Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nuori tuomittiin 91 nettipetoksesta – luottotiedot menettänyt nosti pikavippejä ja otti hyväuskoisilta rahat pois "kännykkäkaupoilla"

Porilainen, vuonna 1995 syntynyt mies tehtaili kahden vuoden kuluessa valtavan sarjan nettipetoksia. Epäilylle luettiin keskiviikkona Satakunnan käräjäoikeudessa syyte peräti 91 petoksesta, jotka ajoittuvat tammikuusta 2016 tammikuuhun 2018. Petostehtailu loppui vasta, kun poliisi otti epäillyn kiinni noin viikko viimeisimmän petoksen jälkeen ja käräjäoikeus vangitsi hänet 29. tammikuuta. Nuori mies myös vastasi syytteisiin vangittuna. Epäilty tunnusti jo poliisin esitutkinnassa kaikki teot. Käräjäoikeus tuomitsi hänet keskiviikkona vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomittu päästettiin saman tien vapaalle jalalle. Rikossarja on määrällisesti mittavimpia netissä toteutetuista petosrikoksista, jotka ovat Satakunnassa johtaneet syytteisiin. Suurin se ei silti ole lukumäärältään eikä aiheutettujen vahinkojen euromäärältään. Toisen porilaisen miehen aloittama rikossarja käsitti jo kymmenen vuotta sitten yli 200 nettipetosta ja johti useisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Viimeksi mies tuomittiin syksyllä 2016 lähes kahdeksi vuodeksi vankeuteen. 23-vuotiaalle keskiviikkona luettujen syytteiden mukaan kymmenkunta petosta kohdistui pikavippiyhtiöihin, joista mies haki ja sai vuonna 2016 tuhansien eurojen luotot käyttämällä toisen henkilön henkilötietoja ja verkkopankkitunnuksia. Omat luottotietonsa hän oli jo menettänyt. Loput noin 80 petosta epäilty tehtaili netin kauppapaikalla, jossa hän kauppasi lähinnä suosittuja kännykkämalleja, tablettitietokoneita ja pelikonsoleita muutamien satojen eurojen hintaan. Hyväuskoiset ostajat maksoivat kauppahinnan etukäteen, mutta eivät koskaan saaneet rahoilleen vastinetta. Petollinen kaupankäynti keskittyi koko ajan samalle sivustolle. Petokset sivustolla alkoivat lokakuussa 2016 ja jatkuivat yli vuoden ajan ilman, että kukaan puuttui niihin.