Tampere

Tampere sai kauan kaivatun tekonurmikentän, mutta vuoroja jouduttiin perumaan heti ensi pakkasilla – "Ehkä olimme turhan optimistisia"

Tampereen Kauppiin avatun lämmitettävän tekonurmen säätöjä ei ole vielä saatu kohdalleen. Harjoitusvuoroja on peruttu useana päivänä.

Tomi Vuokola
Tampere sai kauan kaivatun tekonurmikentän, mutta vuoroja jouduttiin perumaan heti ensi pakkasilla – "Ehkä olimme turhan optimistisia"

Kaupin lämmitettävän tekonurmen kanssa on ollut ongelmia.

Tatu AiroAamulehti

Tampereen Kauppiin avattiin marraskuun alussa ensimmäinen kaupungin lämmitettävä tekonurmikenttä. Talven ensimmäisillä pakkasilla kentän lämmitys on reistaillut ja harjoitusvuoroja on jouduttu perumaan.

Asian vahvistaa Aamulehdelle liikuntapäällikkö Mikko Heinonen. Heinosen mukaan kentän harjoitusvuoroja on jouduttu perumaan neljänä päivänä – esimerkiksi viime viikonloppuna – kun lämmitystä ei ole saatu säädettyä kohdalleen. Näistä neljästä tosin yhtenä päivänä satoi niin paljon lunta, että kenttä olisi jouduttu sulkemaan ja auraamaan joka tapauksessa.

Heinosen mukaan ongelmana on ollut pakkasjaksojen lyhyys. Kentän lämmityksen käynnistämisen raja-arvojen säätö ei ole onnistunut, kun lyhyt pakkasjakso on kääntynyt niin nopeasti reilusti plussan puolelle. Kysymys on lämpötila-antureiden automatiikan säädöstä.

–Ehkä olimme käyttäjinä turhan optimistisia ja vuorot olisi pitänyt aloittaa vasta ensimmäisten pakkasjaksojen jälkeen, kun kenttä varmasti toimii. Kentälle oli kova tarve, joten ajattelimme tehdä näin päin, Heinonen sanoo.

–Kurjaa, että vuoroja on jouduttu perumaan, kun kenttää ei ole saatu suunnitellulla tavalla sulaksi.

Heinosen mukaan raja-arvojen säätäminen kohdalleen edellyttää hieman pidempää pakkasjaksoa ja mielellään pientä lumisadetta.

Plussakelillä kenttä on käytettävissä, koska silloin sitä ei tarvitse lämmittää.

–Silloin kenttä on ollut ihan kunnossa, kun on oltu plussan puolella.

Milloin kentän lämmitys toimii moitteettomasti, sitä Heinonen ei osaa vielä sanoa.

–En uskalla arvioida. Toivottavasti mahdollisimman pian kun tulee pidempi pakkanen ja sataa tasaisesti lunta.

Heinosen mukaan seuroja ei laskuteta perutuista vuoroista.

Toinen lämmitettävä ensi vuonna

Liikuntapäällikkö Mikko Heinosen mukaan kenttävuorojen kysyntä osoittaa, että lämmitettävä tekonurmi tulee ehdottomasti tarpeeseen erityisesti junioripalloilijoille.

Lisääkin on luvassa.

–Viereinen kenttä olisi tarkoitus muuttaa lämmitettäväksi ensi vuonna, Heinonen sanoo.

–Toivottavasti toisen kentän käynnistäminen olisi helpompaa, kun on yhden kanssa saatu kaikki kokeiltua kuntoon.

Lue lisää: Kaivutyö aiheutti hämmennystä – mutta nyt futisväki voi iloita: Tampereelle rakennetaan sadoilla tuhansilla euroilla uusi tekonurmikenttä

Tampereen tekonurmet

Tampereella on kymmenen liikuntapalveluiden ylläpitämää tekonurmikenttää. Ne sijaitsevat Kaupissa (3), Hervannassa (2), Kaukajärvellä, Messukylässä, Ikurissa, Pyynikillä ja Lentävänniemessä.

Rantaperkiöön avautuu ensi vuonna 11. tekonurmikenttä.

Kentistä yksi, Kauppi 2, on lämmitettävä. Sen viereinen kenttä aiotaan muuttaa lämmitettäväksi ensi vuonna.

Tekonurmikenttiä käyttävät jalkapalloilijoiden lisäksi muun muassa rugbyn, ultimaten ja amerikkalaisen jalkapallon harrastajat.


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Todella toivoisi Tampereen kaupungilta parempaa suorittamista. Koko alkutalven on jouduttu treenivuoroja perumaan Kaupin ”lämpimältä” tekonurmelta, ikinä ei voi luottaa siihen onko kenttä kunnossa vai ei, eilen toimii tänään ei, huomisesta ei mitään arvausta… Jos uuden lätkäareenan jäähdytys ei toimisi, olisi vuorokaudessa kenraali Kummolan johdolla hoidettu miehet korjaamaan ja tilanteesta iso mediakohu. Maailman suosituin urheilulaji ei näköjään vieläkään ole Tampereella tarpeeksi merkittävä asia vaikka harrastajia on alueella yli 17 000.

  • Nimetön

    Muuten hyvä, mutta ei toimi talviolosuhteissa. Onneksi kesällä ei yleensä ole paljoa lunta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet