Pirkanmaa

Parkano keskittää miltei kaiken liikenevän rahansa rakentaakseen koulukampuksen – koulukuluista odotetaan miljoonasäästöä

Kaupungin kokonaisvelka ei kasva tänä ja ensi vuonna.

Katarina Sällylä / Maps4News
Parkano keskittää miltei kaiken liikenevän rahansa rakentaakseen koulukampuksen – koulukuluista odotetaan miljoonasäästöä

Parkanon koulukampus.

Aulis AlataloAamulehti, Parkano

Viime lauantaina 150 vuottaan juhlinut Parkano keskittää miltei kaiken liikenevän rahansa oppilaitokset yhdistävän koulukampuksen rakentamiseen. Parkano on rakentanut hiljattain uuden päiväkodin ja uusinut kirjaston, joten perhepalvelut sillä ovat kohta kunnossa.

Ensi vuonna pikkukaupungin isoin yksittäinen, muu rakennuskohde on Viinikanjoen ylittävä silta Aureentiellä. Kaupunki jatkaa valokuidun viemistä sivukylille ja laajentaa teollisuudelle tarkoitettua Vaasantien aluetta kolmostien varteen taajaman pohjoispuolella.

Uusin asia on kolmannen vedenottamon suunnittelu Latikan alueelle, taajamasta Karviaan päin. Parkano aloittaa tutkimukset tuottavaksi odotetulle harjualueelle ja ryhtyy rakentamaan sitä seuraavana vuonna - jos tuotto ja veden laatu ovat oletetun hyviä. Kaupunki pohtii myös vesilaitoksensa yhtiöittämistä.

Noin 18 miljoonaa euroa maksava kampus ei näy kaupungin velkamäärässä leasing-rahoituksen ansiosta, mutta se maksaa noin 0,8 miljoonaa euroa vuodessa. Velkaa Parkanolla on ensi vuonna noin 20,6 miljoonaa, 3 081 asukkaalta.

Parkano on ulkoistanut koko sotensa yhteisyhtiö Kolmostien Terveys Oy:lle Pihlajalinnan kanssa. Tänä ja ensi vuonna tulosta plussalle pelastava yhtiön osakemyynti Pihlajalinnalle ja osinkotulo jäävät pois vuonna 2019: se on tuottaa 1,2 miljoonaa Parkanolle vielä ensi vuoden. Kaupunki joutuikin korottamaan veroprosenttinsa 22:een.

–Koulukuluista odotamme noin miljoonan euron säästöä vuodelle 2019-20, kun väistötiloina oleva viipalekoulu poistuu, ja keskustaan jo siirretty, myytävä Pohjois-Parkanon koulu vaikuttavat täysimääräisesti, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma laskee. Hän huomauttaa, että keskitetty koulukampus säästää käyttökuluja oleellisesti.

–Kaupungin kokonaisvelka ei tänä ja ensi vuonna kasva. Parkano sopeuttaa toimintansa asukaslukuunsa, joka nyt on 6 677. Ketään ei irtisanota, mutta eläköitymisissä jokainen tehtävä katsotaan erikseen.

Parkano

Veroprosentti 22 (nousee +1)

Asukasluku 6 677 (ennallaan)

Verotulot milj.€ 22,6 (kasvavat)

Valtionosuudet milj.€ 18,3 (laskevat)

Vuosikate €/asukas 315,5 (nousee)

Ylijäämä milj.€ 0,24 (kasvaa)

Investoinnit netto 1,5 milj.€ (laskee)

Plussat:

Sote-kulut kurissa

Koulukampus nousee

Viinikanjoen silta uusitaan

Miinukset:

Verot nousevat

Kampus tiukentaa talouden


Kommentit (1)

  • Jos kouluasiat ovat kunnossa ja kadutkin ok

    niin terveydenhuolto on järkyttävässä jamassa Parkanossa. On lähdettävä etsimään terveydenhuolto- ja vanhuspalveluja muista kunnista, sosiaalipuolellakin kuulemma osa ihan heiutteillä. Kuka tietää, mihin suuntaan on mentävä?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet