"Tehrään tästä ny numeroo" – Pormestari Lauri Lyly yllyttää tamperelaisia poikkeukselliseen juhlintaan itsenäisyyspäivänä

Kaupunki haastaa keskustan pukeutumaan sinivalkoiseen 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

Jukka Ritola
"Tehrään tästä ny numeroo" – Pormestari Lauri Lyly yllyttää tamperelaisia poikkeukselliseen juhlintaan itsenäisyyspäivänä

Tampereen Keskustori täyttyy itsenäisyyspäivän jälkeen myös perinteisesti joulutorista. Kuva viime vuoden Tampereen joulutorilta.

Kaisa UusitaloAamulehti

Tampereen kaupunki haluaa juhlistaa Suomen 100 vuoden itsenäisyyttä tavallista näyttävämmin. Tavoitteena on järjestää Frenckellin aukiolle ja Keskustorille yhteisöllinen tapahtuma, johon kaikki kaupunkilaiset voivat osallistua.

Jotta tavallista näyttävämpään juhlintaan päästäisiin, Tampereen kaupunki haastaa keskustan yritykset, kiinteistöt, taloyhtiöt ja yhdistykset koristelemaan tilansa itsenäisyyspäivän henkeen sopivasti.

–Tällaisia historiallisia juhlia sattuu kohdalle harvoin. Toivomme, että eri toimijat järjestäisivät tapahtumia ja toimintaa etenkin itsenäisyyspäivänä 6.12. Myös koko itsenäisyyspäivää edeltävän viikon toivoisin olevan tapahtumia ja toimintaa. Tehrään tästä ny numeroo, toteaa pormestari Lauri Lyly kaupungin tiedotteessa.

Lylyn haaste tamperelaisille itsenäisyyspäivän juhlijoille:

"Tärkeä tehtävä"

Muuttuuko koko keskusta itsenäisyyspäivänä sinivalkoiseksi? Ainakin Suomi 100 Tampere -hankkeen verkkosivut kannustavat siihen:

–Tampereen ystävät, suomentamperelaiset, Tampereella ja ympäri maailmaa, teillä on tärkeä tehtävä! Pukeudu sinivalkoiseen. Somista kotisi, työpaikkasi, näyteikkunat ja vaikka autosi sinisellä ja valkoisella. Jaa juhlatunnelmia, kuvia ja videoita someen sekä osallistu tapahtumiin, sivustolla kehotetaan.

Tampereella itsenäisyyttä on perinteisesti juhlistettu keskustan kansanjuhlalla ja ilotulituksella. Kaupungin tavoitteena on tehdä myös perinteisestä osuudesta tavallista näyttävämpi.

Silja Viitala

Lue myös nämä


Kommentit (6)

  • Nimetön

    1pv juhlaa 364 muihin asioihin. Kerran 100v syytä juhlia edes tuo yks päivä. Joku luulee tosissaan ettei noille mainituille ongelmille tosissaan etsitä ratkaisua. Tosielämässä se lähtee koti ja perheiden olosuhteista.

  • Nimetön

    Eikö täällä muuta keksitä kuin iänikuisest ilotulitukset, joita koirat säikkyvät. Koska tartutaan Treen todellisiin ongelmiin, kuten päihteisiin ja työttömyyteen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio