Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Loska ja räntä vaikuttavat keskiviikkona lehtien varhaisjakeluun: "Tunnin myöhässä normaalista"

Maanantaina ja tiistaina ajokeliä vaikeuttanut räntäsade vaikeuttaa lehtien varhaisjakelua keskiviikkoaamuna. Muun muassa Aamulehden varhaisjakelusta vastaavan Alma Manun yöesimies Hanna Kankaanpää varoittaa jo etukäteen lehden tilaajia viivästymisestä. –Hankalat keliolosuhteet näkyvät väistämättä keskiviikon jakelussa. Vaikeinta tilanne on pikkuteillä. Lehdenjakajan aikataulussa viive kertaantuu jokaisen postilaatikon kohdalla, Kankaanpää sanoo. Hän pitää jo lähes varmana, ettei kaikkia varhaisjakelun piiriin kuuluvia lehtiä saada jaettua keskiviikkona palvelulupauksen mukaisesti kello 6:een mennessä. –Jos pitää ennustaa, jakelu on monin paikoin vähintään tunnin myöhässä normaalista, hän varoittaa.