Tampere

Tampereella järjestetyssä mielenosoituksessa epäillään tapahtuneen pahoinpitely – Myös järjestämisen luvallisuutta selvitellään

Mielenosoituksen tapahtumien seurauksena otettiin kiinni neljä ihmistä. Yksi otettiin kiinni rikosperusteisesti ja kolme poliisilakiperusteisesti.

Silja Viitala / Aamulehti
Tampereella järjestetyssä mielenosoituksessa epäillään tapahtuneen pahoinpitely – Myös järjestämisen luvallisuutta selvitellään

Tampereella järjestetyssä mielenosoituksessa sattui välikohtaus. Yksi ihminen otettiin kiinni rikosperusteisesti ja kolme poliisilakiperusteisesti.

Heidi PesonenAamulehti

Tampereella järjestettiin keskiviikkoiltana kurdeja tukeva mielenosoitus, johon poliisin arvion mukaan osallistui yli sata ihmistä. Mielenosoituksessa sattui välikohtaus, jonka seurauksena yksi ihminen otettiin rikosperusteisesti kiinni. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

Rikosylikomisario Ilkka Laasanen Sisä-Suomen poliisista kertoo, että kiinniotettu kuulusteltiin illalla.

–Tämänhetkisen tietoni mukaan kyse oli siitä, että joku mielenosoitukseen osallistuneista oli heittänyt toista henkilöä jollakin astalolla. Tarkempia yksityiskohtia en tiedä, Laasanen sanoo.

Kaikki kiinniotetut vapautettu

Mielenosoituksen tapahtumiin liittyen otettiin kiinni kolme muutakin ihmistä. Laasasen mukaan heidät otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti.

–Poliisilaki mahdollistaa ottamaan henkilön kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi eli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamisen tarkoituksessa. Häiriökäyttäytyminen on ollut tilaisuuteen nähden sopimatonta, ja siinä poliisi on ottanut henkilöt vähäksi aikaa kiinni, Laasanen kuvaa.

Kaikki kiinniotetut ovat päässeet vapaaksi.

Jäikö ilmoitus tekemättä poliisille?

Mielenosoitukseen liittyen tutkitaan myös sitä, onko kokoontumislakia rikottu. Mielenosoituksesta olisi pitänyt tehdä ennakkoon ilmoitus poliisille.

–Sitä nyt tutkitaan, onko ilmoitusta tehty. Ainakaan eilisen illan tietojen perusteella ei ollut. Siinä on silloin rikkomus tapahtunut ja kokoontuminen on laiton, Laasanen sanoo.

Kokoontumislain rikkomisesta on seurauksena sakkorangaistus.


Lue myös nämä


Kommentit (13)

  • Anniilll

    Ja sitten poliisi otti kiinni tilaisuutta videokuvanneen henkilön ilman minkäänlaista häiriökäyttäytymistä. Tämänkin olisi voinut mainita artikkelissa totuudenmukaisuuden nimissä.

  • Älyn jakoa ämpärillä

    Aiempi kommenttini ei mennyt läpi, johtui varmaan siitä kun pyysin toista kommentoijaa perustelemaan väitteitään /huhujaan. Pointtini siis on, että

    _jokaisen kannattaisi tällaisissa epäselvissä asioissa pidättäytyä epämääräisten huhujen levittämisestä. Se ei hyödytä ketään ja ajaa ihmisiä toisiaan vastaan._

    Tässä keskustelussa on useampia kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Sen sijaan, että jokainen pyrkii vahvistamaan omaa vahvistamaan oman lähiryhmänsä näkemystä kannattaisi pyrkiä näkemään asia myös muiden osapuolien näkökulmasta. Tai mikä minä olen ketään neuvomaan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio