Perussuomalaisten tahto ei toteutunut: Ylöjärvi pitää voimassa Räikän päärakennuksen suojelumääräyksen

Räikän päärakennus on merkitty suojeltavaksi vuoden 2004 Kirkonseudun ydinkeskustan osayleiskaavan muutoksessa, vuoden 2016 asemakaavassa ja vuoden 2017 Pirkanmaan maakuntakaavassa.

Eriika Ahopelto
Perussuomalaisten tahto ei toteutunut: Ylöjärvi pitää voimassa Räikän päärakennuksen suojelumääräyksen

Perussuomalaiset ovat aloitteessaan vaatineet Ylöjärven Räikän rakennuksen suojelumääräysten purkamista. Ympäristölautakunta ei puolla kaavamuutoksen tekemistä.

Jorma HuovinenAamulehti

Ylöjärven ympäristölautakunta pitää epärealistisina ja epäloogisina perussuomalaisten valtuustoryhmän vaatimuksia Räikän päärakennuksen suojelumääräysten purkamisesta.

Ympäristölautakunta ei keskiviikkona tekemällään päätöksellä puolla kaavamuutoksen käynnistämistä asiassa. Asia menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi.

Räikän tilan päärakennuksen erityisarvot on lautakunnan mukaan huomioitu kaikilla kolmella kaavatasolla suhteellisen tuoreissa kaavoissa. Siksi lautakunta ei näe mielekkäänä kohdentaa resursseja kaavamuutoshankkeeseen, jolla pyrittäisiin kyseenalaistamaan aiemmassa kaavavalmistelussa huomioidut suojeluperusteet ja poistamaan päärakennukseen kohdistuvat suojelumääräykset.

Räikän päärakennus on merkitty suojeltavaksi vuoden 2004 Kirkonseudun ydinkeskustan osayleiskaavan muutoksessa, vuoden 2016 asemakaavassa ja vuoden 2017 Pirkanmaan maakuntakaavassa.

–Kaavamääräyksen perusteella kyse on alueesta, alueen osasta tai kohteesta, joka tulee

suojella asemakaavassa, ja jonka lähiympäristö on suunniteltava ja rakennettava siten, että suojeltavien kohteiden arvo ei heikkene, todetaan lautakunnan päätöksessä.

"Ei mitään itseisarvoa"

Persussuomalaisten aloitteen mukaan Vanhalla Räikällä ei ole perusteltua käyttöä tulevaisuudessa, se tuottaa etenevässä määrin kuluja ja jää Räikän alueen uudistuksen jalkoihin.

–Rakennuksella ei ole mitään itseisarvoa, joka asettaisi sen parempaan asemaan verratessa muihin myytäviin, purettaviin tai jatkoselvitettäviin rakennuksiin, puolueen aloitteessa todetaan.

Mapsto-ohjelmassa 1,2 Me korjaukseen

Samassa kokouksessaan lautakunta käsitteli myös maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelmaa 2018–2022 .

Ohjelmassa Räikän päärakennuksen korjaamiseen on osoitettu 1,2 miljoonan euron suuruinen määrärahavaraus.

Arvorakennuksen suojelua ajava Pro Räikkä kannatusyhdistys teetti kesän aikana kahdella arkkitehtiopiskelijalla Räikän päärakennuksen dokumentoinnin ja korjausehdotuksen, joka luovutetaan kaupungin käyttöön.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Ei mitään tietoa koko Räikästä, mutta onkos toi piha-alue ollut tommoinen koko rakennuksen olemassaolon ajan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet