Suomessa on yli 30 maauimalaa: listaukseen mahtuu uusien keskusten lisäksi myös köyhän miehen ratkaisuja – Tampereen vastavalmistuva keskus on yksi suurimmista

Jos Tampereelta mielii lähteä maauimalaan, matka on pitkä. Tilanne muuttuu ensi viikolla, kun uusi maauimala avautuu Kalevassa. Tampereen uusi uimala on yksi Suomen suurimmista.

Silja Viitala
Suomessa on yli 30 maauimalaa: listaukseen mahtuu uusien keskusten lisäksi myös köyhän miehen ratkaisuja – Tampereen vastavalmistuva keskus on yksi suurimmista

Moron valitsema testiryhmä pääsi uiskentelemaan Kalevan maauimalassa jo ennakkoon tiistaina. Kuvassa Topias Siiranen hyppyaltaalla.

Mika JyräväAamulehti

Tähän saakka Tamperetta lähimmät maauimalat ovat löytyneet Jämiltä, Kankaanpäästä, Hämeenlinnasta ja Jämsästä. Ajomatka on siis ollut lyhimmilläänkin lähes tunti Tampereelta.

Liikuntapaikkoja listaavan Lipas-palvelun haulla Suomesta löytyy 35 maauimalaa. Tampereen maauimala ei ole vielä listauksessa.

Päivi Pihlajarinne / Alma median arkisto
Jämsän maauimala sijaitsee kaupungin keskustan lähellä.

Jämsän maauimala sijaitsee kaupungin keskustan lähellä.

Noin puolet Suomen maauimaloista sijaitsee Tampere-Pori-linjan eteläpuolella. Suurista kaupunkien maauimaloista Tampere ja Pori ovat pohjoisimmat.

Pohjoisin maauimala on Rovaniemellä, missä on uimahallin yhteydessä ulkoaltaat sekä aikuisille että lapsille.

Kaupunkien suurten maauimaloiden tarjonta on melko yhtenäinen. Pääsääntöisesti niissä on 50 metrin allas sekä lastenallas. Osassa on erillinen hyppyallas tai ainakin hyppytorni. Liukumäki löytyy osasta maauimaloita. Tampereen uuteen maauimalaan liukumäkeä ei tule ainakaan aluksi.

Jukka-Petteri Eronen

Yhdistyksillä vaikeuksia ylläpitää maauimaloita

Suomen reilun 30 maauimalan joukossa on mukana myös hiekkapohjaisia luonnonaltaita. Tamperetta lähimpänä oleva Jämin maauimala on vaatimattomimmasta päästä Suomen uimaloista. Reima Country Matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja Voitto Vuori sanoo rakennustapaa köyhän miehen ratkaisuksi.

–Meillä on hiekkaharju, joten allas on pystytty rakentamaan kankaalla. Yhdistykset ovat käyneet katsomassa siitä mallia.

25 metriä pitkä ja 15 metriä leveä allas vetää 500 kuutiota vettä. Aikaisemmin, kun hiihtotunneli oli auki, tunnelin hukkalämmöllä lämmitettiin vettä. Nyt tunneli on kiinni, eikä vettä lämmitetä.

Yhdistyksen ylläpitämä maauimala oli yleisölle avoinna muutaman vuoden, mutta kesäksi 2017 maauimala laitettiin kiinni.

–Jos maauimala on julkisessa käytössä, kustannusrakenne on raskas. Yhdistys ei pystynyt ylläpitämään sitä. Jos maauimalaan myydään lippuja, on paljon valvontaa ja näytteenottoja.

Vuoren mukaan sama ongelma on monella muullakin maauimalan pyörittäjällä.

Täksi kesäksi Jämin maauimala avattiin, mutta vain yhdistyksen jäsenille. Matkailuyhdistyksen jäseneksi ei pääse noin vain, jos haluaa Jämin maauimalaan uimaan.

Jos maauimalaksi lasketaan vain julkisessa käytössä olevat uimapaikat, Jämiä ei siis lasketa enää mukaan.

Timo Marttila / Aamulehden arkisto
Lahden maauimala on suurmäen alla. Auringonpalvojat ja mäkihyppääjät mahtuvat samaan aikaan mäkimonttuun.

Lahden maauimala on suurmäen alla. Auringonpalvojat ja mäkihyppääjät mahtuvat samaan aikaan mäkimonttuun.

Karavaanarit täyttävät Kuninkaanlähteen

Melko lähellä Jämiä on Kankaanpäässä toinen maauimala, joka sijaitsee karavaanarialueen keskellä. Matkaa on Tampereelta 89 kilometriä. Kuninkaanlähteen maauimala oli ennen Kankaanpään kaupungin omistuksessa, mutta karavaanariyhdistys SF-Caravan ry osti sen viitisen vuotta sitten itselleen.

Kuninkaanlähteen maauimalassa on 25 metrin ison altaan lisäksi lastenallas ja 26 metriä pitkä liukumäki. Maauimala on avoin kaikille, vaikkakin suurin osa kävijöistä on karavaanareita.

–Kyllä täällä on aika paljon porukkaa altaassa tälläkin hetkellä. Päivän mittaan allas on aika täynnä, alueisäntä Eero Hiittenkallio kertoo.

Alueisäntä ei pelkää, että Tampereen maauimalalla on vaikutusta Kuninkaanlähteen maauimalan kävijämääriin.

–En usko, kiertäviä karavaareita on niin paljon.

Useita uusia ja peruskorjattuja uimaloita

Suomessa on viime vuosina sekä rakennettu uusia että kunnostettu vanhoja maauimaloita. Turun Samppalinnaa on kunnostettu miljoonilla euroilla. Espoon Leppävaaraan rakennettiin iso, uusi maauimala. Hämeenlinnassa puolestaan avattiin muutama vuosi sitten vuosikymmeniä pois käytöstä ollut Ahveniston maauimala peruskorjattuna.

Raumalla on vielä kesken 1950-luvun maauimalan kunnostus. Betonirakenteet ovat vaurioituneet, ja kunnostusurakka on parin miljoonan hintainen. Rauman maauimala pyritään saamaan auki ensi kesäksi.

Kari Suni / Alma median arkisto
Rauman maauimalan kunnostus on kesken. Projektipäällikkö Toni Ilves tiivisti allasperustaa kesäkuun alussa.

Rauman maauimalan kunnostus on kesken. Projektipäällikkö Toni Ilves tiivisti allasperustaa kesäkuun alussa.

Ja sitten on vielä ensi viikolla Tampereelle avattava uusi maauimala, joka on ehkäpä suurin ja kaunein.

Tampereen kaupungin johtava liikunnanohjaaja Tuula Paavola, löytyykö Suomesta suurempaa maauimalaa?

–Jos otetaan hallin sisäpuoli mukaan, se on vesipinta-alaltaan ylivoimaisesti Suomen suurin. Pelkkä maauimalakin on kärkipäässä. Meillä ei ole tiedossa, että Suomessa olisi suurempaa maauimalaa. Leppävaara on suunnilleen vastaava, Paavola kertoo.

Katso videolta, miltä uusi maauimala näyttää:

 
Silja Viitala
Tampereen maauimala avautuu Kalevassa ensi viikolla.

Tampereen maauimala avautuu Kalevassa ensi viikolla.

Suomen maauimaloita

Lähimpänä Tamperetta

Jämin maauimala, Jämijärvi. Vain yhdistyksen jäsenille. Allas 25 x 15 metriä. Etäisyys Tampereelta 74 kilometriä.

Ahveniston maauimala, Hämeenlinna. Rakennettu 1952 Helsingin olympialaisiin. Sulki ovensa 1985, avattiin uudelleen peruskorjattuna vuonna 2014. Hyppytorni ja 50 metrin allas. Etäisyys Tampereelta 79 kilometriä.

Kuninkaanlähde, Kankaanpää. Karavaanarialueen keskellä sijaitseva, vuonna 1962 rakennettu maauimala. 25 metrin allas, vesiliukumäki, lastenallas. Etäisyys Tampereelta 89 km.

Jämsän maauimala. Vuonna 1981 avattu suuri maauimala kaupungin pääkadun vieressä. Etäisyys Tampereelta 93 kilometriä.

Muita maauimaloita

Leppävaaran uimahallin maauimala, Espoo. Avattu 2017. 50 metrin allas, monitoimiallas, kahluuallas, vesiliukumäki.

Helsingin uimastadion. Rakennettu 1940-luvulla. 50 metrin allas, lastenallas, kahluuallas, hyppyallas, vesiliukumäki.

Lahden maauimala. Rakennettu 1974. Suurmäen alastulorinteessä 50 metrin allas ja lastenallas.

Turun Samppalinna. Rakennettu 1955, vasta remontoitu. 50 metrin allas, lastenallas, hyppytorni.

Lähde: Liikuntapaikat.fi ja maauimaloiden verkkosivut.


Lue myös nämä


Kommentit (6)

  • Kaarlo66

    Hyvä että on maksullinen, ettei öljypäät täytä altaiden reunoja potkuhousuissaan. Olisin laittanut hinnaksi 10€/aik.

  • Volle

    ”Kohta täällä liikennöi maailman pohjoisin ratikka.”, Hyvä yritys, mutta Trondheim on pohjoisemmassa. Murmanskin ratikka luultavasti lähtee liikkeelle jos/kun Venäjä saa pakkansa kasaan, suunnitelmat on olemassa, mut kriisi pisti noita hankkeita jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. Arkangelin raitiotie suljettiin niinkin myöhään kuin 2004 ja kynnys sen uudelleenavaamiseen on aika korkea.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio