terveys

Masennus lähti, kun päihteet jäivät: "Nyt ymmärrän, että kaikki oireeni johtuivat päihderiippuvuudesta"

Päihdetyöntekijä Harri Nyman suree, että toipumiskeskeisiin hoitoihin pääsevät vain ne, jotka pystyvät maksamaan sen itse.Juttu on julkaistu Aamulehdessä ensi kerran 26.7.2017.

Satumaari Ventelä/arkisto
Masennus lähti, kun päihteet jäivät: "Nyt ymmärrän, että kaikki oireeni johtuivat päihderiippuvuudesta"

Päihdetyöntekijä, toipuva päihderiippuvainen Harri Nyman sanoo, että raitistuessaan ihminen ei menetä mitään muuta kuin kurjuuden, ahdistuksen, häpeän, syyllisyyden, pelon, masennuksen, itseinhon ja kelpaamattomuuden tunteen. –Jokaisella on mahdollisuus raitistua.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Harri Nyman muistaa ensimmäisen humalansa: sen hyvän olon tunteen, jonka alkoholi hänelle aiheutti.

Hän muistaa ensimmäiset ravintolakäyntinsä 18-vuotiaana. Sen, kun ujous lähti ja tunsi pystyvänsä mihin vain. Hyvin pian Nymanin oli vaikea kontrolloida juomistaan ja tekemisiään.

Parissa vuodessa Nymanin alkoholinkäyttö alkoi häiritä hänen läheisiään. Hän neuvookin nyt, että jos alkoholinkäyttö häiritsee muita, siinä todennäköisesti on jotain pielessä.

Ajan oloon Nymanin kaveripiiri muuttui. Aiemmat kaverit alkoivat tuntua ahdasmielisiltä.

–Halusin olla niiden kanssa, joiden alkoholinkäyttö oli samanlaista. Näin minun ei tarvinnut hävetä eikä tuntea itseäni erilaiseksi.

Seuraavaksi Nyman alkoi juoda ravintolan perällä yksin. Seuralaiseksi riitti alkoholi. Sitten hän ei enää lähtenyt ravintolaan, vaan joi yksin kotona.

–Suurin osa juo nykyään kotona, salaa. Äiti juo kodinhoitohuoneessa ja isä autotallissa. Monissa perheissä ei enää nähdä itse juomista, mutta nähdään humala, Nyman tietää.

Hänen mukaansa alkoholiriippuvuudesta puhuttaessa oikea kysymys ei ole, kuinka paljon tai kuinka usein juot, vaan se, paljonko alkoholi pyörii ajatuksissasi.

Taskut täynnä pillerireseptejä

Alkoholin käytön lisääntyessä Nymania alkoivat vaivata ahdistus, pelot ja unettomuus. Hän luuli sairastavansa masennusta ja kiersi lääkärit hakemassa apua olotilaansa.

–Aloitin Tampereen Hämeenkadun länsipäästä ja kävin läpi kaikki lääkäriasemat, joita Tampereelta löytyi. Tulin pois taskut täynnä pillerireseptejä ja uskoin, että nyt ahdistus lähtee ja elämä paranee.

Pian hän tajusi, ettei selviä ilman pillereitään.

Vuosina 1998–2002 Nymania hoidettiin parikymmentä kertaa Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa Nokialla, koska hänen katsottiin olevan masentunut ja psyykkisesti sairas.

–Nyt ymmärrän, että kaikki oireeni johtuivat päihderiippuvuudesta. Se aiheutti minulle masentuneisuutta, itseinhoa, jatkuvaa syyllisyyttä ja kelvottomuuden tunteita.

Toipuva päihderiippuvainen Harri Nyman kertoo, miten päihderiippuvuudesta voi päästä eroon:

 

Ei koskaan selvin päin humalassa rattiin

Harri Nyman kuvaa alkoholiriippuvaisen ajatusten kulkua; tämä muistaa selvät päivänsä, mutta ei juomiaan. Tämä muistaa aikaansaannoksensa, mutta ei tekemättä jättämisiään. Tämä tietää muiden alkoholin kulutuksen, mutta ei omaansa. Näin hän voi todistella, ettei hänen alkoholinkäyttönsä ole riistäytynyt hallinnasta.

–Alkoholisti juo jokaiseen vastoinkäymiseen ja jokaiseen onnistumiseen. Hän juo, kun menee huonosti ja hän juo, kun menee hyvin. Hän juo, jotta tuntuisi joltakin. Syy juomiseen löytyy aina.

Alkoholiriippuvainen alkaa myös toimia vastoin arvojaan.

–En koskaan selvin päin menisi humalassa auton rattiin, Nyman ilmaisee asian.

Masennus hävisi kuukaudessa

Kun Nyman joi työpaikkansa ja parisuhteensa, päihteidenkäytöltä lähti viimeinenkin pidike. Ahdisti ja masensi. Ohi menevä lumiaura sai sydämen tykyttämään, sängystä nouseminen pelotti. Päihteet olivat viedä häneltä hengen.

Hän yritti itse raitistua, mutta vieroitusoireista johtuvat säryt, unettomuus ja päässä tuntuvat sähköiskut saivat luovuttamaan. Hän haki apua katkaisusta ja klinikoilta, tuloksetta.

Vasta, kun hän vuonna 2003 pääsi Minnesota-hoitoon, hän ymmärsi sairastavansa sairautta nimeltä alkoholismi. Toivo virisi: olisiko hänenkin mahdollista päästä eroon päihteistä?

Nyman sanoo, että jos odotetaan päihderiippuvaisen omaa halua raitistua, sitä ei välttämättä ikinä tule.

–Sillä ei ole merkitystä, millä motivaatiolla päihderiippuvainen lähtee hoitoon. Ei ole väliä, onko se vaimon, äidin vai työnantajan motivaatio. Tärkeää on se, mitä hoidon aikana tapahtuu. Se, että ulkoinen motivaatio vaihtuu sisäiseksi motivaatioksi.

Minnesotassa Nymanilta purettiin nopeasti lääkitys. Hänelle sanottiin, että jos häntä vielä kuukauden päästä masentaa, pitää mennä lääkäriin, mutta todennäköisesti ei masenna.

–Ja totta, kun kuukausi oli mennyt, masennus oli hävinnyt. Olin kuin Liisa Ihmemaassa.

Nyman uskoo, että toipumiskeskeinen hoito tehoaa, koska se on lääkkeetön, siellä puhutaan sairaudesta sen oikeilla nimillä, siellä joutuu miettimään asioita ja siellä otetaan läheiset mukaan hoitoon.

Satumaari Ventelä/arkisto
Harri Nyman sanoo, että jos odotetaan päihderiippuvaisen omaa halua raitistua, sitä ei välttämättä ikinä tule. –Sillä ei ole merkitystä, millä motivaatiolla päihderiippuvainen lähtee hoitoon. Ei ole väliä, onko se vaimon, äidin vai työnantajan motivaatio.

Harri Nyman sanoo, että jos odotetaan päihderiippuvaisen omaa halua raitistua, sitä ei välttämättä ikinä tule. –Sillä ei ole merkitystä, millä motivaatiolla päihderiippuvainen lähtee hoitoon. Ei ole väliä, onko se vaimon, äidin vai työnantajan motivaatio.

Suku kerää kolehdin maksaakseen hoidon

Harri Nyman työskentelee nyt päihderiippuvaisten parissa klinikallaan Tampereella. Hänen mielestään Tampereen päihdehoidossa on monta perustavanlaatuista seikkaa pielessä.

Ensimmäinen on se, että toipumiskeskeisiin hoitoihin on todella vaikea saada maksusitoumusta. Päihderiippuvaisten vaihtoehdoksi jää kustantaa hoito itse. Se tarkoittaa, että hoitoon pääsevät vain maksukykyiset.

–Tiedän tapauksia, joissa päihderiippuvainen on ottanut hoitoa varten pankista lainan tai suku on kerännyt kolehdin. Kolmannen polven työtön tai muu vähävarainen jää avun ulkopuolelle, vaikka kaikilla pitäisi olla oikeus saada apua ja hoitoa. Missä muussa sairaudessa toimittaisiin näin?

Nyman tähdentää, että etenkään nuorille, jotka ovat alkaneet käyttää päihteitä lähes lapsena, ei auta viikon katko ja sitten avohoito, koska alkoholi-, ja etenkin lääkeaine- ja huumeriippuvuudessa on kyse vakavasta fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta riippuvuudesta.

–He tarvitsevat pitkän, intensiivisen laitoskuntoutuksen ja sen jälkeen avohoitoa. Ihmisen, jonka perhe-elämää päihteet ovat hallinneet jo lapsesta lähtien, pitää opetella tavallinen elämä a:sta ö:hön. Sosiaalinen riippuvuus on hyvin vahva.

Nyman katsoo, että myös alkoholistit tarvitsevat katkaisuhoidon lisäksi jatkokuntoutuksen, mutta pahoittelee, että siihen on Tampereella nykyään vaikea päästä, koska useat hoitopaikat on lakkautettu.

Bentsot ovat pahinta

Nyman suhtautuu kriittisesti Tampereen kaupungin suosimaan, mielipiteitä jakavaan huumeriippuvaisten korvaushoitoon, koska katsoo, ettei se hoida, vaan pitää yllä riippuvuutta.

–Korvaushoito on halvin ja helpoin tapa hoitaa huumeriippuvaisia. Ymmärrän korvaushoidon väliaikaisena apuna, mutta se ei saa kestää vuosia, sillä vaikka annos ei päihdytäkään, se pitää yllä riippuvuutta. Se on sama kuin alkoholistille annettaisiin aamu- ja iltaryyppy, jotta hän ei tule krapulaan.

Nyman pitää vaarallisena yleistä tapaa hoitaa alkoholi- tai huumeriippuvaista bentsodiatsepiineilla, kuten Diapamilla.

–Bentsot ovat pahinta, jota päihderiippuvaiselle voi antaa. Ne vaikuttavat aivojen mielihyväkeskukseen samalla tavalla kuin alkuperäinenkin päihde. Niillä alkoholistista tehdään sekakäyttäjä, hän varoittaa.

Jotkut lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta

Perimällä on suuri vaikutus päihderiippuvuuden puhkeamiseen. Muun muassa tutkimusprofessori Kalervo Kiianmaa on todennut, että vaikka päihderiippuvuuteen tarvitaankin aina päihteiden käyttöä, perintötekijöillä on suuri vaikutus riippuvuuden kehittymiseen ja muut alkoholin käyttöä selittävät tekijät, kuten mielenterveydelliset syyt, ovat tosisijaisia.

Alkoholismisairaus periytyy usein äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle.

Ei ole olemassa yhtä alkoholistigeeniä, vaan eri geenipoikkeamat vaikuttavat päihderiippuvuuden syntyyn. Perimän vaikutus alkoholiriippuvuuden syntyyn on nykytiedon mukaan noin 50 prosenttia.

Huumausaineina pidettäviin lääkevalmisteisiin kuuluvat muun muassa Diapam, Opamax, Tenox, Fentanyl, Panacod ja Tramal.


Lue myös nämä


Kommentit (14)

  • Nimetön

    Erilaiset hoidot toimivat eri ihmisille, mutta kyllä kuningas alkoholi on sellainen pirulainen, että jos sen kynsistä voidaan pelastaa varsinkin alkoholistin läheiset, niin kaikki mahdollinen hoito kannattaa antaa. Alkoholisti ei ole ainoa, jonka alkoholi sairastuttaa. Siinä sairastuu usein myös koko lähipiiri, erityisesti puoliso ja lapset. Vanhemmatkin usein kärsivät.

  • Kaljasankopoika

    Olen koko aikuisikäni ollut enemmän tai vähemmän juoppo.
    Nyt tilanne on ajautunut siihen pisteeseen että olen pitkäaikaistyötön eli elän tuilla.
    Sain aikoinani potkut juuri sen takia että jatkuva ryypiskely aiheutti jonkinlaisen saamattomuuden, ehkä masennuksen.
    Ikinä en ole tuon takia käynyt lääkärissä.
    Tulojen pienuuden takia nyt on ollut pakko ryhdistäytyä kun on pitänyt päättää juonko olutta joka päivä vai syönkö kuukauden viimeisellä viikolla muutakin kuin kaurapuuroa.
    Olen vähentänyt reilusti juomista ja pisin raitis putki on ollut 1,5 viikkoa ja juomisputket on jääneet parin päivän pituisiksi.
    On uskomaton tunne miten saa taas aikaiseksi ihan perusjuttuja jotka aiemmin tuntuivat ihan ylivoimaisilta.
    Sekä kehtaa taas liikkua ulkona selkä suorana eikä vain häpeillen hae olutsatsia nopeasti lähikaupasta.
    Huonekalut olivat vielä hetki sitten niillä paikoilla joihin ne vuosi sitten muutossa jäi.
    Muuttolaatikotkin olen nyt purkanut kaikki ja kasannut vuoden paketissa olleet hyllyt.
    Auto on pesty ekan kerran vuoteen…näitä esimerkkejä riittää loputtomiin.
    Nyt pitää päättää että voinko olla kohtuukäyttäjä vai pitääkö alkaa täysin raittiiksi.
    Tällä hetkellä tuntuu siltä että kohtuukäyttö ei onnistu koska jos ostan olutlaatikon niin kaikki pitää juoda heti, vaikka ei oikein tekisi edes mieli. Ei vain pysty lopettamaan.
    Ja kun juon yhtenä päivänä niin on melkein pakko juoda seuraavanakin.
    Tulee tunne et miksi ei tänään kun eilenkin.
    Tavallaan joka kerta pelottaa se lopettaminen kun voi tulla painajaisia jne.
    Mutta tärkeintä on ollut huomata se että retkahtamiset pitää antaa itselle anteeksi.
    Aina voi aloittaa raitistumisen uudestaan, koska jos sitä ei tee niin juomaputki jatkuu vain.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio