Tampere

Tampereen kolmelle korkeakoululle uusi kampus Hiedanrantaan – Toimintaa jo ensi vuonna

Hiedanrantaan on suunnitteilla yhteinen kampus Tampereen kolmelle yhdistyvälle korkeakoululle. Jonkinlainen "tukikohta" on tarkoitus perustaa jo ensi vuonna.

Timo Marttila
Tampereen kolmelle korkeakoululle uusi kampus Hiedanrantaan – Toimintaa jo ensi vuonna

Lielahden vanha tehdasalue kokee seuraavien vuosikymmenten aikana suuren muodonmuutoksen.

Sari RautanenAamulehti

Tampereella opiskelevat ovat samassa uuden opiskeluympäristön Hiedanrannan kaupunginosaan. Yhdistyvät korkeakoulut suunnittelevat yhteistä kampusta, josta käsin opiskelijat ja tutkimusryhmät pääsisivät konkreettisesti mukaan rakentamaan uutta aluetta.

–Kyseessä olisi kohtaamispaikka, missä meidän toimijat ja Hiedanrannan toimijat voisivat tehdä yhdessä erilaisia asioita. Siellä olisi tällainen yhdessä tekemisen ja osallistumisen meininki, sanoo Tampereen yliopiston vararehtori Harri Melin.

Korkeakoulut ovat käsitelleet asiaa Tampereen kaupungin kanssa kuluneen syksyn aikana, viimeksi tiistaina.

–Kaupunki on ollut kovasti innoissaan ja uskoo, että yrityksetkin ovat innoissaan, kun saavat opiskelijoita ja tutkijoita mukaan.

Tilat saattavat tulla vanhaan tehtaaseen

Mitään nykyistä yksikköä ei ole tarkoitus siirtää Hiedanrantaan, vaan uudelle kampukselle suunnitellaan uudentyyppistä tekemistä. Opiskelijat ja tutkijat voisivat esimerkiksi olla mukana pohtimassa ratkaisuja kiertotalouteen, kohtuuhintaiseen asumiseen tai älykkääseen liikenteeseen ja olla mukana toteuttamassa niitä.

–Hiedanranta on iso kaupunginosa, joka tarjoaa mahdollisuuden miettiä, millainen tulevaisuuden yhteiskunta on, perustelee Tampereen yliopiston varadekaani Liisa Häikiö.

Vielä ei tiedetä tarkalleen, millaiset tilat kampus tarvitsee tai saa. Mahdollista on, että tilat sijoitetaan olemassa oleviin rakennuksiin.

–Siellä on vanhoja tehdasrakennuksia, joiden käyttöä mietitään parhaillaan. Pääosa rakennuksista on kaupungin omistuksessa, ja voidaan katsoa, onko niistä iloa uudelle kampukselle, sanoo elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen Tampereen kaupungilta.

Hän arvioi, että neliömetrejä ei välttämättä tarvita valtavasti opiskelumuotojen muuttuessa yhä virtuaalisemmiksi.

Päätöksiä aiotaan tehdä keväällä

Melinin mukaan korkeakoulut haluavat olla mukana mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

–Haluamme tuoda opiskelijat ja tutkijat Hiedanrannan tekemiseen jo ennen kuin yhtään lapiollista on lyöty rakentamisen eteen. Vakaa aikomus on, että meillä on siellä tukikohta mahdollisimman pikaisesti, jo ensi vuoden aikana, Melin sanoo.

Myös ammattiopisto Tredu on osoittanut kiinnostusta lähteä mukaan hankkeeseen. Konkreettisia päätöksiä on tarkoitus tehdä keväällä, jotta ne ehtivät mukaan Hiedanrannan yleissuunnitelmaan.


Kommentit (8)

  • Nimetön

    Kolme korkeakoulua: Tampereen yliopisto, teknillinen yliopisto sekä Tampereen ammattikorkeakoulu… Osa Tampereen yliopiston ainejärjestöistä majailee kaupin kampuksella Taysin vieressä; suurimpana lääketieteellinen.

  • Nimetön

    Onko Tampereella kolme korkeakoulua? Yliopiston ja teknillisen yliopiston tiedän omasta kokemuksesta mutta mikä se kolmas on? Ei kai tässä kolmannella vaan tarkoiteta ressukoiden insinöörien koulutuskeskusta sairaalan lähellä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet