tampere

Näillä kriteereillä uusi Tampereen yliopisto hakee lisää avainhenkilöitä – paikkoja on auki ainakin 10

Provostin, vararehtoreiden ja dekaanien tehtävät tulivat auki. Hakukriteereissä korostuvat yhteistyökyky ja kokemus kansainvälisestä akateemisesta toiminnasta.

Aleksi Poutanen
Näillä kriteereillä uusi Tampereen yliopisto hakee lisää avainhenkilöitä – paikkoja on auki ainakin 10

Mari Walls on uuden Tampereen yliopiston ensimmäinen rehtori. Hänen valintansa julkaistiin huhtikuussa.

Sami SuojanenAamulehti

Uusi Tampereen yliopisto jatkaa avainhenkilöiden palkkaamista.

Vajaa kuukausi sitten uuden yliopiston rehtoriksi valittiin professori, filosofien tohtori Mari Walls. Keskiviikkona auki tulivat provostin, vararehtoreiden ja dekaanien tehtävät.

Uusi yliopisto palkkaa yhden provostin, kaksi tai kolme vararehtoria ja seitsemän dekaania. Tehtävien hakuaika päättyy toukokuun viimeisenä päivänä.

Provosti toimii tutkimuksen ja koulutuksen akateemisena rehtorina ja konsistorin puheenjohtajana. Provostin tehtävänä on johtaa opetukseen, tutkimukseen, innovaatiotoimintaan ja vaikuttavuuteen liittyvää työtä rehtorin tukena.

Konsistori on koko yliopistoyhteisön yhteinen monijäseninen toimielin. Se päättää esimerkiksi tutkinto-ohjelmista, opetussuunnitelmista, tutkintovaatimuksista ja opiskelijoiden valintaperusteista.

Hakuilmoituksen mukaan provostin tehtävä on viisivuotinen. Tehtävän aloittamisajankohta sovitaan erikseen valittavan henkilön kanssa. Valittavalta odotetaan tohtorin tutkintoa, akateemisia ansioita ja verkostoja.

Saumatonta yhteistyötä

Vararehtoreiden vastuualueet tarkentuvat valittavien henkilöiden profiilien pohjalta. Vararehtorien tehtävät ovat kokoaikaisia ja viisivuotisia.

Vararehtorit vastaavat rehtorin tukena yliopiston koulutuksesta, oppimisympäristöistä, tutkimuksesta ja tutkimusinfrastruktuurista. Heiltä odotetaan saumatonta yhteistyötä uuden yliopiston sisällä ja ulkopuolella toimivien kumppaneiden kanssa.

Vararehtoreita edellytetään tohtorin tutkintoa ja kokemusta menestyksellisestä akateemisesta toiminnasta sekä näyttöjä kansainvälisessä tiedeyhteisössä.

Seitsemän tiedekuntaa

Dekaanit johtavat tiedekuntiensa toimintaa ja taloutta sekä vastaavat tiedekunnan tutkimuksesta ja koulutuksesta. Heiltä odotetaan tohtorin tutkintoa ja kokemusta kansainvälisestä akateemisesta toiminnasta.

Dekaanin tehtävä on pääsääntöisesti kokoaikainen ja kesto sovitaan erikseen samoin kuin aloitusajankohta.

Yliopistossa on seitsemän tiedekuntaa. Ne ylittävät perinteisiä tiedealakohtaisia rajoja. Yliopiston tiedekunnat ovat informaatioteknologia ja viestintä, johtaminen ja talous, kasvatustieteet ja kulttuuri, lääketiede ja terveysteknologia, rakennettu ympäristö, tekniikka ja luonnontieteet sekä yhteiskuntatieteet.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Eiköhän se poismuutto sillisalaatista alkanut jo.

  • Nimetön

    Onneksi on vielä joitakin paikkoja joihin ei pelkkä puolueen jäsenkirja riitä

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio