Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Uutiset

Tunneliseuranta: Tampereen Rantatunneli on auki Pirkkalassa paloi varaston keittiösyvennyksessä – syttymissyyksi epäillään päälle kytkeytynyttä sähköliettä Kangasala aikoo siirtää oppilaita muihin kouluihin – Osalla Pohjan koulun oppilaista uusi opiskelupaikka on vielä avoinna Tampereen Sorsapuistoon piti valmistua kolmen miljoonan euron suuri tekojää ensi talveksi – Nyt suunnitelmiin tuli yllättävä viivästys Merivoimien alushankinnan päätös viivästyy seuraavalle hallitukselle – valtio haluaa varmistaa, että Rauman telakka selviää tilauksista Toisen asteen on oltava aidosti maksuton ja kaikkia on kannustettava sinne, mutta samalla oppivelvollisuus pitää muuttaa oppioikeudeksi Nokialaismies ohitti vaarallisesti ja näytti keskisormea – ohitettu oli vapaalla ollut poliisi, joka lähti takaa-ajoon siviiliautolla Aurojen lukua ja Tarot-korteista ennustamista – Miksi Pirkanmaan sdp:n vaalitilaisuudessa oli huuhaana pidettävää ohjelmaa? 19-vuotiaalle tuomio törkeästä raiskauksesta Helsingissä – hyväksikäytön uhrina kolme nuorta tyttöä Nokialla bongattu akrobaattiorava keksi mainion tavan päästä käsiksi lintulaudan herkkuihin Tiesitkö? Roomalainen kylpylä rapistuu unohdettuna tamperelaisessa metsässä Tammer-Tukku on nyt Tammer Brands: 90 miljoonan liikevaihdosta jo kolmannes viennistä Sirkka-Liisa Anttila: Ilmastokeskustelu vaatii tolkkua – "Käynnissä on kilpalaulanta siitä, kuka ampuu Suomea eniten jalkaan" Alkoholilain uudistus ei nakertanut Alkoa niin paljon kuin odotettiin – "Luomu, eettisyys ja alkoholittomat kiinnostavat" Suuri myrkkypilvi levisi ilmaan Yaran tehtaalta Uudessakaupungissa –pelastuslaitos varautui pahimpaan: ”Massiivisella organisaatiolla lähdettiin liikkeelle” Seinänaapuri metelöi, pysäköi autonsa väärin ja rakentaa liian korkean väliaidan – Hermo menee, erimielisyydet äityvät ilmiriidaksi, mutta sitten kuvaan astuu naapuruussovittelija Hallituksen ero lykkää sotalaivojen hankintaa – todellisuudessa neuvottelut olivat muutenkin myöhässä: ”Tunnistettu riskejä” Päätökset tiistai-iltana: Kangasala siirtämässä Kautialan ja Pohjan oppilaita muihin kouluihin Alko selvisi lievällä laskulla lakiuudistuksesta – lonkeroiden ja oluiden myynti ei romahtanutkaan ihan niin pahoin kuin pelättiin Konginkankaan turma pilasi Saana Kivirannan elämän vuosiksi – muistaa yhä kauhunhetket: ”Oli pilkkopimeää ja ihmiset huusivat” Miehellä lähes 40 omaisuusrikosta vuoden sisällä – Jäi maanantaina kiinni Lielahdessa Hämeenkyrö aikoo siirtää esikoululaiset kerhoihin, jolloin yhden hoitajan vastuulla olisi 15 lasta – "Malli on uusi ja vaatii valmistelua" Stora Enson Oulun-tehtaan työntekijät marssivat ulos – "Työntekijät ovat saaneet väärää tietoa yhtiön suunnitelmista" VR kauppaa 20 prosentin kampanja-alennusta valikoiduille reiteille maalis-huhtikuussa Liput liehuvat tänään, koska maailmaa on mahdollista muuttaa: Joten nuoret, älkää olko hiljaa, vaikka teille kerrotaan, ettei teillä ole sananvaltaa Rkp voi Anna-Maja