Rikos

Pappia syytetään törkeästä kavalluksesta – Nosti kymmeniätuhansia euroja omalle ja lähipiirinsä tileille

Rovaniemellä pappina työskennellyt rovasti on syytteessä törkeästä kavalluksesta. Kavallusjutussa on syytettynä myös muita henkilöitä.

Silja Viitala / Aamulehden arkisto
Pappia syytetään törkeästä kavalluksesta – Nosti kymmeniätuhansia euroja omalle ja lähipiirinsä tileille
Sari Pelttari-HeikkaRovaniemi

Käräjäoikeus käsitteli alkuviikosta rovaniemeläisen papin ja muiden syytettyjen juttua.

Syytteen mukaan pappi on käyttänyt hyväksi läheisen henkilön hänestä riippuvaista asemaa. Papilla on ollut pääsy kavalluksen uhrin pankkitileille, mutta hänellä ei ole ollut suostumusta isoihin nostoihin.

Pappi on siirtänyt yhteensä liki 120 000 euroa yksityishenkilön rahoja omalle ja lähipiirinsä sekä yrityksiensä tileille. Vuosittain rahasiirrot ovat olleet vajaan 10 000 euron ja reilun 60 000 euron välillä. Teot ovat tapahtuneet vuosina 2013–2015.

Oikeudessa on syytettynä myös päätekijän lähiomaisia, joille luettiin syytteet törkeästä rahanpesusta ja rahanpesusta. Syyttäjän mukaan muiden syytettyjen olisi pitänyt ymmärtää tileille siirrettyjen rahojen olevan peräisin rikollisesta menettelystä.

Syyttäjä vaatii kahdelle epäillylle ehdollisia vankeusrangaistuksia ja kahdelle muulle sakkorangaistuksia. Tuomiota jutussa odotetaan ennen juhannusta.

Pappi sai vuonna 2012 kahdeksan kuukauden ehdollisen tuomion muun muassa törkeästä kirjanpitorikoksesta.


Kommentit (4)

  • koira heiluttaa häntää vai häntä koiraa?

    Jotkut haluavat nähdä kaikki uskovat samanlaisina kuin AL:n mainitsema pappi. Mutta tarkemmin ajatellen mistä lähtien pappien on vaadittu olevan uskovaisia? Ja velvoittaako Raamattu ylläpitämään maksullista pappisluokkaa?

    Papiksi vihittävän kelpoisuudesta on säädökset kirkkojärjestyksessä:
    ”Virkojen täytössä painotetaan tärkeimpänä teologian maisterin soveltumista kyseessä olevaan tehtävään. Tarvittaessa hiippakuntapastori antaa Suomen psykologikeskukselle maksusitoumuksen soveltuvuustutkinnan suorittamisesta. Pappistutkintoon kuuluu kaksi näytetilannetta sekä koulutus- ja tutkintopäivä. Sitten 4-päiväinen jakso, jossa paneudutaan kirkollisiin toimituksiin.” Peruspapin palkka 2700,-/kk.

    Vrt. säädöksiin Raamatussa: ”Paimenen tulee olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, säädyllinen, ei rahanahne, ei häpeällisen voiton pyytäjiä.Hänellä tulee olla hyvä todistus ulkopuoleltakin. Heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat, lujasti Jumalan sanassa pysyviä. Palkkalainen ei ole paimen.”

    Kirkon vihkipareille jakamassa Manuaalissa on suomennettu aivan oikein kirkkoraamattu 1933 1 tim.5:17 ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina.” Mutta onko kääntäjän ammattitaito lopahtanut vai onko rahanrakkaus lisääntynyt, kun 70 vuotta myöhemmin tehdyssä käännöksessä sama kohta kuuluukin näin: kirkkoraamattu 1992 1 tim.5:17 ”Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen.”

    Mitä havaitsemme? 1933 paimenen palkaksi riitti kaksinkertaisen kunnian saaminen seurakuntalaisilta, mutta 1992 lähtien vaaditaan lisäksi taloudellista tukea. Oli ihan pakko katsoa, miten sama kohta on englanniksi ja kreikaksi: King James version: ”Let the elders that rule well be counted worthy of double honour.” Interlinear version: ”Οἱ καλῶς προεστῶτες πρεσβύτεροι, διπλῆς τιμῆς ἀξιούσθωσαν.”

  • Henkilö

    Ei minun tietojen mukaan ole enää töissä vaan eläkkeellä. Tuon edellisen kuprun päätöksessä viitattiin lehden mukaan jonkinlaisiin ylikierroksii henkilön toiminnassa . Jotain outoa jutussa on.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio