Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Esitys julki: Nämä koulut ja päiväkodit Tampere aikoo lakkauttaa – Katso, mikä omalla alueellasi muuttuu

Tampereen päiväkoti- ja kouluverkkoon esitetään isoja muutoksia. Mikäli suunnitelma hyväksytään esitetyssä muodossa, se tietää toiminnan loppumista osassa kouluista ja päiväkodeista sekä muutoksia koulupolkuihin. Esitys on, että kolmesta alle 150 oppilaan koulusta luovutaan. Koulut ovat Järvensivu, Kalkku ja Terälahti. Lisäksi Annalan koulu lakkautetaan sen jälkeen, kun Kaukajärven koulu on korjattu ja laajennettu. Esityksessä Hallilan ja Sorilan koulut muutetaan pienten lasten yksiköiksi, jolloin niissä on varhaiskasvatusta, esiopetusta ja luokat 1–2. Kolmannelle luokalle oppilaat siirtyvät Sorilasta Olkahisen kouluun ja Hallilasta Pohjois-Hervannan kouluun. Pelkästään Hervannassa lakkautetaan kahdeksan päiväkotia. Samaan aikaan kaupunki rakentaa uusia kouluja ja päiväkoteja eri puolille kaupunkia. Tavoitteena ovat suuremmat yksiköt, joihin voidaan mahduttaa sekä varhaiskasvatusta että perusopetusta. Esityksessä on lukuisia muita muutoksia, joista kerromme jutussa kootusti alueittain. Muutosten aikataulu on viitteellinen. Siihen vaikuttaa muun muassa se, paljonko uusien rakennusten rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen on vuosittain varaa. Suunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty. Asiasta päätetään sivistys- ja kulttuurilautakunnassa tiistaina 11. syyskuuta. Jokaiselle alueelle on esitetty 2–5 vaihtoehtoa. Esittelemme tässä ykkösvaihtoehdon eli sen, jota valmistelijat esittävät päättäjien hyväksyttäväksi. Läntinen alue Hiedanrantaan rakennetaan uusi noin tuhannen oppilaan yhtenäiskoulu ja noin 200-paikkainen päiväkoti vuoden 2026 tienoilla. Santalahdesta kuljetaan sen jälkeen kouluun Hiedanrantaan. Koulun valmistuttua Lentävänniemen koulu muutetaan pienten lasten yksiköksi, ja kolmannesta luokasta eteenpäin oppilaat menevät Hiedanrantaan. Kalkun koulusta luovutaan arviolta 2023. Oppilaat siirtyvät Kalkunvuoren pienten lasten yksikköön tai Tesoman kouluun ja kolmannelta luokalta kaikki menevät Tesoman kouluun. Ikurin koulun tilalle on suunniteltu pienten lasten yksikköä vuoden 2025 tienoilla. Silloin Ikurin koulusta sekä Kalkun, Myllärin ja Länsi-Tesoman päiväkodeista luovutaan. Ikurista oppilaat menevät kolmannelle luokalle Tesoman kouluun. Hyhkyn koulu muutetaan pienten lasten yksiköksi noin vuonna 2021. Hyhkyn koulusta oppilaat menevät kolmannelle Kaarilan kouluun, josta tulee 3.–9.-luokkien koulu. Vapautuvat tilat otetaan päivähoidon käyttöön. Keskustan alue Sammon koulua laajennetaan Liisanpuiston koulun tontille rakennettavalla koulurakennuksella noin vuonna 2022. Liisanpuiston vanha koulu puretaan. Uusi ja vanha Sammon koulu muodostavat Sammon kampuksen. Järvensivun koulusta luovutaan arviolta vuonna 2022. Oppilaat ovat jo nyt väistötiloissa Sairaalankadulla. Oppilaat menevät Sammon kouluun. Järvensivun ja Iidesrannan päiväkodit jatkavat. Liisanpuiston koulun tontille koulun yhteyteen rakennetaan päiväkoti, ja sinne siirtyvät koko kaupungin keskitetyt päivähoidon erityisen tuen palvelut. Saukonpuiston koulun nykyinen toiminta päättyy viimeistään Sammon koulun laajennuksen valmistuttua. Erityisen vaativan hoidon ja opetuksen tarvitsema toiminta ja olosuhteet turvataan. Kalevanpuiston kiinteistön korjausmahdollisuus selvitetään. Pellervon tulevasta pienten lasten yksiköstä oppilaat siirtyvät kolmannelle Sammon kouluun. Kaakon alue Kaukajärven koulua laajennetaan vuoden 2025 jälkeen. Juvan päiväkoti ja Kaukajärven kirjasto siirretään tuolloin koulun yhteyteen. Samassa yhteydessä Annalan koulusta luovutaan ja oppilaat menevät Kaukajärvelle. Karosen koulu ja Metsäniityn pienten lasten yksikkö jatkavat. Hervannassa rakennetaan Etelä-Hervannan vanhan koulun tilalle uusi 1 300 oppilaan yhtenäiskoulu ja 160-paikkainen päiväkoti vuonna 2022. Sen jälkeen Pohjois-Hervannan koulu peruskorjataan ja laajennetaan 1 100 oppilaan kouluksi arviolta vuonna 2024. Hallilan koulu ja päiväkoti yhdistyvät pienten lasten yksiköksi noin vuonna 2023. Oppilaat siirtyvät kolmannelle Pohjois-Hervannan kouluun. Kisapuiston koulun ja päiväkodin tontille rakennetaan uusi päiväkoti arviolta vuonna 2022. Kisapuiston koulutalosta on jo luovuttu. Kanjonin koulun tilalle rakennetaan uusi pienten lasten yksikkö vuonna 2025. Pallopuiston, Pelipuiston, Pääskysen, Pulmusen ja Satoramin päiväkodeista luovutaan, kun alueen uudet päiväkodit valmistuvat. Helapuiston ja Maijalan päiväkodit jatkavat. Etelän alue Peltolammin koulun toiminta siirtyy osaksi suunnitteilla olevaa Peltolammin hyvinvointikeskusta vuosien 2024–2025 tienoilla. Multisiltaan suunnitellaan uutta päiväkotia 2020-luvun alkupuolella. Hatanpään ja Vihilahden alueelle suunnitellaan uutta päiväkotia tai pienten lasten yksikköä vuoden 2030 tienoilla. Myöhemmin Hatanpään koulu mahdollisesti laajennetaan yhtenäiskouluksi, jossa on esiopetusta ja luokat 1 – 9. Tampereen yliopiston normaalikoulun tavoitteena on keskittää perusopetus yhteen pisteeseen Kuokkamaantielle. Mikäli koulun toiminta loppuu Muotialassa, kaupunki aikoo lisätä alueelle ensisijaisesti päivähoitopaikkoja. Pohjoisen alue Terälahden koulusta ja päiväkodista luovutaan noin vuonna 2025. Oppilaat ja päivähoidossa oleva lapset siirtyvät Kämmenniemen kouluun ja päiväkotiin. Sorilan koulutalo ja päiväkoti yhdistyvät pienten lasten yksiköksi arviolta vuonna 2023. Oppilaat siirtyvät kolmannelle Olkahisen kouluun. Koillinen alue Ojalan uudelle alueelle rakennetaan pienten lasten yksikkö 2020-luvun jälkipuoliskolla. Jatkotyössä selvitetään alueen perusopetuksen järjestämistä muiden vuosiluokkien osalta. Ojalan alueen rakentuminen vaikuttaa aikatauluun. Miksi muutokset tehdään? Tampereen hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen sanoo, ettei päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma ei ole varsinaisesti säästöohjelma, vaan sen avulla pyritään hillitsemään menojen kasvua. Koulu- ja päiväkotirakennukset vaativat isoja korjauksia samaan aikaan, kun kaupungin lapsimäärä kasvaa. Korjaus- ja rakentamistarpeita lisäävät erityisesti kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Tuoreen arvion mukaan seuraavien 15 vuoden aikana Tampereen 6–15-vuotiaiden määrä kasvaa yli 3 300 lapsella ja 0 – 5-vuotiaiden yli 3 400 lapsella. Siinäkin tapauksessa, että suunnitelma toteutuu esitetyssä muodossa, vaativat koulu- ja päiväkotirakennusten korjaukset ja uudisrakennukset arviolta 193 miljoonan euron investoinnit vuoteen 2033 mennessä. –Suunnitelmaa tietenkin tarkistetaan sen mukaan, menevätkö väestöennusteet siten kuin nyt on arvioitu. Muutokset ovat mahdollisia. Tämä on pohjasuunnitelma ja runko, Kuosmanen kuvailee. Miksi juuri nämä koulut? Selvityksessä muun muassa arvioitiin kaikki Tampereen alle 150 oppilaan koulut. Lakkautuslistalle päätyivät Järvensivu, Kalkku ja Terälahti. Kuosmasen mukaan ratkaisuissa painavat esimerkiksi oppilaskohtaiset kiinteistökustannukset, jotka ovat korkeammat kuin isommissa yksiköissä. Lisäksi opetussuunnitelma edellyttää esimerkiksi kielivalikoimaa, joka isommissa yksiköissä on helpompi järjestää kattavasti. Annalan lakkauttamista perustellaan sillä, että Kaukajärven ja Annalan koulujen korjaamista on suunniteltu peräkkäisinä vuosina 2025–2028. –On mietittävä, kannattaako molempia korjata. Lisäksi näin on mahdollista vapauttaa maata rakentamiselle, jolloin pysytään rahoittamaan kokonaisuutta, Kuosmanen perustelee. Miten käy lähikoulujen? Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.) sanoo, että kaupungin tehtävä on tarjota mahdollisimman hyvä oppimisympäristö sekä oppilaille että opettajille. Suunnitelmaa on tehty siten, että on pyritty turvaamaan pormestariohjelman mukaisesti eskarien sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisten mahdollisuus käydä lähikoulua. –Koulumatkat eivät kasva uusissakaan suunnitelmissa kovin pitkiksi. Ymmärrän kuitenkin vanhempien huolen. Pidemmät koulumatkat saattavat aluksi tuntua ikävältä ajatukselta. Tavoitteenamme on suunnata resursseja seinien sijaan nimenomaan opetukseen ja opetussuunnitelman mahdollisimman monipuoliseen toteuttamiseen, Loukaskorpi perustelee. Selvitys on tehty pormestariohjelman pohjalta, ja kokonaisuudesta on tehty lapsivaikutusten arviointi. Oikaisu 29.8.2018 kello 15.02: Jutun kartassa luki aiemmin virheellisesti, että Olkahisen koulu olisi 0–9 luokkien koulu, mutta sen on tarkoitus olla jatkossakin 0–6 luokkien koulu. Keskiviikko 29.8.: Tulevaisuuden päiväkoti- ja kouluverkosta järjestetään yleisötilaisuus kello 18–19.45 Keskusvirastotalon valtuustosalissa (Aleksis Kiven katu 14–16, 5. kerros). Tilaisuutta voi seurata suorana verkosta tai jälkikäteen tallenteena . Seuraa livenä: Aamulehden verkkosivuilla pääset katsomaan lähetystä tilaisuudesta suorana. Torstai 30.8.: Kysy päiväkoti- ja kouluverkosta -chat järjestetään kello 10.30–17. Chatissa kysymyksiin vastaavat selvityksen valmistelijat ja kasvatus- ja opetuspalveluiden asiantuntijat. Maanantai 3.9.: Asiaa käsitellään kaupunginhallituksen kehittämiskokouksessa. Tiistai 11.9.: Sivistys- ja kulttuurilautakunta käsittelee selvitystä ja päättää, hyväksytäänkö se.