Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutiset

Kunta-alalle syntyi neuvottelutulos – Palkat nousevat, kiky-tunnit poistuvat Miksi Nokian Renkaiden toimitusjohtaja vaihtui? Hallituksen puheenjohtaja kertoo kolme syytä: ”Joudumme nyt ajamaan ylämäkeen” Kunta-alan sopimussolmu saattaa aueta – Kuntatyönantaja jätti neuvotteluosapuolille tarjouksen Vanhemmat järkyttyivät tavallisen poikansa pääroolista jättihuumevyyhdissä – "En vaan vieläkään tajua, mikä siihen poikaan meni" Lue kaikki koronasta: Suomessa yksi uusi koronakuolema – Pirkanmaalla neljä uutta tartuntaa, koko Suomessa 64 Johanna heräsi aamulla puhelinsoittoon ja kuuli heti puolison äänestä, että jotain oli vialla – siitä alkoi yli kolmen vuoden painajainen Olisiko HVK:n ja Finnveran hallitusten ristikkäisvalvonta voitu toteuttaa muulla tavalla, kysyy julkisjohtamisen professori Suomen poliisijärjestöjen liitto ja Journalistiliitto kehuvat lakiesitystä laittomasta uhkauksesta – "Askel oikeaan suuntaan" Kittilässä evakuoidaan lähes 100 ihmisiä lähestyvien tulvien takia – Suurtulvaan varaudutaan myös Rovaniemellä Pariskunta kunnostaa ikivanhaa sahaa Sastamalassa – remonttiin mennyt alle 30 000 euroa: ”Viime talven lämmitimme polttamalla omaa taloamme” Jääkiekkoilija Ville Niemisen koti myynnissä Tampereella – nelikerroksisen kivitalon hinta yli miljoona euroa Ensi viikolla pääsee saunomaan Rauhaniemessä ja Veittijärvellä – ”Alkuryntäys voi olla hirveä” Suomalaisperhe on purjehtinut maailmaa ympäri jo neljä vuotta – jumittui nyt maapallon toiselle puolen: ”Olemme toiveikkaita, että matka jatkuu vuoden sisällä” Taysin alueella enää yksi koronapotilas sairaalassa – Pirkanmaan neljä uutta koronavirustartuntaa ovat samasta matkaseurueesta Uutta tietoa TKL:n bussikuskin koronatartunnasta: ei altistumia matkustajille tai muille työntekijöille EU:n elvytysrahoituksen tukipainotteisuus pettymys Suomelle – Tuppuraisen mukaan painotuksen olisi pitänyt olla lainoissa Posti hukkasi ylioppilastodistukset – tuoreet ylioppilaat saattavat saada ne vasta ensi viikolla Ohisalon mukaan EU tarvitsee kauaskantoisia päätöksiä – ”Nyt on aika elvyttää eurooppalaisia talouksia” Euroopan komissio ehdottaa 750 miljardin euron tukipakettia koronaviruspandemian runtelemalle Euroopalle Twitter puuttui Donald Trumpin esittämiin väittämiin – Presidentti uhkasi jopa sulkea sosiaalisen median yhtiöitä Tampereen ravintoloissa alkaa tapahtua, kun toukokuu vaihtuu kesäkuuksi – Kaksi uutta ravintolaa avautuu Tampereen kaupungin elävöittämistoimet voivat olla ravintolayrittäjälle myrkkypistos Nokian Renkaissa tänään aloittanut Jukka Moisio on pitkien urien mies – Välivuoden keskeyttänyt Moisio odottaa kasvua Autojen kulku Hakametsän jäähallille estetään perjantaina – Syynä nuorten aiheuttama häiriö Kaupunki esitteli keinot koronakesään: terassit voivat laajentua puistoihin, tapahtumamökeistä pop-up-ravintoloita – katso tallenne tiedotustilaisuudesta Hongkongin poliisi pidätti kymmeniä mielenosoittajia ja ampui heidän joukkoonsa pippuripanoksia Vihreiden ex-puheenjohtaja Touko Aalto aloittaa elokuussa uudessa työssä Nokialla aloitetaan kesällä kymmenien miljoonien eurojen koulurakentaminen Terveydenhuollon tarpeisiin valmistettujen suojavarusteiden kotimainen tuotanto on käynnistynyt ”Näky on kuin slummissa”: Autiot kerrostalot rikottiin järkyttävään kuntoon Tampereen keskustassa – keskiviikkona paikalle ilmestyi aitoja Nordea ennustaa Suomen talouden supistuvan tänä vuonna 7 prosentilla Tunneliseuranta: Tampereen Rantatunneli on auki Poliisilla hurja takaa-ajo Tampereella – Sivupeilit säpäleiksi, koululainen vaarassa jäädä auton alle Vesilahden keskustan kerrostalokaava hyväksyttiin, tällaisiin taloihin tulee koti 200 asukkaalle – Kunnanjohtaja: ”Alueesta voi kehittyä yhteisöllinen kohtauspaikka” Pirkanmaan työttömyys kasvoi vuoden takaisesta 85 prosenttia Katariina Halkosaari sai erikoisen tehtävän ja loihti hätävaramekon vessapaperista – Näin hieno lopputuloksesta tuli Kuntavaalit 2021: Aikataulut, asetelmat, Pirkanmaan ehdokkaat ja kaikki oleellinen vaaleista Terassit aukeavat ensi viikolla – Hämeenkadulla osa terasseista pienenee, vaikka hallituksen esitys suosii suuria terasseja Twitter kehotti ensimmäistä kertaa tarkistamaan Trumpin esittämät väitteet Narvaan johtavaan tiehen saadaan kesällä oikaisu Vesilahdessa – Hanke maksaa lähes miljoonan Fimlabissa Tampereella analysoitujen koronatestien määrä on selvästi vähentynyt –”Taudin eteneminen on suuressa osassa Suomea pysähtynyt” Postinkantaja havaitsi tulipalon alun Parkanossa Näkökulma: Koronakriisi vaikeutti EU:n ennestäänkin hankalia budjettineuvotteluita – Uusi kompromissiesitys tulossa keskiviikkona Hille Korhonen eroaa Nokian Renkaiden toimitusjohtajan paikalta – Uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Moisio LM:n tiedot: Suomi kasvattamassa ulkomaisten kausityöntekijöiden määrää useilla tuhansilla – 9 000 on tulossa maatilatöihin pääosin Ukrainasta Lämpötila nousi tiistaina Pirkanmaalla yli 20 asteeseen – Sää viilenee hetkellisesti sateiden myötä, uimakelit palaavat kuitenkin viimeistään ensi viikolla Kaikki Tampereen kuudesluokkalaiset saavat tärkeän muistutuksen todistuksen jaon yhteydessä: Jokainen lapsi on erityislaatuinen ja hyvä jossakin TKL:n bussi poistettu käytöstä koronaviruksen infektiovaaran takia – kaksi kuljettajaa sairauslomalla Päiväkotiyhtiö Touhula saattaa sulkea 43 päiväkodeistaan – Neuvottelujen piirissä myös yksi päiväkoti sekä Nokialta että Ylöjärveltä Rekka kaatui kyljelleen Alasjärven liittymässä, kuljettaja ja matkustaja sairaalaan – Ramppi oli suljettuna lähes koko päivän, nostotyö päättyi vasta hieman ennen iltakuutta