moottoripyöriin. Vastatoimia USA:ta kohtaan miettii myös Kiina.

Trump puolestaan vastasi Junckerin esitykseen Twitterissä, että Amerikka voisi alkaa verottaa Euroopasta tuotuja autoja.

Maanantaina Trump ilmoitti Twitterissä, että alumiini- ja terästulliaikeet poistuvat, jos Kanadaa ja Meksikoa koskeva uusi Pohjois-Amerikan NAFTA-sopimus syntyy.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Hyvä me

    No vihdoinkin Trump alkoi käyttään omia vahvuuksiaan kun ei aikaisemmin ole onnistunut. Trump on bisnesmies ja osaa kyllä vetää pelin kotiin kauppasodassa ja kannatus nousee jos saa läpi bisnes juttunsa ennen seuraavia vaaleja sitten eli halpa sopimus vapaakaupasta Eu:n ja muiden kanssa ja sitä se aikoo vaikka väkisin ja muut vikisee.

  • Nimetön

    Typerät amerikalaiset valmiiksi nauretut perhesarjat ja tositvsarjat isolle verolle niin ehkä viimein loppuisi tämä amerikalaisuuden ihannointi.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio