ihmiset

Kun sanat piirtyvät iholle sormiaakkosin – Hervannassa juhlistettiin kuurosokeiden päivää Helen Kellerin syntymäpäivänä

Kuurosokeaa ihmistä kannattaa koskettaa kevyesti, kun saapuu paikalle ja poistuu, ja muun kuin lähipiirin on syytä kertoa, kuka on.

Silja Viitala
Kun sanat piirtyvät iholle sormiaakkosin – Hervannassa juhlistettiin kuurosokeiden päivää Helen Kellerin syntymäpäivänä

Maija Kanerva (oikealla) ja avustaja Mervi Saario ottivat tuntumaa sokeainshakkiin. Syksyllä parvivaljakko suunnittelee osallistuvansa shakkikurssille, jota järjestetään kerran viikossa. Kanervaa houkutteli kurssille mukaan sokeainshakin SM-kisoissa hyvin menestynyt mies. Jos Kanerva osallistuu, hänestä tulee ryhmän ensimmäinen nainen.

Silja ViitalaTampere

Letut tuoksuvat, jostain kantautuu musiikkia. Taivas on puolipilvinen, pihalla oleskelee puolensataa ihmistä. Puheensorinaakin kuuluu, mutta eniten silmiin pistää vilkas käsien liike kaikkialla.

Täällä Tampereen Hervannassa, Suomen kuurosokeiden toimintakeskuksessa juhlistettiin keskiviikkona Helen Kellerin syntymäpäivää, joka on myös kansainvälinen kuurosokeiden päivä.

Silja Viitala
Rauno Koskinen (vasemmalla) kommunikoi tulkki Aku Kervisen kanssa sormiaakkosilla. Sormiaakkoset tehdään henkilön kämmenpohjaan, sanat kirjain kerrallaan. Koskinen on kuurosokea, mutta kuulee vähän ääntä. Hän nautti tapahtumassa erityisesti taustamusiikista, ja suunnitteli seuraavaksi nauttivansa letun.

Harrastelijamuusikot Sigrid Friis ja Robert Pichè musisoivat aistipuutarhassa. Viulua soittava Friis on aistipuutarhuri Veera Friisin tytär, ja poikkihuilisti Pichè oli paikalla tukihenkilönä toimivan vaimonsa kanssa. Soittolistalla oli muun muassa Cats-musikaalin Memory.

Kuurosokeiden hallituksen jäsen Timo Peltomäki joi mustaa kahvia ja kokosi sokeille suunnattua peliä. Peltomäki on hallituksessa ensimmäistä kauttaan ja sen toinen tamperelainen jäsen.

Kuurosokeiden hallituksen jäsen Timo Peltomäki joi mustaa kahvia ja kokosi sokeille suunnattua peliä. Peltomäki on hallituksessa ensimmäistä kauttaan ja sen toinen tamperelainen jäsen.

Helen Keller syntyi Yhdysvalloissa 27.6.1880 terveenä tyttönä. Hieman alle kaksivuotiaana Keller sairasti kuumetaudin, joka vei häneltä näön ja kuulon. Keller oli syntynyt varakkaaseen perheeseen, ja pärjäsi lähipiirinsä kanssa yhdessä sovituilla viittomilla.

Voimakastahtoinen Keller alkoi kuitenkin jo lapsena turhautua ilmaisunsa vaatimattomuuteen. Niinpä Kellerin vanhemmat hankkivat raivokohtauksia saavalle tytölleen apua.

Lopulta apu löytyi opettaja Anne Sullivanilta, jonka johdolla Keller oppi sormiaakkoset. Kelleristä tuli sittemmin ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut kuurosokea ja aktivisti.

Miten lähestyä kuurosokeaa?

Näkevää ihmistä kuurosokean lähestyminen saattaa arveluttaa. Miten toimia? Onko syytä kiusaantua, jos huomaa jatkuvasti elehtivänsä ja liikuttavansa päätään? Kuurosokeaa visuaalinen viestintä ei haittaa, kunhan näkevä muistaa toisen rajoitteet.

Kuurosokeaa kannattaa koskettaa kevyesti, kun saapuu paikalle ja poistuu. Muun kuin lähipiirin on syytä kertoa, kuka on.

Jos kuurosokealla on tehtävä kesken, älä keskeytä. Keskity keskusteluun, ja jos ojennat jotain, kerro mitä annat. Jos kuurosokea kuulee tai näkee yhtään, puhu häntä kohti ja pidä olosuhteet optimaalisina: älä seiso vastavalossa, artikuloi selkeästi.

Ja kysy, jos asia jää epäselväksi!

Silja Viitala
Suomen kuurosokeat ry:n toimintakeskus sijaitsee Tampereen Hervannassa. Keskuksen pihalle on rakennettu aistipuutarha, jossa kasveista pääsee nauttimaan muutenkin kuin silmien kautta. Aistipuutarhassa kaiken on ehdottomasti oltava myrkytöntä, ja kasveja on arvioitava myös muuten kuin ulkoisen kauneuden perusteella. Kuvassa olevan nukkapähkämön entinen nimi on lampaankorva, ja siltä pehmeälehtinen kasvi myös tuntuu.

Hilja Niiranen sitoi aistipuutarhassa useita kukkakimppuja. Kuvassa olevan kimpun valkoinen pioni tuntui Niirasen käsiin mukavalta ja vähän muoviselta. Niiranen asuu toimintakeskuksen pihapiirissä ja kasvattaa kukkia myös itse.

Ari Kääpä on lähes täysin kuurosokea, toisella silmällään hän näkee vähän. Kääpä kommunikoi pihapiirissä elävästi viittomakielen avulla. Hän harrastaa nikkarointia ja on rakentanut muun muassa aistipuutarhan puiset kasvilaatikot. "Jumaloin tätä paikkaa", Kääpä sanoo.

Fred Stein/zuma wire
Helen Kelleristä tuli sittemmin ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut kuurosokea ja aktivisti.

Helen Kelleristä tuli sittemmin ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut kuurosokea ja aktivisti.

Korjaus 27.6.2018 klo 21: Poistettu nukkapähkämön kuvan kuvatekstistä virke, jonka mukaan keskus olisi muuttanut täysin Tampereelle. Se on keskittänyt hallintonsa Tampereelle.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio