Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ratikka myllää bussiliikenteen: Pysäkkejä poistuu ja reitit vaihtuvat – muutokset tulevat voimaan jo ensi maanantaina

Tampereen raitiotien työmaa muuttaa joukkoliikenteen kulkureittejä merkittävästi ensi maanantaista, 19. maaliskuuta alkaen. Idästä Hämeenkatua länteen eli Hämeenpuistoa kohti ajavat bussit siirtyvät Keskustorilla uudelle reitille. Ne alkavat ajaa Tampereen Raatihuoneen editse Aleksis Kiven katua ja kääntyvät sitten Puutarhakadulle, mistä ne etenevät Hämeenpuistoon ja kaartavat pääkirjasto Metson edestä Pirkankadulle. Raatihuoneen edustalle aidataan tilapäinen ajoväylä joukkoliikennettä varten. Muutokset tarkoittavat, että ruuhka-aikoina Puutarhakadulla kulkee noin 30 bussia tunnissa eli bussi joka toinen minuutti. Järjestelyt ovat voimassa vähintään tämän vuoden ajan. Niiden vuoksi tarkistetaan autojen pysäköintiä ja huoltoliikenteen käytäntöjä Puutarhakadulla. Puutarhakadulla saa liikkua myös yksityisautoja. Muutokset eivät vaikuta bussien aikatauluihin, vaan vain reitteihin ja pysäkkeihin. Tuulensuun korttelista itään päin eli kohti Keskustoria suuntaavat bussit ajavat edelleen Hämeenkatua pitkin. Bussipysäkkeihin tulee muutoksia Bussimatkustajille muutokset tarkoittavat , että Hämeenkadun bussien pysäkit poistuvat Kuninkaankadun ja Keskustorin väliseltä osuudelta yhtä pysäkkiä lukuun ottamatta. Puutarhakadulle ei tule yhtään bussipysäkkiä. Suositeltavia bussin vaihtopaikkoja keskustassa ovat Koskipuisto, rautatieasema, Metson kirjaston pysäkki ja toki edelleen Keskustori. Pysäkeillä on isot opasteet. Lue myös tämä: Osa busseista alkaa ajaa ahdasta reittiä Keskustorin suihkulähteen vierestä: Ratikkatyöt muuttavat bussireitit Tampereella Hervannassakin reitit ja pysäkit siirtyvät Myös Hervannassa bussiliikenne alkaa kulkea ensi maanantaina, 19. maaliskuuta kiertoteitä pitkin Hervannan valtaväylän kautta. Insinöörinkatu on suljettu autoliikenteeltä Orivedenkadun ja Opiskelijankadun väliltä sekä Lindforsinkadun ja Teekkarinkadun väliseltä osuudelta. Lisäksi Insinöörinkatu muuttuu yksisuuntaiseksi Orivedenkadun ja Kanjoninkadun välillä. Taksit siirtyvät Duon kauppakeskuksen edestä Lindforsinkadulle. Bussilinjat 3, 5 ja 32 siirtyvät kauppakeskus Duon toiselle puolelle eli näiden linjojen busseihin pääsee Hervannan valtaväylän puoleisilta pysäkeiltä. Linjat 3 ja 5 ajavat Orivedenkadun sillan kautta Insinöörinkadulle. Myös linja 38:n reitille tulee muutoksia. Rautatietunnelissa muutoksia Ratikkatyömaa tuo muutoksia paitsi bussiliikenteeseen, myös muulle liikenteelle. Itsenäisyydenkadulla rautatietunnelissa liikenne siirtyy ensin huhti-toukokuussa kulkemaan pohjoista tunnelia Keskustoria kohti ja eteläistä tunnelia Kalevaa kohti. Loppukesästä liikenne kulkee molempiin suuntiin pohjoisaukossa, koska ratikkatyömaa valtaa toisen kulkuaukon.