Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomen elpyminen kesti vuosikymmenen – Vuoden 2008 finanssikriisin menetykset on nyt kuitattu

Vuoden 2008 finanssikriisi syöksi maailman ja Suomen sen mukana taloudelliseen sekasortoon. Siitä alkanut nousu on ollut hidas ja tuskallinen. Kesti melkein kymmenen vuotta ennen kuin Suomi saavutti edellisen nousukauden huipun. –Suomi ylitti rajapyykin kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden lopussa. Silloin talous ohitti edellisen huipun, kun mitataan bruttokansantuotteen (BKT) suhdetta työikäiseen väestöön, kirjoittaa pääekonomisti Juhana Brotherus Hypon perjantaina julkaistavassa talouskatsauksessa. Brotherus suhteuttaa bkt:n työikäiseen väestöön, koska työikäiset rakentavat bruttokansantuotteen. Jos mittarina käytetään pelkkää bruttokansantuotetta, niin finanssikriisin jälkeinen suhdannekuoppa täyttyy tänä vuonna. –Synkimmän kuvaan saa, jos katsotaan tilannetta elintason tyypillisellä mittarilla eli BKT suhteessa koko väestöön. Se paljastaa Suomen haastavan ikärakenteen. Brotheruksen mukaan kasvu tuntuu tänä vuonna suomalaisten arjessa: työllisyys kohenee, työttömyys vähenee, palkat kääntyvät nousuun ja ostovoima kohenee. Samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu ennätysmäärä. Brotherus vastaa siihen, kenen ansiosta talous kasvaa. –Nykyisen hallituksen päätökset kauppojen aukiolosta ja muista pienistä uudistuksista auttavat. Sama pätee kikyyn, Kasvun kolme keskeisintä tukipilaria ovat kuitenkin maailmantalous, vertailukohdan vaisuus ja kaupungistumisen kiihtyminen. BKT: + 3,0 % Tuonti: + 3,0 % Vienti: + 5,0 % Kulutus: + 1,5 % Investoinnit: + 5,0 % Työttömyysaste: 8,0 % Ansiotaso: + 2,0 % Aktiivimalli unohtaa kannustamisen. Siinä töihin joudutaan, eikä päästä. Juhana Brotherus Pääekonomisti, Hypo