Henrikssonin mukaan neuvotella lähes kaikesta – nuorena vanhempansa menettänyt puheenjohtaja esittelee tärkeimmän paikkansa maailmassa Varussotilaat älähtivät – asevelvolliset kärsivät vääryyttä ruokarahan jaossa Nyt päätetään, lasketaanko seuraavat vuodet Hervannassa vai Mustavuoressa: Tampere tarjoaa kymmenen vuoden sopimusta rinteistä, viimeksi riesana oli tarjouskilpailun muotovirhe Vaimo kuuli saavansa miljoonaperinnön ja haki avioeroa samana päivänä – Sen jälkeen pettynyt aviomies teki kaikki mahdolliset virheet, joita avioerossa voi tehdä: "Olin tyhmä" Nokian Emäkosken koulu ei saanut 4 miljoonan euron lisämäärärahaa valtuustolta – asian käsittelyä jatketaan lisäselvitysten jälkeen Eduskunnan puheenjohtaja Paula Risikko kommentoi sopeutumiseläkkeiden lakkaamista: ”Historiallinen päätös” Soljan sisarukset Eeva, 36, ja Ville, 31, ovat mukana johtamassa yli 150 miljoonan bisnestä – perheyhtiö maksaa bonusta kaikille työntekijöilleen Tämä uljas eläin katosi Pirkanmaalta 1860-luvulla, mutta nyt sen palaaminen villinä luontoon on lähellä – kävimme katsomassa Seitsemisen laumaa Aamulehden vaalikone on nyt avattu – mukana on yli 2 000 ehdokkaan tiedot Pälkäneen kallokiista sai uuden käänteen – Ministeriö ryhtyi selvittämään varastettujen kallojen palautusta Ilmastolakko yllätti koulut – "Yksittäiset koulut miettivät nyt, mitkä ovat niitä asioita, joiden nimissä voi ottaa kantaa" Hämeenkyrö alkaa tukea kuntalaisten bussimatkoja Tampereen suuntaan – kunta maksaa vapusta lähtien lähes puolet matkakustannuksista Pispalan koulun väistötilakyselyyn tuli satoja vastauksia enemmän kuin piti – "Ei käynyt mielessäkään, että kysely halutaan tahallaan pilata" Professori kritisoi varsinkin lasten ottamista perussuomalaisten maahanmuuttotutkimukseen: "Järjenvastaista, kun on matala syntyvyys" Perussuomalaiset esittää kovia lukuja somalien ja irakilaisten elinkaarikustannuksista Pirkanmaan norovirustilanne ennallaan – "Noroviruskausi tulee jatkumaan vielä pitkälle kevääseen" Lännestä saapuvat matalapainealueet pitävät sään sateisena pitkän aikaa – "Kevät tulee varmasti, mutta millaista polkua pitkin onkin sitten eri asia" Nainen ajoi bussilla työhaastatteluun Pyynikille ja astui kadulle juuri, kun kuorma-auto lähti liikkeelle – kuoleman tutkinta on nyt loppusuoralla Stora Enson suunnitelmat paperikoneen ja arkittamon sulkemisesta tulivat henkilöstölle yllätyksenä – "Tämä on järkyttävä uutinen" Kuhmoisten liittyminen Pirkanmaahan siirtyy seuraavalle hallitukselle Alzheimerin tauti voidaan havaita silmästä ennen kuin mitään muuta oiretta on nähtävissä Hervannassa ihmisen päälle peruuttanut ja pitkin jalkakäytäviä kaahannut poliisin vanha tuttu – Uhria kuullaan loppuviikosta Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut Oulussa – Paperikoneen sulkeminen johtaa jopa 400 henkilön irtisanomiseen Oikaisu Uudet rujot tilastot vetivät kokeneen erikoislääkärin hiljaiseksi – Jo 50 000 suomalaisella on parantumaton suolistosairaus eli IBD: "Ei kukaan arvannut, että tämä leviäisi näin nopeasti"