Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Robottien käyttö opetuksessa Tampereella on myös tutkimuksen kohde – Mitä tapahtuu uutuudenviehätyksen jälkeen?

Tampereen robottikokeilusta saadaan myös tutkimustietoa. Tutkija Aino Ahtinen TTY:n tietotekniikan laboratoriosta ihmiskeskeisen teknologian yksiköstä kertoo, että robottien käyttämisestä kielenopetuksessa ei ole maailmalla juurikaan tehty kuukausia kestäviä tutkimuksia. –Tarkoitus on tehdä pidempikestoinen pilottitutkimus. Uskon, että tässä on tieteellisestikin paljon uutuusarvoa, Ahtinen kertoo. Tutkimuksen kohteena ovat niin robottien kanssa toimivat opettajat, oppilaat kuin oppilaiden vanhemmatkin. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa käyttäjien motivaation ja käyttökokemuksen muuttumista tutkimuksen aikana. –Kaikki ovat pääsääntöisesti tosi innostuneita aluksi näistä, siinä on voimakas uutuudenviehätys. Kiinnostavaa on se, mitä tapahtuu pidempikestoisen käytön aikana. Tutkimuksessa Ahtinen tarkkailee toisen tutkijan kanssa oppimistilanteita. Muita menetelmiä ovat kyselyt ja haastattelut. –Tätä tehdään pienellä porukalla, mutta tiiviissä yhteistyössä opettajien ja sovelluksen sisällön kehittäjän kanssa. Vaikka roboteilla on Tampereella tulevana vuonna satoja käyttäjiä, tutkimuksen päähuomio keskittyy ihmismäisen Elias-robotin yhteen käyttäjäryhmään Tammelan koulussa. Ryhmässä on noin 20 lasta. –Seuraamme mieluummin yhtä ryhmää pidemmän ajan. Näemme näin koko sen kaaren. Tavoitteena opettaa robotille motivoivaa palautteen antamista Tutkimukseen otetaan mahdollisesti mukaan myös kolmesta koulusta pöllöä muistuttavia matematiikkarobotteja käyttäviä ryhmiä. Valituille ryhmille tehdään ainakin kyselytutkimus. Ahtisen mukaan tähänastisten tutkimusten tulokset ovat osoittaneet, että robotit soveltuvat hyvin opetukseen. Tutkimustietoa on kuitenkin vielä liian vähän. Tutkimuksessa yritetään myös selvittää, miten robotin antama palaute olisi mahdollisimman motivoivaa lapsille. –On selkeää, että robotin pitää antaa positiivista palautetta, kun on kyse oppimisesta. On paljon muitakin motivointitekijöitä. Tutkimme, miten niitä voitaisiin hyödyntää tällaisessa käyttötilanteessa sosiaalisella robotilla.