Lavastaja hävisi kiistan Kaurismäki-elokuvan lavastuksen tekijänoikeuksista – joutuu maksamaan 88 000 euroa tuotantoyhtiölle

Lavastaja katsoi, että hänet olisi pitänyt elokuvan lopputeksteissä mainita ainoana lavastajana ja selkeästi erottaa lavasterakentajista.

URO
Lavastaja hävisi kiistan Kaurismäki-elokuvan lavastuksen tekijänoikeuksista – joutuu maksamaan 88 000 euroa tuotantoyhtiölle

Toivon tuolla puolen -elokuva kuvattiin pääosin Helsingissä.

STT

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen tuotantoyhtiö Sputnik on voittanut kiistan lavastuksen tekijänoikeuksista. Markkinaoikeus hylkäsi tänään antamassaan päätöksessä lavastajan kanteen, jolla tämä vaati korvauksia tekijänoikeuden loukkauksesta.

Kyse oli viime vuonna ensi-iltansa saaneen elokuvan Toivon tuolla puolen lavastuksesta. Elokuva on kuvattu pääosin Helsingissä. Se kertoo syyrialaisesta pakolaisesta ja suomalaisesta kauppamatkustajasta.

Lavastuksesta vastannut mies vaati tuotantoyhtiöltä 25  000 euron korvauksia. Lisäksi hän vaati, että elokuvasta on hävitettävä kaikki ne kopiot, joiden lopputeksteissä on hänen lisäkseen mainittu lavastajina muita henkilöitä.

Lavastaja katsoi, että hänet olisi pitänyt elokuvan lopputeksteissä mainita ainoana lavastajana ja selkeästi erottaa lavasterakentajista. Vaatimustensa perusteluissa hän mainitsi, että aiemmissa tuotannoissa Sputnik-yhtiö on erotellut varsinaiset lavastajat lavasterakentajista.

Markkinaoikeuden mukaan elokuva on visuaalisilta osiltaan kokonaisuus, jonka muodostavat lavasteet ja rekvisiitta sekä muu visuaalinen ilme. Vaikka lavastukseen on voinut liittyä merkittävääkin henkistä luomistyötä, siitä ei oikeuden mukaan välttämättä seuraa, että lavastus olisi elokuvasta erotettavissa oleva itsenäinen teos.

Markkinaoikeus määräsi tuomiossaan, että lavastaja joutuu maksamaan tuotantoyhtiölle noin 88  000 euroa oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja.

Oikeus kuuli asiantuntijoina elokuvan tutkijaa, elokuvakäsikirjoittajaa, arkkitehtuurin emeritusprofessoria sekä elokuva- ja televisiotuotannon professoria.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio