Turun puukotus

Lomailevan varussotilaan sotilaspuku oli maali Turun puukottajalle – Puolustusvoimat pitää silti kiinni varussotilaan asepukupakosta

KRP:n mukaan sotilaspuku edusti Isisiä ihailevalle puukottajalle Suomen valtiota. Puolustusvoimat perustelee asepukupakkoa sillä, ettei kasarmeilla ole tiloja varussotilaiden siviilivaatteille.

Jori Liimatainen
Lomailevan varussotilaan sotilaspuku oli maali Turun puukottajalle – Puolustusvoimat pitää silti kiinni varussotilaan asepukupakosta

Puolustusvoimat kertoo käyneensä jo pitkään sisäistä keskustelua myös henkilöstöönsä ja varussotilaisiin kohdistuvan uhan todennäköisyydestä. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Rebekka HärkönenLännen Media

Varussotilaan valikoituminen Turun puukkoiskun potentiaaliseksi kohteeksi ei muuta Puolustusvoimien pukeutumiskäytäntöjä. Varussotilaan on jatkossakin pakko matkustaa lomalle asepuvussa, kertoo Puolustusvoimat Lännen Medialle.

–Turun isku ei ole muuttanut Suojelupoliisin aiempaa uhka-arviota. Uhka-arvioissa tai Turun tutkinnan tuloksissa ei ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella harkitsisimme uusi toimia esimerkiksi pukeutumisen suhteen, sanoo turvallisuuspäällikkö Hannu Koivisto Puolustusvoimien pääesikunnasta.

Keskusrikospoliisi (KRP) julkisti viime viikolla Turun puukotuksiin liittyviä yksityiskohtia. KRP:n mukaan Abderahman Bouanane aikoi ensin puukottaa Turun linja-autoasemalla lomille lähdössä ollutta varussotilasta. Hän luopui ajatuksesta ympäristön häiriötekijöiden takia.

–Sotilaspuvussa ollut varussotilas edusti hänelle valtiovaltaa. Kun Suomen valtio on mukana Syyrian kriisissä, hänen näkemyksensä mukaan varusmieheen eli sotilaaseen kohdistettu väkivalta olisi ollut oikeutettua, puukotusjutun tutkinnanjohtaja Olli Töyräs KRP:sta kuvaili puukottajan logiikkaa.

Asepuvuista luopuminen alistumista

Viranomaiset ovat olleet terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen iskujen kohteina myös muualla Euroopassa. Koiviston mukaan Puolustusvoimissa on käyty asiakokonaisuudesta keskustelua jo pitkään.

–Varusmiesten ja koko henkilökuntamme turvallisuus on meille tärkeää, Koivisto sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että terroristisessa tarkoituksessa toimivat henkilöt pyrkivät länsimaisen yhteiskunnan romahduttamiseen. Sotilasasujen häviäminen katukuvasta saattaisi näyttäytyä vastapuolen silmissä voittona.

–Joissakin maissa, kun tilanne on mennyt riittävän pitkälle, pukujen riisumisen sijaan sotilasasuisille onkin annettu aseet käteen, Koivisto toteaa.

Vastaavaa Suomessa ei ole harkinnassa.

Varussotilaiden sotilaspuku tärkeä perinne

Puolustusvoimat ohjeisti varussotilaita pian Turun iskun jälkeen valppauteen ja kehotti välttämään yksin liikkumista siviilissä asepuku päällä. Kantahenkilökunta sai samaan aikaan ohjeistuksen välttää virka-asun käyttämistä vapaa-ajalla tai matkustettaessa.

–Eri henkilöstöryhmille annetut ohjeet eroavat toisistaan paljolti käytännön syistä. Osa henkilökunnasta voi työskennellä samassa paikassa vuodesta toiseen, kun taas toisten työ on hyvin liikkuvaista, Koivisto kuvailee.

Puolustusvoimien mukaan varuskunnissa ei ole tiloja varussotilaiden siviilivaatteiden turvalliseen säilyttämiseen.

–En kiistä, etteikö tämä asia olisi järjesteltävissä. Mutta on muitakin näkökohtia, kuten perinteet ja tasavertaisuus, Koivisto perustelee.

Asepalveluksen suorittaa yli 20 000 henkilöä vuosittain. Joukossa on varussotilaita kaikista mahdollisista sosiaaliekonomisista taustoista ja uskontokunnista.

–Asepuvussa kaikki ovat yhdenvertaisia. Myös perinteenä sotilaspuvulla on tärkeä merkitys katuvassa, se luo turvallisuutta. Tämä tuli vahvasti esiin syksyn some-keskusteluissa, Koivisto sanoo.

Varusmiesliitto ei ymmärrä

Varusmiesliitolta ei heru ymmärrystä Puolustusvoimien joustamattomuudelle. Liitto vaati viime joulukuussa, että varussotilaat saisivat itse valita, missä asussa he lähtevät lomille tai palaavat siviilistä kasarmille.

–Linjamme on edelleen sama. Näemme, ettei varusmiesten turvallisuutta saa vaarantaa palveluksen suorittamisella, toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Jaakko Kivistö.

–Puolustusvoimissakin on tunnustettu, että sotilasasuun liittyy turvallisuusuhka. Keskustelua pidemmälle asia ei ole edennyt.

Aamulehti on päättänyt välttää sukupuolittuneita, -miespäätteisiä sanoja ammateista ja tehtävistä. Siksi teksteissämme voi esiintyä totutusta poikkeavia ilmaisuja.

Palkkasotilaille ohjeistus suosia siviilivaatteita

Keskusrikospoliisin mukaan Turun puukottaja aikoi puukottaa varussotilasta Turun linja-autoasemalla. Lomailemaan lähdössä ollut sotilasasuinen varussotilas symboloi puukottajalle valtiovaltaa.

Puolustusvoimat (PV) ohjeisti varussotilaita valppauteen, kun nämä liikkuvat siviilissä asepuku päällä ja kehotti kantahenkilökuntaansa välttämään virka-asun käyttämistä vapaa-aikana sekä matkustettaessa.

Varusmiesliitto vaati joulukuussa Puolustusvoimia luopumaan lomalle lähtevien ja sieltä palaavien varussotilaiden asepukupakosta. Liiton mielestä varussotilailla pitäisi olla oikeus käyttää halutessaan siviilivaatteita näissä tilanteissa.

PV:ssa on tiedostettu turvallisuusriski jo pitkään, mutta koska Suojelupoliisikaan ei ole nostanut uhka-arviota Turun puukotusten jälkeen, varussotilaiden asepukupakosta luopumista se ei edes harkitse.

PV perustelee varussotilaiden lomapukua myös perinteellä, yhdenvertaisuudella ja sillä, ettei kasarmeilla ole tilaa siviilivaatteille.


Lue myös nämä


Kommentit (8)

  • Kai Palo

    Puolustisvoimat on tässä asiassa oikeassa.Hyvä.

  • Jukkis

    Varusmiehet voisivat aivan hyvin säilyttää siviili vaatteita autoissaan kyse on periaatteesta armeija ei oikeasti välitä heidän turvallisuudestaan vaan kyse on arvovallasta ja kiiltävästä julkikuvasta

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio