Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampere lopettaa omaishoitajien virkistysvapaat: Ylimääräistä hoitoapua saa enää vain lääkärireissujen ajaksi

Omaishoitajille myönnetään jatkossa varahoidon palkkaamiseen tarkoitettuja palveluseteleitä ainoastaan käynteihin lääkärillä tai sairaanhoitajalla, ja niihinkin enintään 10 seteliä vuodessa. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti omaishoidon toimintakäytännöistä torstaina. Päätökset koskevat Tampereen ja Oriveden omaishoitajia. Tampereen Seudun Omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Eero-Veikko Niemi kertoo, että terveydenhuollon palveluseteleiden rajaaminen arveluttaa häntä. –Omaishoitaja ei saa kuin tietyn määrän seteleitä sitä varten, että saa hoidettavan johonkin siksi aikaa, kun on itse sairaalassa tai lääkärissä. Mihin hoidettava laitetaan, jos 10 seteliä on käytetty, ja se on ehdoton raja? Tampereen kaupungin hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen kertoo, että tällaisessa poikkeustilanteessa asiasta keskusteltaisiin omaishoidon työntekijöiden kanssa. –Jos tulee pidempiaikainen sairaus, pitää katsoa, miten tilanne hoidetaan. Yleensä seteleitä käytetään 6–8 vuodessa. Kuosmasen mukaan hoitopaikka järjestetään aina, jos sille on tarvetta. Asiakkaan maksama hinta vain on kalliimpi, jos lakisääteiset vapaat on käytetty. Tähän asti omaishoitaja on voinut hankkia terveydenhuollon palveluseteleillä Tampereen palvelusetelituottajien joukosta varahoitajan esimerkiksi fysioterapiassa tai hierojalla käynnin ajaksi. Takuuvapaat tulivat, mutta virkistysvapaat loppuvat kokonaan Omaishoitajille on tähän saakka voitu myöntää myös ylimääräisiä, sadan euron arvoisia palveluseteleitä virkistysvapaita varten. Omaishoitaja on voinut käyttää setelin tilapäisen hoitajan hankkimiseksi kotiin esimerkiksi kampaajakäynnin ajaksi. Helmikuun alusta lähtien virkistysvapaita ei myönnetä enää ollenkaan. Virkistysvapaiden ja terveydenhuollon palvelusetelien yhteiskustannus oli viime vuonna 92 500 euroa, josta virkistysvapaiden osuus oli 16 500 euroa. –Tässä on taustalla lainsäädännön muutos, jossa omaishoitajien vapaita lisättiin. Jos käytännössä ajatellaan omaishoitajien vapaitten määrää kokonaisuutena, niin sehän ei tässä heikkene vaan paranee, Taru Kuosmanen sanoo. Kuosmasen mukaan kesällä 2016 voimaan tulleet lakimuutokset ovat aiheuttaneet omaishoidolle lisäkustannuksia noin 120 000 euroa vuodessa. Laki takaa ympärivuorokautisesti toimeen sidottuna oleville omaishoitajille kolme vuorokautta vapaata kuukaudessa. Jos omaishoidettava on kodin ulkopuolella hoidossa yli viisi päivää kuukaudessa, vapaita kertyy kaksi vuorokautta. Aiemmin omaishoitaja ei saanut vapaita, jos hoidettava oli hoidossa muualla tai esimerkiksi sairaalassa yli viisi päivää kuukaudessa. Kunta ja omaishoitaja voivat sopia, että lakisääteisen vapaan vuorokauden voi jakaa myös neljään kuuden tunnin jaksoon. Suuri osa omaishoitajista ei käytä lakisääteisiä vapaitaan tai ole edes oikeutettu niihin. Suurin osa omaishoitajista ei ole tehnyt omaishoitajasopimusta. –Tampereella oli tilastojen mukaan vuonna 2016 yhteensä noin 1 400 sopimuksellista omaishoitajaa. Todelliseksi omaishoitajien määräksi voi silloin arvioida noin 8 000–10 000. Iso osa ei edes miellä olevansa omaishoitajia, Niemi kertoo. 13 vuotta vaimonsa omaishoitajana toiminut Niemi on yhdistyksen puheenjohtaja neljättä vuotta peräkkäin. Pirkanmaalaisia jäseniä kuuluu kahteen omaishoitajayhdistykseen yhteensä vähän alle tuhat. Omaishoitajan lomat palavat vuodenvaihteessa Omaishoitajille on tuottanut ongelmia se, että kertyneet lomat on käytettävä kalenterivuoden loppuun mennessä. Jos joulukuulle suunnitellut vapaat joutuukin peruuttamaan, niitä ei voi enää siirtää vuodenvaihteen yli. Niemi kertoo itse keräävänsä useimmiten kahden kuukauden vapaat yhteen pätkään. –Jos olen laskenut, että pidän joulukuussa kuusi päivää vapaata ja se ei jostain syystä käykään, ne päivät on menetetty. Jos esimerkiksi varaan paikan vaimolleni kolmen kuukauden päähän vapaani ajaksi, ei ole varmaa, että kolmen kuukauden päästä vaimoni haluaa lähteä hoitopaikkaan. Kuosmasen mukaan vuodenvaihteen raja pidetään käytännön syistä. Kulut ohjautuvat näin oikealle vuodelle. Lautakunnan päätöksen myötä muuttui myös muita omaishoitajia koskevia toimintakäytäntöjä. Jatkossa myös alle 21-vuotiailta omaishoidettavilta peritään asiakasmaksu omaishoitajan sairauden ajalta. Vastaava maksu on aiemmin peritty vähintään 21-vuotiailta asiakkailta. Kaupunki perustelee maksun ulottamista myös nuorempiin omaishoidettaviin tasapuolisella kohtelulla. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohden, kun hän on sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti. Vapaita kertyy kaksi vuorokautta kuukausilta, jolloin hoidettava on kodin ulkopuolisessa hoidossa yli viisi päivää. Vapaan vuorokauden voi sopimuksesta jakaa neljään kuuden tunnin jaksoon Helmikuun alussa voimaan tulevat muutokset: Omaishoitajille ei myönnetä enää ylimääräisiä virkistysvapaita. Hoitajan terveydenhoidon mahdollistavia palveluseteleitä myönnetään maksimissaan 10 palveluseteliä vuodessa. Seteleitä myönnetään vain, jos omaishoitaja käy sairaanhoitajalla, lääkärillä tai polikliinisessä toimenpiteessä. Setelillä omaishoitaja voi hankkia varahoitajan kotiin lääkärikäyntinsä ajaksi. Myös alle 21-vuotiailta omaishoidettavilta peritään asiakasmaksu omaishoitajan sairauden ajalta.