Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Parantumattomasti sairas Pekka Vaittinen on tehnyt uurnan ja kuolinilmoituksen valmiiksi – "Muut näyttävät pelkäävän syövän puheeksi ottamista"

"Unessa kuljen/ unen tuolle puolen./ Enää en pelkää/ nähdä unta, enkä herätä,/ en elää, enkä sitä,/ että kerran ehkä kuolen." Tämä Tommy Tabermanin runo koristaa hyvin perinteiseltä näyttävää kuolinilmoitusta. Kuolinpäivän kohta on kuitenkin vielä avoin. Tämä siksi, että ilmoituksen vainaja Pekka E. "Wade" Vaittinen ei ole vielä kuollut. Silti valmiina on kuolinilmoituksen lisäksi uurna. Molemmat on tehnyt Vaittinen itse. –Haluan, että uurnani lasketaan vanhempieni viereen tänne Valkeakoskelle. Itse hautajaisista haluan koruttomat. Paikalle tulee vain läheisimmät, jotka voivat uurnan laskun jälkeen vaikka juoda vaikka kahvit tai paukut, Vaittinen kertoo. Mies ei kuitenkaan suinkaan halua kuolla, eikä hän myöskään odota kuolemaa. –On päiviä, jolloin se on mielessäni koko ajan, ja sitten niitä, jolloin unohdan koko asian. Tällä hetkellä ei lääkitystä Tampereella asuva Pekka Vaittinen sairastaa parantumatonta syöpää. Kaksi vuotta sitten todettu sairaus on tällä hetkellä maksassa, keuhkoissa ja lisämunuaisessa. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan hänellä on elinaikaa. –Lääkärini sanoi kerran, että jos hän olisi uskaltanut tuolloin joulukuussa 2015 ennustaa, hän olisi sanonut etten näe enää vappua. Nyt niitä on vietetty jo muutama. Tällä hetkellä Vaittinen ei saa syöpäänsä mitään lääkitystä. Kasvainten kehitystä seurataan kolmen kuukauden välein varjoainekuvauksilla. Viime kerralla varjoainetta ei kuitenkaan saatu ruiskutettua miehen suoniin lainkaan. –Maksan tilanne on huonoin. Lääkärin mukaan kasvaimia ei voi enää leikata, sillä vereni ei hyydy kunnolla. Ilmeisesti maksan kasvaimet ovat ajaneet trombosyyttitasot niin alhaisiksi. Lääkäri on kehottanut miestä välttämään matkustamista, koska esimerkiksi onnettomuudet voivat olla alhaisten trombosyyttien takia hyvin kohtalokkaita. –Mutta en minä kotiin suostu jäämään, todellakaan. Aion matkustaa ja kulkea niin kauan kuin pystyn. Ystävät pelkäävät puhumista Surullisinta sairaudessa on ollut se, kuinka läheisetkin ystävät ovat alkaneet vältellä Vaittisen kohtaamista. –Muut näyttävät pelkäävän syövän puheeksi ottamista, mutta kyllä siitä voi kysyä. Ei puhuminen vie mieltäni matalaksi, päin vastoin. Se helpottaa, kun saan purkaa oloani muille. Asia on mielessä muutenkin lähes jatkuvasti. Lisäksi hän toivoo, että lääkärit osaisivat kohdata syöpäsairaan inhimillisellä tavalla. Parin vuoden aikana Vaittinen on kohdannut useita lääkäreitä, joista suurimmalta osalta puuttuu miehen mukaan empatia kokonaan. –En kaipaa mitään lässytystä, mutta toivoisin heiltä ihan tavallista ihmisen kohtaamista ja edes pientä empatiaa. Lääkärit voisivat edes katsoa potilastaan silmiin ja puhua sellaista kieltä, mitä tavalliset ihmiset ymmärtäisivät. Maalaaminen auttaa Itse syöpädiagnoosi ei ollut Vaittiselle yllätys. Se kuitenkin oli, ettei häntä voida parantaa. –Raskainta tämä on kuitenkin varmasti avopuolisolleni ja kahdelle aikuiselle lapselleni. Lapsenlapseni ovat sen verran pieniä, ettei heille ole vielä kerrottu. 20 vuotta Yleisradion lavastemaalarina työskennellyt Vaittinen käsittelee sairauttaan ja kuolemaa parhaiten maalaamisen kautta. Hän on maalannut koko aikuisikänsä ja järjestänyt näyttelyitä eri puolilla Suomea. –Maalaaminen on minulle helpoin tapa käsitellä tunteitani. Olen huono puhumaan. Jos minulta otettaisiin kirosanat pois, juttuihini jäisi vain kolme sanaa. Viimeisimmissä teoksissa omakuvaksi maalattu poika kävelee välillä kohti valoa, välillä kohti pimeyttä. –Toisinaan tuntuu siltä, että kuolema on jo aivan lähellä. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka tapahtuisi lottovoitto ja kasvaimet yllättäen koteloituisivat. Kun varjoainekuvaukset saatiin viimeksi onnistuneesti tehtyä, kasvaimet näyttivät kuitenkin kasvaneen jälleen muutamia millimetrejä. Vielä Vaittinen ei kuitenkaan jää makaamaan ja odottamaan kuolemaa. Mielessä on edelleen haaveita ja suunnitelmia. Mies kaivaa laukustaan esille kuvia maalauksistaan. Niiden välistä tipahtaa lottokuponki. –Jos voittaisin, ostaisin heti asunnon Espanjasta ja muuttaisin sinne. Se voisi sitten jäädä perinnöksi lapsilleni. "En kaipaa mitään lässytystä, mutta toivoisin heiltä ihan tavallista ihmisen kohtaamista ja edes pientä empatiaa. Lääkärit voisivat edes katsoa potilastaan silmiin ja puhua sellaista kieltä, mitä tavalliset ihmiset ymmärtäisivät." "Lääkärini sanoi kerran, että jos hän olisi uskaltanut tuolloin joulukuussa 2015 ennustaa, hän olisi sanonut etten näe enää vappua. Nyt niitä on vietetty jo muutama."