Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutiset

Juuri nyt: Räjähdys happitäyttöasemalla Pirkkalassa Oikaisu Kaikki koronaviruksesta: Koko maassa viisi uutta tartuntaa, Pirkanmaalla jälleen nollapäivä – Aurinkomatkat kertoo lisäävänsä lomalentojaan Eurooppaan Työryhmä nostaisi suostumuksen puutteen raiskauksen tunnusmerkiksi Hallitus päättää pian, mistä maista Suomeen saa matkustaa vapaasti – nämä maat täyttävät ilmoitetut kriteerit Tämä kaikki Tampereen henkirikoksesta tiedetään: yksi kuoli, toinen loukkaantui vakavasti, epäillyt sukulaisia – Nyt kolmekymppistä naista esitetään vangittavaksi Laumasuoja vaikuttaa syntyvän huonosti koronavirukselle – vain viisi prosenttia espanjalaisista on altistunut virukselle, selviää tutkimuksesta Aamuyöllä tehtiin historiaa: Katso video ja kuvat, kuinka ensimmäinen Tampereen ratikka kurvaa Hervannan kaduille auringon noustessa Sijoittajaryhmä osti kuntoutumiskeskuksen Kangasalta, mukana tamperelaislähtöinen NHL-legenda – edessä on iso remontti Akaan Toijalassa tavoitellaan tornitalon korkeuksia, kaupungin korkein talo nousee yhdeksään kerrokseen – tältä se näyttää maisemassa Pieni pirkanmaalaiskunta kampeaa syntyvyyttä nousuun erityisellä vauvarahalla: 500 euron syntymälahja ja yhteensä 3 500 euroa seitsemänä vuonna Tältä näyttää Tammelan purkutyömaalle nouseva korkea kerrostalo – paikalle tulee kaupungin toiveiden mukaisesti liiketilaa ja paljon asukkaita, mutta Tokmanni ei palaa Yritys voi saada koronatukipäätöksen muutamassa päivässä – hakemusten käsittelyyn kymmeniä uusia käsipareja: näin tukihaku toimii Työntekijöiden oikeuksia polkenut yritys siivosi tamperelaista koulua vuosia, yrittäjää epäillään ihmiskaupasta – ”Järkyttävä juttu” Tampereella tehdään nyt kovaa vauhtia sovellusta, jonka toivotaan pian olevan kaikkien suomalaisten puhelimissa – Näin toimii koronaviruksen jäljityssovellus Ensimmäiset alaikäiset turvapaikanhakijat saapuvat Kreikan leireiltä – karanteeniajan jälkeen heidät sijoitetaan ympäri Suomen, yksi paikka Hämeenkyrössä Elokuvasäveltäjälegenda Ennio Morricone, 91, on kuollut 180 alokasta astuu tänään palvelukseen: Näin tiukkaa on arki poikkeusoloissa Pirkkalassa – ”Vanhojen setien on turha väittää, että ennen oli rankempaa” Oikaisu Tampereen Tullin saunan konkurssi raukesi, rästimaksuja kymmeniä tuhansia euroja – Ville Virkki: ”Tämä oli yhden aikakauden päätös ja henkisesti iso paukku” Poikkeuksellisen ajan ensimmäinen erä marssi Parolaan, tällaiset olivat tunnelmat uuden edessä: ”Kyllä se selviää, kun tuonne kävelee” Sovittelu ei tuottanut tulosta Pälkäneellä – vajoava rivitaloyhtiö ja kunta käräjille keväällä 2021 Kovat tuulenpuuskat pitäneet pelastuslaitoksen kiireisenä Pirkanmaalla, puita kaatunut teille: ”Suurempia vahinkoja ei ole sattunut” Akaa joutuu siirtämään henkilöstönsä pois kaupungintalolta – työntekijät väistävät kolmeen eri paikkaan Katso kartat: Tieliikennelaki tuo Tampereen pyöräilijöille nyt uusia sääntöjä – pian ensimmäisillä yksisuuntaisilla teillä saa ajaa vastavirtaan ja pyöräilijät saavat omia ”suojateitä” Uutta tietoa Tampereen isosta poliisioperaatiosta: Naapuri heräsi kovaan huutoon, yksi kuoli välikohtauksessa – käräjäoikeus vangitsi alaikäisen nuoren Säässä tapahtui täyskäännös: Nokialla satoi viidessä päivässä enemmän kuin koko kesäkuussa, ja lisää on luvassa – näin paljon sademäärät poikkesivat keskiarvosta Jopa sadat junamatkustajat odottivat Parkanossa bussikyytiä – ratajärjestelmävika pysäytti pohjoisesta tulleen junan matkan, nyt junat kulkevat taas Krp: Helmikuussa alkanut esitutkinta ulkoministeri Haaviston ministerivastuuasiassa on valmistunut Pilkington aloittaa satoja koskevat yt-neuvottelut, puolet vaikutuksista Tampereelle – ”Se on selvä, että jos väkeä on 550 ja töitä huomattavasti vähemmän, edessä on yt:t” Suosittu sauna aukeaa ison remontin jälkeen Tampereella – kävijöiden määrä hurjassa kasvussa Japanin rankkasateiden uhriluku yli 40 – sateet yltyvät Kyushun saarella IS: Televisiokuuluttaja Arja Tuomarila on kuollut 78-vuotiaana Poliisi vahvistaa Tampereella tapahtuneen henkirikoksen – toinen epäillyistä alaikäinen Sveitsissä ja Norjassa liikenteessä kulkee vetybusseja ja vetyrekkoja – Suomessa uusiutuvalla vedyllä olisi mahdollista vähentää päästöjä niin merellä kuin teillä Tämä risteys on yksi Tampereen raitiotien vaarallisimmista – lähestyvä ratikka jää helposti täysin pimentoon, näin siinä ajetaan EU-komissio patistaa Suomea korjaamaan säteilyturvan puutteita – direktiivi tiukkeni Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen Oikaisu Autio saharakennus sytytettiin palamaan Orivedellä – poliisi tutkii tapausta Rasinkankaiden värikäs puutarha ihastuttaa Tampereella: ”Olen oppinut kaiken kantapään kautta” – Katso tietäjän vinkit helpoista ja kestävistä perinneperennoista Pääministeri Marin reagoi HS:n paljastukseen siivousalan ongelmista – "Hyväksikäytön pitäisi olla työnantajalle niin suuri riski, ettei se kannata" Tamperelainen kiinteistönvälittäjä Janne Savolainen on tienannut 23-vuotiaasta lähtien yli 100 000 euroa vuodessa – Nyt hän kertoo, miten nousi alan huipulle Tältä näyttää mansikkafirmojen kova arki lähietäisyydeltä Pirkanmaalla: miljoonaluokan bisnestä ja jopa 16 tunnin päiviä – ”Ei tämä ole täysjärkisten hommaa” Oikaisu Jopa ilveksiä nähty Tampereen taajaman alueella, suurin osa kaupungin eläimistä pysyy piilossa, koska ne liikkuvat eri aikaan kuin ihmiset – tästä on kyse Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin Trump saattoi saada yllättävän haastajan – Raptähti Kanye West ilmoittautui twitterissä mukaan presidenttikisaan Jo kolmas kerta vuoden sisään: Nokian kaupunginhallitus valitti taas lautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen Ihminen hukkui Salossa lauantai-iltana Tampereella pääsee taas elokuviin – Tältä näytti Plevnassa pitkän tauon jälkeen: popkorneissa kannet, katsomoissa erikoisjärjestelyt