Ravintolat saavat periä maksun käyttämättömästä pöytävarauksesta – Tampereella hinta voi olla jopa 80 euroa henkilöltä

Ravintoloitsija Arto Rastaan mukaan peruuttamattomia pöytiä ei tule juuri enää vastaan. Toisin oli 4–5 vuotta sitten.

Markus Mäki/Alma Media arkisto
Ravintolat saavat periä maksun käyttämättömästä pöytävarauksesta – Tampereella hinta voi olla jopa 80 euroa henkilöltä

Ravintola ei voi periä käyttämättömästä pöytävarauksesta kohtuuttomia summia. Asiakkaalla on oikeus pyytää ravintolalta selvitys siitä, mihin lasku perustuu.

Tuomo HyttinenAamulehti

Asiakas varaa pöydän ravintolasta, muttei koskaan ilmesty paikalle. Ravintolalta jäävät rahat saamatta, vaikka se on voinut varata keittiöön ylimääräistä henkilökuntaa varaustilanteen mukaan. Siispä ravintola lähettää asiakkaalle 50 euron laskun käyttämättömästä varauksesta.

Onko 50 euron maksu tyhjästä pöydästä kohtuutonta? Ei ole, kunhan sanktio on etukäteen tiedossa, sanoo Sisä-Suomen kuluttajaoikeusneuvoja Leena Lisko.

–Nykyäänhän ravintolapöytiä voi varata netin kautta, jolloin ehdot voi ilmoittaa siinä yhteydessä selvästi, Lisko sanoo.

Ravintola ei kuitenkaan voi periä käyttämättömästä pöytävarauksesta ihan kuinka suurta summaa tahansa. Asiakkaan pitää pyytäessä saada ravintolalta selvitys siitä, mihin lasku perustuu. Liskon korvaan esimerkiksi sadan euron peruutusmaksu henkilöä kohti kuulostaa jo kohtuuttomalta.

Tyhjistä pöydistä ei juuri riidellä

Ravintoloitsija Arto Rastas kertoo, että käyttämättömät pöytävaraukset olivat ravintoloille iso ongelma 4–5 vuotta sitten.

–Ihmiset tekivät paljon sitä, että he varasivat monesta ravintoloista pöytiä ja jättivät sitten tulematta. Suosituissa ravintoloissa se on epäreilua myös muita asiakkaita kohtaan.

Rastaan ravintola Periscope varaa oikeuden veloittaa 50 euroa henkilöltä käyttämättä jäänyttä varausta kohden. Viidenkympin sanktio on käytössä myös muun muassa ravintola Kajossa. Ravintola C:ssä peruuttamattomista varauksista peritään 80 euroa henkilöltä.

–Jokainen ravintola miettii itse sen, mikä keskiostos asiakkaan kohdalla on, Rastas sanoo.

Ravintoloitsijan mukaan käytännöt ovat viimeisen viiden vuoden aikana muuttuneet. Peruuttamattomia tyhjiä pöytiä tulee eteen aniharvoin.

–Emme ole Periscopessa joutuneet kertaakaan laittamaan tuollaista laskua. Ihmiset ovat nykyään aika hyvin hereillä, Rastas sanoo.

Kuluttajaoikeusneuvoja Leena Lisko sanoo, että hän joutuu ottamaan kantaa käyttämättömistä pöytävarauksista lähetettyihin laskuihin "äärimmäisen harvoin".

–Joko ihmiset nielevät tappionsa tai rahallinen intressi on pieni, Lisko sanoo.

Ravintoloiden pöytävarausehdot

Asiakkaalle pitää varauksen yhteydessä kertoa selkeästi, miten toimitaan jos pöytävaraus jää käyttämättä.

Ravintola saa veloittaa asiakasta käyttämättömästä pöytävarauksesta.

Maksu ei saa olla kohtuuton. Tarvittaessa asiakkaan tulee saada selvitys maksun perusteista.

Useimpiin ravintoloihin riittää, kun peruutuksesta ilmoittaa saman päivän aikana. Tilanne voi olla erilainen, jos ravintolasta on varattu pöytä suurelle seurueelle.


Kommentit (3)

  • Sakkomaksun periminen on kohtuullista

    Miten toimivat kampaajat, parturit, hierojat, kosmetologit, jalkahoitajat, autonasentajat jne., kun asiakas ei ilmoita peruutusta ajoissa eikä saavu varaamalleen ajalle? Hammashoitoloissa ja terveysasemilla peritään sakkomaksu käyttämättä jääneestä, peruuttamattomasta ajasta. Hammashoitoloissa sakkomaksu on yli 50 €. Lasten oikomishoito keskeytyy, jos vanhempi ei tuo lasta varatulle ajalle. Sakkomaksun periminen on kohtuullista. Pienyrittäjät tekevät yksin töitä tai maksavat palkkaa työntekijöille. Jokaisella asiakkaalla on puhelin, jolla varatun ajan voi perua.

  • köyhä veronmaksaja

    No eipä tarvitse maksella noita juttuja, kun en juurikaan syö noissa kalliissa ravintoloissa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio