Täytyykö työttömän pitää puhelinta aina päällä? Asiakas koki TE-toimiston tekstiviestin päivärahan katkaisusta uhkaavana

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo, että TE-toimiston lähettämässä viestissä tekstin muotoilua on syytä tarkentaa.

Ossi Ahola
Täytyykö työttömän pitää puhelinta aina päällä? Asiakas koki TE-toimiston tekstiviestin päivärahan katkaisusta uhkaavana

Työtön sai TE-toimistolta tekstiviestin, jonka sisällön koki uhkaavana.

Henripekka KallioLännen Media

Sosiaalisessa mediassa leviää parhaillaan suomalaisen työttömän päivitys, jossa tämä kertoo saaneensa Uudenmaan TE-toimistolta tekstiviestin, jossa uhataan katkaista hänen työttömyysturvansa, mikäli tämä ei vastaa seuraavaan puheluun.

Työtön ei ollut pystynyt vastaamaan TE-toimiston ensimmäiseen puheluun. Hän kertoo saaneensa sen jälkeen maanantaina tekstiviestin, jossa TE-toimisto kertoo tavoittelevansa häntä uudestaan 0295-alkuisesta numerosta ja varoittaa, että työnhaku katkeaa automaattisesti perjantaina, mikäli häntä ei tavoiteta toisella soittokerralla.

TE-toimiston lähettämän tekstiviestin lopussa kerrotaan, ettei viestiin voi vastata tekstiviestillä tai soittamalla.

Muotoilua on syytä tarkentaa

Viestin saanutta työtöntä ja asiaa sosiaalisessa mediassa kommentoineita ihmisiä hämmästyttää, että eikö työtön voi enää mennä esimerkiksi tilaisuuksiin, jossa puhelimen on oltava suljettuna.

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo, että TE-toimiston lähettämässä viestissä tekstin muotoilua on syytä tarkentaa.

–Siinä pitäisi olla tarkemmin yksilöitynä se, että koska soitetaan. Tämä perustuu siihen, että asiakkaalle on laitettu muistutusviesti siitä, että työnhaku on soittoviikolla päättymässä. Hän on vastaavan tiedon tästä työnhaun päättymisestä ja voimassaolosta saanut kirjallisesti jo aiemmin, kun ilmoittautui työnhakijaksi. Siinä yhteydessä on myös mainittu vaihtoehdot, joita asiakas voi käyttää, jos kyseinen aika ei ole sopiva.

Arkielämässä tulee joka tapauksessa eteen tilanteita, jolloin puhelimeen ei pysty vastaamaan.

–Olen aivan samaa mieltä, että ei missään tapauksessa ole tarkoitus, että työtön päivystää viikon jossain puhelimen kanssa. Minullekin tulee paljon puheluita jossain kaupan kassalla tai bensa-asemalla, eihän siinä voi asioita edes hoitaa, Ukkonen sanoo.

"70 prosenttia käyttää puhelinpalvelua"

Työttömän saamassa viestissä lienee kysymys työttömien haastatteluista, jotka hallitus määräsi aloitettavaksi tämän vuoden alussa. Nyrkkisääntö on, että työnhakijat haastatellaan kolmen kuukauden välein.

–Jos se tapahtuu soittamalla, se korvaa henkilökohtaisen käynnin. Asiakkaista 70 prosenttia haluaa käyttää tätä puhelinpalvelua. Siinä on vähän samat säännöt kuin tulisit tapaamiseen henkilökohtaisesti, Ukkonen kertoo.


Kommentit (15)

  • Erkki Tamminen, Valkeakoski

    Tämäkin tapaus kertoo sen millaista ylimielistä ylivaltaa TE-toimiston ainakin eräät virkailijat käyttävät.Tiedän tapauksen jossa päivärahat evättiin sen takia kun ei työtöntä oltu puhelimella tavoitettu. No hän sai myöhemmin peruttua tämän päätöksen. Ei todellakaan voida vaatia että ihminen ”päivystää” kännykän kanssa viikon. Ei edes yhtä päivää. Kyllä näissä tapauksissa pitäisi virkailijan ilmoittaa aika , tarkka aika milloin hän ottaa yhteyttä. Jos soittaa jokusen minuutin etu tai jälkiajassa niin se on hyväksyttävää. Tosi asiahan on että työttömät ovat pohjasakkaa eräille TE–toimiston virkailijoista mutta on kyllä fiksujakin ja onneksi sentään enemmistö.

  • Nimetön

    Voisiko näissä jutuissa joskus vääntää rautalangasta esimerkiksi tämän puhelimeen vastaamisasian? Laissa sanotaan, että jos ei vastaa, niin siitä tulee karenssi. Mutta tässä johtaja yrittää luoda sellaista mielikuvaa, että ei tässä mitään hätää ole – muttei kuitenkaan suoraan sano, että mitä jos puhelin soi vaikka vessareissun aikana, eikä vastaaminen onnistu? Miksei näissä asioissa voida tehdä selkeitä ohjeita, joilla välttää karenssin 100% varmasti? Helpottaisi luultavasti puhelinpalvelunkin työtä virastossa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet