Sää

Marraskuu jatkuu tavanomaista lämpimämpänä – Pikatalvi vierailee keskiviikkoiltana Pirkanmaalla

Sää jatkuu Pirkanmaalla edelleen tavanomaista lämpimämpänä. Torstai on viikon lämpöisin päivä, elohopean noustessa jopa neljään plusasteeseen.

Jukka Vuokola
Marraskuu jatkuu tavanomaista lämpimämpänä – Pikatalvi vierailee keskiviikkoiltana Pirkanmaalla

Keskiviikkona sateet tulevat Pirkanmaalla lumena tai räntänä.

Satu PeltolaAamulehti

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko kertoo, että Tampereen alueella sää on noin kahden asteen verran tavanomaista lämpimämpää, eikä muutosta ole lähipäivinä näkyvissä.

Kokon mukaan tavanomaista lämpimämmät vuorokauden keskilämpötilat johtuvat pääosin pilvisistä öistä.

–Lämpötilat pysyttelevät lähipäivien ajan edelleen muutaman asteen plussan puolella. Torstain vastainen yö on kuitenkin poikkeus, kun lämpötila laskee nollan tuntumaan, Kokko kertoo.

Yötä edeltää Pirkanmaalle keskiviikkoiltana lännestä saapuva sadealue.

Kokko kertoo, että sateet tulevat Pirkanmaalla lumena tai räntänä.

–Sadealue on kuitenkin kapea, ja se liikkuu Pirkanmaan yli melko nopeasti, Kokko lisää.

Torstaina sää selkenee Pirkanmaalla. Perjantai on torstain tapaa harmaa ja sateinen, mutta viikonloppuna sää jälleen selkenee ja aurinko näyttäytyy.

Pakkasta näkyvissä

Kokko kertoo, että myös ensi viikon alkupuoli jatkuu lämpötilojen puolesta samanlaisena, mutta ensi viikon torstaina säätyyppiin on tulossa muutos.

–Ensi viikon loppupuolella elohopea painuu torstaista alkaen muutamaksi päiväksi pakkasen puolelle, mutta tämänhetkisten ennusteiden mukaan näyttäisi siltä, että säätyyppi vaihtuu tämän jälkeen jälleen lämpimämmäksi, Kokko sanoo.


Kommentit (3)

  • Marianne

    Missäs sinä Shamaani oikein asut, kun on kolme mustaa joulua ollut. Kerro heti niin muutan sinne. Ei täällä ainakaan ole ollut lumetonta. Valitettavasti.

  • H.L.Tre

    Ilmastonmuutos on tosi asia.. Se näkyy meillä siten, että jouluna ja juhannuksena on sama lämpötila..

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet