Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pitkät laina-ajat huolestuttavat – "Kotitalouksien velkaantuneisuus on ennätyskorkealla tasolla"

Nordea ilmoitti maanantaina tarjoavansa asuntolainaa jopa 35 vuodelle. S-pankki on tarjonnut jo vuoden verran 45 vuoden asuntolainaa. Pankkien toimintaa valvovassa Finanssivalvonnassa ollaan apulaisjohtaja Jyri Heleniuksen mukaan huolissaan. –Kotitalouksien velkaantuneisuus on ennätyskorkealla tasolla. Jos asuntojen laina-ajat lähtevät kasvuun, velkaantuneisuus kasvaa entisestään. Helenius huomauttaa Lännen Medialle, että taloyhtiölainat ja kulutusluotot kasvavat nyt nopeasti. Siihen päälle ei kaivata mitään, mikä lisää kotitalouksien velkamäärää. Maksimilaina-aikaa asuntolainoille ei Suomessa ole. –Jos Suomessa mennään kohti Ruotsin mallia, jossa laina-ajat ovat käytännössä ikuisia, pitäisi Suomeenkin harkita uutta sääntelyä. Sellaista, joka velvoittaisi lainan lyhentämiseen tai olisi jokin maksimilaina-aika, Helenius ehdottaa. "Kysyntää on ollut ja kaupaksi on mennyt" Vuosi sitten S-pankki lanseerasi perinteisen 30 vuoden asuntolainansa rinnalle 45 vuoden asuntolainan. Lainojen kehityspäällikkö Päivi Huttunen toteaa, että se on herättänyt todella paljon keskustelua ja mielenkiintoa. –Kysyntää on ollut ja kaupaksi on mennyt, mutta emme julkaise, minkä verran sitä on mennyt euroissa tai kappaleissa. Pitkää, 45 vuoden asuntolainaa S-pankki tarjoaa vain rajoitettuihin kohteisiin riskien hallitsemiseksi. –Isojen suomalaisten laaturakennuttajien uudiskohteisiin eli uusiin kerrostaloihin. Asiakkaisiin päin ei ole rajoituksia, Huttunen kertoo. Osuuspankin myöntämä laina-aika on keskimäärin 20 vuotta. –25 vuotta on riittävän pitkä aika maksaa asuntolainaa pois, kun korot ovat käytännössä nollassa, toteaa pankkitoiminnan johtaja Jouko Pölönen OP Ryhmästä. "35 vuottakaan ei ole ongelma" Danske Bankissa asuntolainaa ryhdytään neuvottelemaan aina 25 vuodelle. Keskimäärin laina-aika on heillä vähän yli 20 vuotta. Liiketoimintajohtaja Asko Mikkonen tyrmää Nordean 35 vuoden laina-ajan "kaavamaisena ratkaisuna". Danske Bankissa keskeistä asuntolainassa ei ole laina-aika, vaan asiakkaan maksama kuukausierä. –Meillä on myös 30 vuoden luottoja asiakkaille eikä meille ole ongelma 35 vuottakaan. Handelsbankenin konttorin johtaja Frej Björses kertoo, että Handelsbankilta saa asuntolainaa maksimissaan 30 vuotta. Noin 95 prosenttia asiakkaista haluaa kuitenkin 20–25 vuoden asuntolainan. Nordean ilmoitus ei Björseksen mukaan vaikuta heidän toimintaansa.