Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereen uuden yliopiston tiedekuntajako jättää johtamisen tutkinto-ohjelmat erilleen – katso tästä lista kaikista tiedekunnista ja tutkinto-ohjelmista

Tampere 3:n konsistori on tehnyt päätöksen uuden yliopiston tiedekuntajaosta sekä tutkinto-ohjelmien ja oppiaineiden sijoittumisesta eri tiedekuntiin. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkinto-ohjelmat eivät tule yhdistymään Tampereen teknillisen yliopiston johtamisen tutkinto-ohjelmiin uudessa tiedekuntajaossa. Uudessa yliopistossa tiedekuntia on seitsemän. Tiedekunnat ovat: informaatioteknologia ja viestintä, johtaminen ja talous, kasvatustieteet ja kulttuuri, lääketiede ja terveysteknologia, rakennettu ympäristö, tekniikka ja luonnontieteet sekä yhteiskuntatieteet. Johtamisen ja talouden tiedekunta muodostuu entisestä johtamiskorkeakoulusta, johon kuului hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmat. Tiedekuntajakoa on valmistellut kaikkien kolmen korkeakoulun vararehtoreista koostuva koulutuksen valmistelutyöryhmä. Mukana uusia tiedekuntia suunnittelemassa on ollut myös esimerkiksi Tampereen kauppakamari. Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen kommentoi, että johtamisen ja talouden tiedekunnasta oli tavoitteena tehdä hyvä kokonaisuus. Aluksi uuden tiedekunnan oli määrä koostua entisen johtamiskorkeakoulun tutkinto-ohjelmien lisäksi myös tuotantotalouden ja tietojohtamisen tutkinto-ohjelmista. Lopullisessa tiedekuntajaossa sekä tuotantotalous että tietojohtaminen ovatkin sijoitettu tekniikka ja luonnontieteet -tiedekuntaan. Eskelinen ei kuitenkaan halua lähteä kritisoimaan konsistorin tekemää tiedekuntajakoa vaan suuntaa katseen eteenpäin. –Konsistorin päätöstä pitää kunnioittaa. Molemmista korkeakouluista valmistuu tällä hetkellä hyviä osaajia eikä tilanne tule varmasti muuttumaan. Lisäksi tutkinto-ohjelmat voivat tehdä yhteistyötä yli tiedekuntarajojen. Informaatioteknologia ja viestintä - Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma (sis. Master’s Degree Programme in Internet and Game Studies) - Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Kielten tutkinto-ohjelma (1.8.2019 alkaen) - Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma (sis. Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics) - Ranskan kielen tutkinto-ohjelma (päättyy 31.7.2024) - Sähkötekniikka, pohjautuu tieto- ja sähkötekniikan TkK-tutkinto-ohjelmaan - Teatterityön tutkinto-ohjelma - Tietotekniikka, pohjautuu tieto- ja sähkötekniikan TkK-tutkinto-ohjelmaan - Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma (sis. Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics & Master’s Degree Programme in Human-Technology Interaction & Master’s Degree programme in Software Development) - Viestinnän monitieteinen tutkinto-ohjelma - Master's Degree Programme in Cultural Studies - Master’s Degree Programme in Digital Literacy Education - Master's Degree Programme in Media Management - Degree Programme in Electrical Engineering - Degree Programme in Information Technology Tohtoriohjelmat: - Informaation ja järjestelmien tohtoriohjelma - Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tohtoriohjelma - Kielten tohtoriohjelma - Tieto- ja sähkötekniikan tohtoriohjelma - Viestinnän, median ja teatterin tohtoriohjelma - Vuorovaikutteisen teknologian tohtoriohjelma Johtaminen ja talous - Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Korkeakouluhallinnon ja -johtamisen maisteriohjelma (päättyy 31.7.2020) - Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma - Turvallisuushallinnon maisteriohjelma päättyy 31.7.2020 - Master's Degree Programme in Leadership for Change - Master's Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education - Master's Programme in Peace, Mediation and Conflict Research - Nordic MP in Innovative Governance and Public Management - Master’s Degree Programme in Security and Safety Management Tohtoriohjelma: - Johtamiskorkeakoulun tohtoriohjelma Kasvatustieteet ja kulttuuri - Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma - Master’s Degree Programme in Digital Literacy Education - Master's Degree Programme in Teacher Education Tohtoriohjelma: - Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma Lääketiede ja terveysteknologia - Bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan tutkinto-ohjelma - Bioteknologian tutkinto-ohjelma (sis. Master’s Degree Programme in Biomedical Technology) (päättyy 1.8.2019) - Biotekniikka, pohjautuu tekniikan ja luonnontieteen TkK-tutkinto-ohjelmaan (päättyy 1.8.2019) - Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Biomedical Science and Engineering Tohtoriohjelmat: - Biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Lääketieteen ja biotieteiden tohtoriohjelma Rakennettu ympäristö - Arkkitehtuuri - Master´s Degree Programme Architecture - Rakennustekniikka Tohtoriohjelma: - Rakennetun ympäristön tohtoriohjelma Tekniikka ja luonnontieteet - Teknis-luonnontieteellinen - Matemaattisten aineiden DI-opettajankoulutus - Automaatiotekniikka, pohjautuu teknisten tieteiden TkK-tutkinto-ohjelmaan - Konetekniikka, pohjautuu teknisten tieteiden TkK-tutkinto-ohjelmaan - Konetekniikan DI-tutkinto-ohjelma, Seinäjoki - Konetekniikan DI-tutkinto-ohjelma, Turku - Materiaalitekniikka, pohjautuu teknisten tieteiden TkK-tutkinto-ohjelmaan - Ympäristö- ja energiatekniikka, pohjautuu tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkintoohjelmaan - Degree Programme in Automation Engineering - Degree Programme in Photonics Technologies (ensimmäinen sisäänotto 1.8.2019) - Degree Programme in Materials Science and Engineering - Degree Programme in Science and Engineering - Degree Programme in Science and Engineering - Tietojohtaminen, pohjautuu teknis-taloudellinen TkK-tutkinto-ohjelma - Tuotantotalous, pohjautuu teknis-taloudellinen TkK-tutkinto-ohjelma - Johtamisen ja tietotekniikan DI-tutkinto-ohjelma, Pori - Degree Programme in Industrial Engineering and management Tohtoriohjelmat: - Teknisten tieteiden tohtoriohjelma - Tekniikan ja luonnontieteiden tohtoriohjelma - Teknis-taloudellinen tohtoriohjelma Yhteiskuntatieteet - Filosofian tutkinto-ohjelma - Historian tutkinto-ohjelma - Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma - Logopedian tutkinto-ohjelma - Psykologian tutkinto-ohjelma - Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Terveystieteiden tutkinto-ohjelma - Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma - Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Comparative Social Policy and Welfare - Master's Degree Programme in Gender Studies - Master's Degree Programme in Global and Transnational Sociology - Master's Degree Programme in Health Sciences (päättyy 31.7.2019) - Master's Degree Programme in Public and Global Health (Master of Health Sciences) - Master's Degree Programme in Public Choice - Master's Programme in Peace, Mediation and Conflict Research - Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelma Tohtoriohjelmat: - Filosofian tohtoriohjelma - Historian tohtoriohjelma - International Doctoral Programme in Epidemiology and Public Health (Doctor of Philosophy), Doctor of Medical Science, Licentiate of Health Sciences, Doctor of Health Sciences) (nimi 31.7.2018 asti: International Doctoral Programme in Epidemiology - Kirjallisuustieteen tohtoriohjelma - Lääketieteen tohtoriohjelma (LT) - Psykologian ja logopedian tohtoriohjelma - Terveystieteiden tohtoriohjelma - Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma