Tämä hiertää eniten Tampere 3:ssa: Kaikki hallituksen jäsenet voivat olla yliopistoyhteisön ulkopuolelta – Lue, mistä tällä viikolla puhuttiin

Kiivastahtinen viikko huipentuu huomenna Helsingissä pidettävään kokoukseen uuden Tampereen yliopiston johtosäännöstä. Johtosääntö määrää uuden yliopiston johtamisen kuviot.

Silja Viitala
Tämä hiertää eniten Tampere 3:ssa: Kaikki hallituksen jäsenet voivat olla yliopistoyhteisön ulkopuolelta – Lue, mistä tällä viikolla puhuttiin

Työelämätutkija Sirpa Syvänen piti torstaina Tampereen teknisellä yliopistolla puheenvuoron ja luovutti dialogia käsittelevän pelin Marja Makarowille, joka on siirtymäkauden hallituksen puheenjohtaja.

Jaana KerolaAamulehti

Uuden Tampereen yliopiston johtosääntö on ollut viikon ajan otsikoissa esillä. Lue tästä jutusta, mistä asiassa on kysymys ja miksi johtosäännöstä on puhuttu niin paljon Tampere 3 -korkeakouluyhteistyössä.

Uuden Tampereen yliopiston synnyssä eletään sen johtamisen kannalta ratkaisevaa viikkoa. Tällä viikolla päätetään johtosäännöstä, joka määrittää yliopiston johtamista.

Johtosäännöstä päätetään lauantaina uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen kokouksessa, joka pidetään Helsingissä. Tämä siksi, että viisi seitsemästä hallituksen jäsenestä asuu pääkaupunkiseudulla. Yhdellä heistä on lisäksi koti myös Ruotsissa.

Siirtymäkauden hallituksen aloitus viivästyi Tampere 3 -lain määräämästä aikataulusta kuukaudella. Johtosäännöstä päättäminen kuuluu siirtymäkauden hallituksen tehtäviin, joten siksi sitä kasataan nyt kiireellä. Johtamisen lisäksi johtosääntö määrää organisoitumista ja hallintoa.

Viime lauantaina luonnos julki

11-sivuinen luonnos johtosäännöstä lähti lausuntokierrokselle viikko sitten lauantaina, ja lausuntoaikaa annettiin keskiviikkoon asti. Korkeakouluyhteisössä ja etenkin Tampereen yliopiston puolella johtosääntöluonnosta ehdittiin kaivata julki jo pitkään.

Lue myös tämä: Opiskelijajäsen hidastaisi Tampere3-junaa, jotta laillisuus varmasti toteutuisi – jätti eriävän mielipiteen hallitusvalinnasta

Keskiviikkona kokous protestista

Tampereen yliopiston (TaY) opiskelijoita ja henkilökuntaa kokoontui yliopistolla pahastuneena johtosääntöluonnoksesta ja tavasta, jolla sitä viedään läpi. Johtosäännöstä oli heidän mukaansa annettu ymmärtää, että pohjaa johtosäännöksi ei ole, mutta sitten luonnos tuli julki.

TaY:n väki arvioi ydinongelmaksi sen, että luonnoksessa kaikki hallituksen jäsenet voivat olla yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Laki ei sitä heidän mielestään edellytä.

Kokous päätti torstaina järjestettävästä ulosmarssista.

Lue myös tämä: Yliopisto puolustaa itsehallintoaan ulosmarssilla ja adressilla – "Jännitteitä ja erimielisyyksiä on ollut pitkin matkaa, mutta nyt ne kärjistyvät"

Keskiviikkona oli johtosäännöstä annettavien lausuntojen määräpäivä. Tosin Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) konsistori tiedotti keskustelleensa luonnoksesta tiistaina. Se piti johtosääntöluonnoksessa myönteisenä uuden konsistorin kokoa (18) ja provostin nimittämistä konsistorin puheenjohtajaksi, mutta tiedekuntia se vähentäisi esitetystä seitsemästä.

TTY:n opiskelijat toivovat konsistoriin tasakolmikantaedustusta eri henkilöstöryhmien välillä. Lisäksi ylioppilaskunta (TTYY) haluaa konsistorin ilman alakohtaisia kiintiöitä, ja nimityskomitean puheenjohtajuuden yhteisölle ja se muuttaisi tiedekuntarakennetta.

TaY:n kollegio huolissaan ulkopuolisista

Tampereen yliopistoyhteisöä edustava kollegio kiinnitti luonnoksessa huomiota hallituksen valintaan ja konsistorin kokoonpanoon ja puheenjohtajuuteen. Kollegio pitää niitä luonnoksessa yliopistolain vastaisina.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy muuttaisi hallituksen valintaa niin, että prosessissa valta on yliopistoyhteisöllä. Hallituksen valintaa valmistelevan nimityskomitean tulisi koostua neljästä sisäisestä ja kahdesta ulkoisesta jäsenestä, ja sen puheenjohtajuuden olisi oltava yhteisön sisäisillä jäsenillä.

Torstaina ulosmarssi ja kuuleminen

TaY:n opiskelijat ja henkilökunta toivat torstaina mielipiteitään kuuluvasti esiin ulosmarssilla, ja jatkoivat yliopistoltaan Hervantaan TTY:lle, jossa siirtymäkauden hallitus ja muut päättäjät kuulivat korkeakouluyhteisön palautetta johtosääntöluonnoksesta.

Lue myös tämä: Korkeakouluyhteisö antoi tiukat askelmerkit Tampere 3:een – Hallituksen puheenjohtaja: "Voimme keskittyä nyt näihin tärkeisiin asioihin"

Lauantaina päätös johtosäännöstä

Siirtymäkauden hallitus aloittaa lauantaiaamuna kokouksensa Helsingissä johtosäännöstä.

Hallituksessa istuvat johtaja Marja Makarow, konsernijohtaja J.T. Bergqvist, erityisasiantuntija Linda Soikkeli, professori Liisa Husu, johtaja Pekka Puustinen, pormestari Lauri Lyly ja professori emeritus Risto Nieminen. Puheenjohtajana toimii Makarow ja varapuheenjohtajana Berqvist.

Tampereelta matkaavat kokoukseen Lyly ja Puustinen.


Lue myös nämä


Kommentit (9)

  • Nimetön

    Johtosäännön myöhästyminen johtuu siitä ettei Tay halunnut vahvistaa uuden säätiön hallituksen mandaattia ajallaan vaan vitkutteli kunnes ministeriö jyrähti asiasta. Tämä myöhästyminen johti mm. johtosäännön kohdalla kiireeseen, josta taylaiset nyt linjakkaasti valittavat kovaan ääneen 😀

  • Nimetön

    ”Miksi kukaan mediasta ei ole kysyny TTY:läisten kokemuksia säätiöyliopistosta ja sen hallituksen toimivuudesta? Onko Tampereen yliopisto ymmärtänyt eron?”

    Näin tty:läisenä voin kertoa, että säätiöyliopisto romutti niin opetuksen kuin koulutuksenkin ja henkilöstöstä tehtiin autoritäärisen ja itseään palvovan hallinnon robotteja.

    Entisestä maineikkaasta Tampereen teknillisestä yliopistosta jäi vain torso jäljelle.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio