Nälkäpäivän lipaskeräys alkaa – apua katastrofien ja konfliktien uhreille

Minna Jalovaara
Nälkäpäivän lipaskeräys alkaa – apua katastrofien ja konfliktien uhreille

Punaisen Ristin lippaita näkyy jälleen katukuvassa.

STT

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-lipaskeräys alkaa tänään torstaina. Varoilla autetaan luonnonkatastrofien, konfliktien ja onnettomuuksien uhreja Suomessa ja maailmalla.

Kotimaassa katastrofirahasto auttaa esimerkiksi äkillisissä kriiseissä. Keräysrahoilla voidaan kouluttaa henkisen tuen vapaaehtoisia, jotka ovat paikalla kriisitilanteissa, kuten elokuussa Turun puukotuksien jälkeen.

Ulkomailla keräysvarojen tarvetta on esimerkiksi Jemenin konfliktialueella sekä Karibian myrskyuhrien apuna.

Lipaskeräys on merkittävä osa Nälkäpäivää, mutta lahjoittaa voi myös esimerkiksi netissä, tekstiviestitse ja puhelinsoitolla.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Ahaa, SPR murtaa pari vuotta jatkuneen vaikenemisensa. Ihan sama, minä tuskin unohdan. Entinen maineikas yhdistys on puolensa valinnut ja muuttunut yhteiskuntavastaiseksi. Vastuuttomuus parin vuoden takaisten intoilujen siivoamisessa on ällistyttävää.
    Edes Jyväskylän tapahtumissa paikallinen johtaja ei nähnyt ei kuullut mitään, saati että olisi tehnyt jotain.
    Sekin jää tässä sanomatta, kenelle Turussa henkistä tukea annettiin. Itse kyllä tiedän.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet