100 vuotta sitten

"Mutta älköön tämä seikka olko voittamattomana kammona" – lehti kehotti ponnistelemaan muutosten puolesta "sosialistien" merkittävästä asemasta huolimatta

Sata vuotta sitten: Eduskuntavaalien tulos oli lopulta selvillä.

"Mutta älköön tämä seikka olko voittamattomana kammona" – lehti kehotti ponnistelemaan muutosten puolesta "sosialistien" merkittävästä asemasta huolimatta
Minna KurkiAamulehti

Kuun alun eduskuntavaalien tulos oli saatu lopulta laskettua niin, että Aamulehti saattoi ottaa kantaa asiaan 13. lokakuuta 1917.

Tulema oli 109 porvarillista edustajaa ja 91 sosialistia.

"Molemmin puolin oli vaaliosanotto vilkkaampi kuin viime vuonna ja molemmin puolin äänestäjäin lukumäärä tuntuvasti karttui, mutta porvarillisten suhteellisesti runsaammin", lehti tiesi ja jatkoi:

"Kun ajankohta mieltenkuohuineen ja taloudellisine ahdingoineen oli sosialisteille erittäin edullinen, niin sitä suuremmalla syyllä on vaalin tulos katsottava tyydyttäväksi. Suomen kansan tahto on, että eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan kotimaisen hallituksen on hoidettava isänmaan yhteisiä asioita toiseen tapaan kuin miten oli laita hajoitetussa eduskunnassa ja hajonneessa hallituksessa, joissa kummassakin sosialisteillä oli enemmistö."

Lehti ennusti, kuinka ollakaan, uudelle eduskunnalle vaikeita tehtäviä. Kansa oli ohjattava pois "nykyisestä epäjärjestyksestä ja sietämättömistä oloista". Ulkonaisesti tärkeää oli lujittaa valtiollista autonomiaa itsemääräämisoikeutta laajentamalla.

Koska sosialisteilla oli merkittävä vähemmistä, lehti ennusti:

"Jos sosialistinen eduskuntaryhmä samaan tapaan kuin viime eduskunnan sosialistinen enemmistö pysyttelee erillään ja tavoittelee vain luokkaetujensa ajamista ja sosialistisen mielivallan vakiinnuttamista, niin ei ole suuria toiveita positiivisistä tuloksista. Mutta älköön tämä seikka olko voittamattomana kammona, vaan päinvastoin velvoittakoon se uuden eduskunnan enemmistöä ponnistamaan kaikkensa todellisten, oloja pysyväisesti parantavien uudistusten aikaansaamiseksi", lehti kehotti.

Lue täältä koko kirjoitus ja muita uutisia.

Aamulehti käy läpi sadan vuoden takaisia lehtiä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet