Soten valinnanvapauslain matkaan taas uusi mutka – Asiantuntijoilta tarvitaan lisää arvioita

Kimmo Penttinen
Soten valinnanvapauslain matkaan taas uusi mutka – Asiantuntijoilta tarvitaan lisää arvioita

Ministeri Annika Saarikon mukaan valinnanvapauslakia käsitellään vasta, kun asiantuntijoilta on saatu lisää arvioita.

STTHelsinki

Sote-palvelujen valinnanvapauslaki menee eduskuntaryhmien käsittelyyn vasta ensi viikolla, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.).

Hänen mukaansa muutama kohta laista tarvitsee vielä sote- ja perustuslakiasiantuntijoiden arvioita.

Alun perin ryhmien piti käsitellä lakiluonnosta jo tämän iltapäivän ryhmäkokouksissa. Uuden valinnanvapauslain pykälien piti valmistua tällä viikolla ja lakiluonnos tarkoitus lähettää lausunnolle lokakuun aikana.

Sosiaali- ja terveysministeriö on perunut myös iltapäivälle suunnitellun taustatilaisuuden, jossa esitystä oli määrä esitellä medialle.

Hallituspuolueet pääsivät sopuun valinnanvapauslain viilauksista myöhään sunnuntaina, ja päälinjoista kerrottiin julkisuuteen maanantaina.

Erimielisyyksiä asiakassetelistä

Keskustan ja kokoomuksen välillä on kuitenkin ollut eriävät tulkinnat valinnanvapauteen sisältyvän asiakassetelin käytöstä. Kyse on siitä, miten velvoittavaksi asiakasseteleiden myöntäminen maakunnille tulee. Kokoomus on puhunut subjektiivisesta oikeudesta – keskustaa taas huolestuttaa, että liika velvoittavuus voisi heikentää julkisen puolen kykyä huolehtia velvoitteistaan, jos osaajia karkaa setelin vuoksi liikaa yksityiselle puolelle.

Alkuviikosta kerrottiin, että lakiin on tulossa tarkka listaus siitä, mihin kaikkiin palveluihin maakunnan pitää seteli antaa.

Sisäministeri Päivi Risikko (kok.) sanoi maanantaina pitävänsä seteliin liittyviä selkeämpiä linjauksia parannuksena kokoomukselle tärkeään valinnanvapauteen.

–Perustuslakivaliokunnan edellytykset olivat itse asiassa tosi hyviä, koska esimerkiksi asiakassetelistä meidän piti nyt tarkkaan sanoa, mihin niitä annetaan. Saimme vahvennettua asiakassetelin roolia, ja nyt siitä tuli subjektiivinen oikeus, Risikko sanoi.

Tiettävästi seteliä voidaan tarjota esimerkiksi kotipalveluihin, kuntoutukseen ja leikkauksiin. Tarkkaa listausta ei ole vielä tuotu julki.

Maakunta saa laissa listattujen palveluiden lisäksi tarjota halutessaan seteleitä myös muihin palveluihin.

STT:n tietojen mukaan neuvolapalvelut ovat tulossa niiden palveluiden joukkoon, joita maakunta voi halutessaan hoitaa asiakassetelin kautta myös yksityisellä puolella. Neuvolat eivät siis tule suoran valinnan piiriin sote-keskuksiin. Hallituksen neuvottelemassa mallissa mahdollistetaan yksityinen palveluntuotanto pirstomatta neuvolapalveluita sote-keskuksiin.

Lausuntokierrokselle ensi kuussa

Maanantaina hallituspuolueet sopivat, että kansalaiset saavat valita oman sote-keskuksen vuonna 2021. Jos asiakas ei valinnanvapauden alkaessa listaudu mihinkään sote-keskukseen, hänet listataan kahdeksi vuodeksi julkiselle toimijalle. Vasta sen jälkeen hänet listataan lähimmän sote-keskuksen asiakkaaksi, jos omaa valintaa ei ole tehty.

Tällä toimella on tarkoitus varmistella julkisen puolen rahoitusta uudistuksen alkuvaiheessa.

Perustuslakivaliokunnan tyrmäämä yhtiöittämispakko on ratkaistu siten, että maakunnille ei tule velvoitetta yhtiöittää palveluitaan.

Uusi lakiluonnos on tarkoitus lähettää lausunnoille marraskuussa. Eduskunnan käsittelyyn se tulee maalis–huhtikuussa.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Nyt alkaa vuosisadan lehmänkaupan iltalypsy, pitää vielä katsoa kuka sai mitäkin. Lehmänkaupan maksajathan, sairaat ja veronmaksajat on ollut jo pitkään tiedossa.

  • Nimetön

    Sote on kokoomuksen ja kepun poliittinen vaihtokauppa. Kansan parasta ei ajatella, eikä asiantuntijoita kuunnella. Veronmaksajien rahat halutaan veroparatiiseihin ja maakuntiin ( joissa ei asu ketään ) kepun virkamiehiä. No, ainakin maakuntien väkiluku kasvaa:))

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet