Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampere aikoo kerätä hulevesimaksuilla 5,6 miljoonaa euroa – Näin lasket oman osuutesi kustannuksista

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti tiistai-iltana hulevesimaksun suuruudesta. Päätösesityksen mukaan maksu on pientalolle keskimäärin 74 euroa, kerrostalolle 671 euroa ja tuotanto-, liike- tai toimitilalle 2 375 euroa. Kaupunginvaltuusto päätti hulevesimaksun keräämisestä viime syksynä. Maksua päätettiin kerätä yhtä paljon kuin hulevesistä koituu kustannuksia, eli 5,6 miljoonaa euroa. Kiinteistökohtaisen hulevesimaksun suuruus lasketaan kiinteistön koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Laskutetaan jo tänä vuonna Päätöksen yhdyskuntalautakunnalle esitteli Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen . –Valtuusto päätti viime vuonna, että hulemaksu otetaan käyttöön, ja se tuli voimaan tämän vuoden alusta. Nyt määriteltiin sen suuruus. Nurminen jatkaa, että tämän vuoden maksu laskutetaan loka–marraskuussa. –Voi olla, että tulevina vuosina laskutuksen ajankohta saattaa aikaistua. Miten maksu lasketaan? Tampereen kaupunki keräsi viime syksynä asukkailta hulevesistä mielipiteitä nettikyselyllä. Kysymyksiin hulevesistä tuli noin 100 vastausta. Vastaajille oli tärkeää, että kustannukset hulevesistä jaetaan suhteessa siihen, paljonko ja millaista hulevettä kukin kiinteistö tuottaa. Päätöksen valmistelijat ottivat toiveen huomioon, mutta totesivat esityksessään myös, että kaikkien kiinteistöjen erityispiirteiden huomioiminen tekisi maksun suuruuden laskemisesta monimutkaista ja siten nostaisi maksuja kohtuuttomasti. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi tiistaina esityksen maksun suuruuden laskutavaksi. Siinä kiinteistöt on jaettu kolmeen maksuluokkaan. Maksu koostuu perusmaksusta, johon lisätään neliöhinta. Jokaiselle maksuluokalle on määritelty erikseen kattohinta, jota suurempi maksu ei voi olla. Näin lasket kiinteistösi hulevesimaksun suuruuden 1. maksuluokka: Pientalot, eli omakoti- ja rivitalot Perusmaksuun 30 euroa lisätään kiinteistön neliömäärällä kerrottu 0,035 euroa. Kattohinta on 250 euroa. 2. maksuluokka: Asuinkerrostalot Perusmaksuun 120 euroa lisätään kiinteistön neliömäärällä kerrottu 0,14 euroa. Kattohinta on 5 000 euroa. 3. maksuluokka: Tuotanto-, liike- ja toimitilat Perusmaksuun 240 euroa lisätään kiinteistön neliömäärällä kerrottu 0,28 euroa. Kattohinta on 10 000 euroa. Hulevesi on sade- tai sulamisvettä, joka johdetaan pois maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta. Kiinteistön käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, miten paljon ja miten likaisia hulevedet ovat. Kiinteistön käyttötarkoitus vaikuttaa puolestaan hulevesien likaisuuteen ja jatkokäsittelytarpeeseen. Teollisuuskiinteistöstä valuu erilaista vettä kuin asuinkiinteistöstä. Jos kiinteistöllä on paljon läpäisemätöntä pintaa, kuten asvalttia tai rakennusten kattoja, hulevesiä muodostuu enemmän. Kerrostalokiinteistöllä läpäisemätöntä pintaa on yleensä enemmän kuin pientalokiinteistöllä. Lähteet: Kuntaliiton laatima Julkisoikeudellisen hulevesimaksun määrittäminen -opas, Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan esitys